Esme Choonara, Socialist Worker, 2010
Elokuun lopussa tulee kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Stalinin agentti murhasi maanpaossa olleen venäläisen vallankumouksellisen, Lev Trotskin, murskaamalla tämän kallon jäähakulla.
Trotski oli kotonaan Meksikossa, kun salamurhaaja astui hänen työhuoneeseensa ja hyökkäsi. Se ei ollut Stalinin ensimmäinen yritys.
Vain muutamaa viikkoa aiemmin ryhmä hänen meksikolaisia kannattajiaan oli tehnyt aseellisen iskun Trotskin asuntoon ja surmannut vartijan.
Niin vakavasti Stalin oli ottanut Trotskin ja tämän perinnön murskaamisen, että oli jo murhannut tai ajanut itsemurhaan suurimman osan Trotskin lähiomaisista.
Hän ajoi Trotskin maanpakoon vuonna 1929 ja mustamaalasi tätä fasistivakoojaksi ja työläisten viholliseksi.
Pietarilaismuseon näyttely paljasti vuonna 2009, kuinka naurettavan pitkälle Venäjän hallitus meni pyyhkiessään kaikki jäljet Trotskin todellisesta perinnöstä.
Näyttelyesineissä oli vuodelta 1925 opettajien ammattiliiton huivi, jossa oli vallankumousjohtajien kuvia. Trotskin kuva oli huolellisesti leikattu pois ja korvattu tyhjällä kankaalla.
Satoja valokuvia vallankumousvuosilta oli niinikään tohtoroitu Trotskin poistamiseksi paikaltaan historiassa.
Trotski oli surmatuksi tullessaan ollut maanpaossa kuitenkin jo 11 vuotta.
Hänellä oli vain kourallinen kannattajia hajallaan ympäri maailmaa eikä mitään todellista vaikutusta maailman tapahtumiin. Hänen liittolaisensa Venäjällä oli joko surmattu tai Stalinin terrori oli murtanut heidät.
Miksi Stalin sitten näki hänet sellaisena uhkana?
Trotski oli Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen avainhahmoja ja auttoi lyhytaikaisen, mutta tähän asti radikaaleimman ja vapaimman yhteiskunnan luomisessa.
Hän johti menestyksellä Puna-armeijaa, miltei tyhjästä rakennettua vallankumouksellista voimaa, puolustamaan uutta yhteiskuntaa Venäjän vanhoilta hallitsijoilta ja lukuisilta hyökkääviltä armeijoilta.
Vaino
Trotski ei antanut periksi Stalinin valheille ja vainolle, ja siten hän pysyi elävänä symbolina siitä, mistä sosialismissa ja Venäjän vallankumouksessa todella oli kyse. Juuri tämän Stalin oli päättänyt pyyhkiä pois.
Monet historioitsijat ovat pitäneet Trotskin ja Stalinin välistä kamppailua taisteluna kahden vallanhimoisen yksilön välillä.
Todellisuudessa yhteenotto perustui kuitenkin kahteen erilaiseen näkemykseen muutoksesta ja kahteen eri yhteiskunnalliseen voimaan.
Trotski uskoi Karl Marxin tavoin, että tavallisilla ihmisillä oli kyky johtaa yhteiskuntaa ja että työläisillä on avain kapitalismin onnistuneeseen kaatamiseen.
Hän oli ollut osa sen toteuttamista vuonna 1917.
Trotski oli internationalisti – periaatteesta, ja koska oli selvää, että globaalissa talousjärjestelmässä koko vallankumouksen selviäminen riippui sen leviämisestä.
Stalin taas esitti hyvin vähäistä osaa vuonna 1917. Hän nousi asemaansa vallankumouksen joutuessa kuristuksiin – kansainvälisesti eristettynä, ulkomaiden hyökätessä ja nälän ja kansalaissodan seurausten raunioittaessa maata sisäisesti.
Sen luomat epätoivoiset olosuhteet synnyttivät uuden byrokraattien ja valtion virkamiesten luokan, joka muodosti pohjan Stalinin vallalle.
Trotski selitti vuonna 1929: ”Enemmistö tuosta massojen yläpuolelle nousseesta virkamieskunnasta on perin konservatiivista… Juuri tämä konservatiivinen kerrostuma muodostaa Stalinin voimakkaimman tuen.”
Tuhannet omistautuneimmat vallankumoukselliset olivat saanut surmansa uutta yhteiskuntaa puolustaessaan. Ja työväenluokka, joka oli ollut keskeinen vallankumousta tehtäessä, oli kansalaissotaa seuranneen ankaran köyhyyden ja nälän vakavasti heikentämä. Venäjän teollisuus oli käytännössä romahtanut vuoteen 1921 tultaessa.
Niinpä kansalaissodan päättyessä maassa oli noin 5,9 miljoonaa valtion virkamiestä, mutta vain 1,25 miljoonaa työläistä tuotannossa.
Uuden byrokratian nousu ei silti ollut väistämätöntä. Trotskin mielestä avain asioiden muuttamiseksi oli kysymyksessä vallankumouksen leviämisestä etenkin läntiseen Eurooppaan.
Hän näki siinä ainoan keinon estää vallankumouksellisen Venäjän eristymisen ja tuhoutumisen ja jälleenrakentaa teollisuus ja työväenluokan poliittinen voima.
Ajatus ei ollut kaukaa haettu. Eurooppa oli myllerryksessä. Venäjän vallankumouksen jälkeen käytiin ankaraa taistelua Saksassa, Espanjassa, Unkarissa, Britanniassa ja muualla.
Trotski oli avainrooli perustettaessa Kommunistista internationaalia kokoamaan vallankumouksellisia eri puolilta maailmaa keskustelemaan strategiasta ja taktiikasta.
Erona Trotskin internationalismiin Stalin oli julistanut vuonna 1924, että oli mahdollista rakentaa ”sosialismi yhdessä maassa”.
Sillä logiikalla ei ollut mitään tekemistä sosialismin kanssa. Siinä oli kyse sotilaallisesta ja taloudellisesta kilvasta muiden kapitalistivaltioiden kanssa.
Ja kilpailun vuoksi Stalin päätti, että Venäjän oli saavutettava teollisuusmaat, jotka olivat sitä paljon edellä.
Stalin selitti ryhmälle teollisuuden johtajia vuonna 1931: ”Me olemme viisikymmentä tai sata vuotta kehittyneitä maita jäljessä. Meidän on kurottava tuo rako kymmenessä vuodessa. Joko me teemme sen tai ne murskaavat meidät.”
Maailma
Tuota prosessia Tony Cliff, Britannian Sosialistisen työväenpuolueen perustaja, kutsui valtiokapitalismiksi – maailman mitassa käydyksi kilpailuksi, jonka yksittäisten yhtiöiden sijasta organisoi valtio.
Tuo kilpailu muokkasi kaikkea Venäjän yhteiskunnassa. Se merkitsi raakaa sortoa ja hirvittäviä olosuhteita, kun työläiset ja talonpojat pakotettiin maksamaan hinta Venäjän tuotantokapasiteetin kasvattamisesta.
Stalinin ensimmäinen viisivuotissuunnitelma vuonna 1929 merkitsi joukkomittaista nälänhätää miljoonille ja valtavaa pudotusta elintasossa muille. Tuhannet pakotettiin työleireihin.
Kun Stalinin hallinto käänsi ylösalaisin vallankumouksen taloudellisen pohjan, työväenvallan, se käänsi ylösalaisin poliittiset saavutuksetkin.
Naisten ja kansallisten vähemmistön oikeudet sekä uskonnon vapaudet lopetettiin. Jopa taide, joka oli kukoistanut vallankumouksen varhaisaikoina, pantiin tiukkaan kontrolliin.
Vallankumouksen laajentamiseen pyrkinyt kansainvälinen liike alistettiin Venäjän ulkopolitiikan tarpeille.
Ja tietenkin Stalinin vastustajat murskattiin julmasti. Hänen valtakaudellaan murhattiin miltei jokainen vuoden 1917 vallankumouksen johtajista.
Siinä siis oli ”kokonainen verivirta” vuoden 1917 vallankumouksen ja Stalinin hirviömäisen hallinnon välillä, kuten Trotski sanoi.
Trotski ei koskaan antanut periksi. Hän kirjoitti, piti puheita ja organisoi joka maassa, jossa asui. Hän uskoi, että hänen tekemänsä työ maanpaossa kuului hänen tärkeimpiinsä.
Ja vaikka Trotski itse joutui lopulta Stalinin uhriksi, hänen sinnikkyytensä ja horjumaton omistautuneisuutensa takasivat, että ajatukset sosialismista alhaalta – että työläiset voivat vapauttaa itsensä ja luoda uuden ja tasavertaisen yhteiskunnan – ovat jääneet elämään.
Innoitus nykypäivälle
Sen lisäksi että Trotski karkoitettiin Stalinin Venäjältä, häntä ei otettu mihinkään läntisistä ”demokratioistakaan”.
Trotski oli yhtä sietämätön Stalinin kuin länsijohtajien kannalta, koska hän edusti vaarallista aatetta – että tavalliset ihmiset voisivat ottaa vallan ja muuttaa maailman itseänsä varten.
Hän oli ensimmäinen yksityiskohtaisen kritiikin Stalinin Venäjästä esittänyt sosialisti, laski perustan, jotta tulevat polvet voisivat rakentaa hänen analyysin pohjalle.
Trotski eli ja kirjoitti valtavien mullistusten – kriisien, sodan, vallankumouksen ja fasismin synnyn – kautena. Hänen aatteillaan on valtava merkitys tänäänkin.
Trotskin kirjoitukset ”yhteisrintamasta” ovat edelleen opas, kuinka vallankumoukselliset sosialistit voivat työskennellä yhdessä muiden kanssa periaatteellisesti ja yhtenäisesti samalla kun levittävät vallankumouksellisten aatteiden vaikutusvaltaa.
Trotski kehitti analyysiä fasismista ja strategiasta sen lyömiseksi, vaikka hän oli traagisesti liian eristyksissä vaikuttaakseen todella tapahtumiin.
Jokainen inhimillisen kokemuksen alue kiinnosti Trotskia. Hän kirjoitti kirjallisuudesta, taiteesta, historiasta ja jopa kirjastonhoitajien roolista. Hän kirjoitti myös naisten vapautuksesta.
Muiden suurten marxilaisten tavoin Trotski oppi kokemuksistaan. Vuonna 1905 hän otti osaa suureen lakkoaaltoon, joka johti vallankumoukseen.
Tuo vallankumous kärsi lopulta tappion, mutta Trotski oppi vallasta ja työläisten luovuudesta.
Hän otti osaa Pietarin neuvostoon, jonka edustajat valittiin tehtaiden kokouksissa, ja hänet valittiin sen johtajaksi.
Hänen kokemuksensa vuoden 1905 vallankumouksesta auttoi häntä kehittämään ”jatkuvan vallankumouksen” teorian, joka tarkasteli työläisten keskeistä roolia vallankumoustaistelussa, myös kehitysmaissa, joissa he eivät olleet enemmistönä.
Trotskin monet kirjoitukset ovat lukemisen arvoisia tänään. Niissä henkilö, joka oli taisteluiden ytimessä, tarjoaa keskeisiä oivalluksia ja opetuksia maailman vapauttamiseksi sodasta, riistosta ja kapitalismin kurjuudesta.
Lisälukemista
Kaikki Trotskin kirjoitukset ovat lukemisen arvoisia, etenkin:
- Venäjän vallankumouksen historia
- Taistelua fasismia vastaan Saksassa.
- Kommunistisen internationaalin viisi ensimmäistä vuotta
Trotskin elämästä voi kokeilla näitä:
- Elämäni, Trotskin omaelämäkerta.
- Isaac Deutscherin kolmiosainen elämäkerta: Aseistettu profeetta, Aseistariisuttu profeetta, Karkotettu profeetta
Johdantoina hänen ajatuksiinsa voi kokeilla:
- Duncan Hallasin kirjoittama Trotskin marxilaisuus
- Esme Choonaran A Rebel’s Guide to Trotsky
Toimitukselta:
Suomeksi ei Trotskia tai Trotskista ole paljon julkaistu (stalinistista mustamaalausta lukuunottamatta), mutta lähes kaikki käännetty löytyy verkosta
Antikvariaateista kannattaa etsiä Huutomerkki-sarjassa ilmestynyttä Jatkuvaa vallankumousta (1970)
Lisäksi kannattaa mainita Christer Pursiaisen hvvin kirjoitettu jasympaattinen Trotski-elämäkerta (2012)
Sosialistiliitto 