Fasisminvastainen taistelu

fasismin uhkan vastustaminen

Panos Garganas

Tarpeesta taistella äärioikeistoa ja sen fasistisia osia vastaan on tullut viime vuosina yhä vakavampi. Maassa toisensa jälkeen on nähty menestyvän poliittisten muodostelmien, joilla on enemmän tai vähemmän avoimia yhteyksiä uusnatsistisiin tai ”postfasistisiin puolueisiin”. Brasiliassa Bolsonaron voitto, jota edesauttoi se, että Valkoisessa talossa USA:ssa oli Donald Trump, on antanut lisää liikevoimaa tälle prosessilla, joka on jo pitempään ollut käynnissä Euroopassa. Le Pen, isä ja tytär Ranskassa, FPÖ Itävallassa ja Wilders Hollannissa ovat pitempiaikaisia esimerkkejä. Uudempia ovat AfD:n nousu Saksassa ja Salvinin nousun fasisteille tarjoamat mahdollisuudet Italiassa. On nähty myös yrityksiä muuttaa nuo menestykset katutaistelujoukkioiksi, jotka järjestävät rasistisia hyökkäyksiä avoimemmin fasistisessa perinteessä.

Onneksi myös vastarinta on lisääntynyt. Jokainen Trumpin seksistinen ja rasistinen provokaatio on otettu vastaan naisten, mustien ja nousevan vasemmistoradilisoitumisen purkauksin nuorten ja vähemmän nuorten joukossa. Saksassa joukkomielenosoitukset Chemnitzissä, Berliinissä ja äskettäin Dresdenissä ovat vastanneet suurenmoisella tavalla. Itävallassa FPÖ:n osallistuminen hallitukseen romahti skandaaleihin. Britanniassa Anti Nazi Leaguen perintö elää yhä. Kreikassa Kultainen aamunkoitto on hajoamassa.

Kaikki tuo antaa runsasta taustaa vasemmiston keskusteluille antifasistisen liikkeen strategiasta ja taktiikasta. Tyytyväisyyteen ei ole syytä, mutta on paljon kokemusta, jolle voimme perustaa johtopäätöksemme. Yksi kirjoitus, joka tiivistää onnistuneesti yleiskuvan, on Mark L. Thomasin artikkeli International Socialism Journalin kevään 2019 numerossa. Kuten kirjoittaja tähdentää:

”Menneisyyden haamut ovat nousemassa uudelleen. Natsit ovat taas kasvussa, astuvat parlamentteihin, keräävät miljoonia ääniä ja saastuttavat poliittista ilmapiiriä rasistisella myrkyllään. Ensimmäistä kertaa sitten Auschwitzin vapauttamisen ja Mussolinin ja Hitlerin hallintojen tuhon on käynyt mahdolliseksi kuvitella tuollaisten voimien voitto. Tämän päivän fasistit ovat yhä paljon heikompia kuin sotienvälisenä aikana, etenkin kaduilla, mutta uusiutuva talouskriisi ja poliittiset mullitukset, joihin se johtaa, voivat entisestään kiihdyttää heidän kasvuaan ja viedä heitä eteenpäin.
Meillä on aikaa, kunhan toimimme ja toimimme tehokkaasti. Se asettaa vastuun vallankumouksellisille sosialistisille järjestöille rakentaa yhteisrintamia fasismia vastaan, ei yleisten poliittisen ohjelmien pohjalta tai rajoittuen niihin, jotka pitävät itseään antikapitalisteina, vaan pohjaten niiden kaikkien mobilisointiin, joita rasistien ja fasistien nousu hirvittää. Vallankumoukselliset järjestöthän, juuri koska ne suuntautuvat ulkoparlamentaariseen mobilisointiin ja ovat rasisminvastaisuudessaan ehdottomia, ovat usein kykeneviä luomaan aloitteet tällaisista yhteisrintamista. International Socialist Tendencyn eri puolilla Eurooppaa on heittäydyttävä tähän tehtävään”.
(http://isj.org.uk/fascism-in-europe-today/)

Tässä artikkelissa haluaisin yrittää laajentaa kokemusta taistelusta Kultaista aamunkoittoa vastaan Kreikassa.
Ensimmäinen seikka, joka on toistettava, on ettei taloustaantuman, kasvavan köyhyyden ja äärioikeiston, mukaanlukien natsit, nousun välillä ole automaattista yhteyttä. Poliittinen kriisi ja se, miten vasemmisto reagoi, esittävät keskeistä roolia tapahtumien muokkaamisessa. Jos me emme vastusta rasistista agendaa, se kasvattaa fasistien mahdollisuuksia. Se on tärkeä selvennys, koska vasemmistossa on osia, jotka perustelevat yksinkertaistaen – suunnilleen, että jos me taistelemme leikkauksia vastaan ja nostamme esille jokapäiväiseen leipään liittyviä kysymyksiä, fasistien uhka häviää.

Kreikassa äärioikeisto teki ensimmäisen läpimurron vaaleissa vuoden 1977 jälkeen vuonna 2007, kun LAOS sai 3,80% äänistä ja pääsi parlamenttiin. Virallisten tilastojen mukaan Kreikan BKT oli silloin huipussaan. Virallinen rasistinen kampanja pakolaisia ja siirtolaisia vastaan oli kuitenkin käynnistymässä. Vuonna 2009 LAOS nousi 5,63%:iin, mutta kolme vuotta myöhemmin sen tilalle tuli Kultainen aamunkoitto, joka sai 6,97%, kun LAOS taas putosi parlamentista.

LAOS oli äärioikeiston poliittinen muodostelma, joka yritti antaa kunnialliset kasvot joukolle fasistisia ryhmittymiä. Se kilpaili Kultaisen aamunkoiton kanssa, joka halusi rakentaa uusnatsistisen katutaisteluvoiman (silloin vähäisellä menestyksellä). Kun LAOS joutuu huonoon valoon vuonna 2012 liityttyään entisen pankkiirin johtamaan hallitukseen johtavien puolueiden kanssa, ”kunniallinen” versio romahti ja Kultainen aamunkoitto tarttui tilaisuuteen.

Se on selvä esimerkki siitä, kuinka äärioikeiston eri suuntausten vuorovaikutus toimii ja miksi ei ole tilaa aliarvioida fasismin uhkaa. Kreikassa KEERFA – Rasismia ja fasismin uhkaa vastaan yhdistynyt liike – käynnistettiin kesällä 2009, kymmenen vuotta sitten. Se kokosi yhteen aktivisteja, ay-aktivisteja, siirtolaisyhteisön jäseniä ja hahmoja laajasta vasemmiston kirjosta SEK:n esittäessä tärkeätä osaa. Ensiksi se joutui kuitenkin tekemisiin kahden vastaväitteen kanssa: (a) se liioittelee fasismin uhkaa (b) se ”kaventaa” fasisminvastaisten voimien alaa nostamalla esiin samanaikaisesti rasismin vastustamisen.

Tapahtumat ovat sitten osoittaneet, että KEERFA oli oikeassa. Näinä vuosina on käyty ankaria kamppailuita Kultaisen aamunkoiton kasvun pysäyttämiseksi ja ilman KEERFA:n ponnistuksia niitä on mahdoton kuvitella.

Otetaan muutamia esimerkkejä.

Vuonna 2013 rasistisesta väkivallasta raportoiva verkosto kirjasi 166 tapausta, joilla oli ainakin 320 uhria. Useimmat uhreista olivat siirtolaisia ja pakolaisia, mm. paperittomia siirtolaisia, turvapaikanhakijoita ja pakolaisstatuksen saaneita. Useimmat olivat lisäksi muslimeja. Monissa tapauksissa uhrejä lähestyttiin ja pyydettiin esittämään henkilöllisyystodistus laillisen oleskelun todistamiseksi. Kun he eivät voineet sellaista esittää, heidän kimppuunsa käytiin. Useimmat hyökkäyksistä tekivät julkisilla paikoilla 2-20 henkilön katupartioiden jäsenet. 15 tapauksessa uhrit tai todistajat sanovat tunnistaneensa Kultaisen aamunkoiton jäseniä tai siihen liittyviä tekijöiden joukossa, tai nähneet Kultaisen aamunkoiton tunnuksia. (…) Kreikan poliisin sisäisten asioiden osaston tekemän tutkimuksen mukaan poliisin osallisuus rasistisissa hyökkäyksissä kasvoi jyrkästi vuodesta 2009 lokakuuhun 2013 ja oli korkeimmillaan vuonna 2012. Kaikkiaan 203 poliisimiestä ja kolme siviiliä osallistui rasistisen väkivallan tapauksiin.
(http://www.humanrightsfirst.org/…/default/files/HRF-Golden-…)

Tällaisten tapahtumien edessä KEERFA:n oli organisoiduttava yhä uudelleen siirtolaisten puolustustamiseksi ja Kultaisen aamunkoiton yrityksiä vastaan luoda näiltä suljettuja alueita.  Joukkomielenosoitukset Aghios Panteleimonasissa Ateenan keskustassa vuonna 2011, Nikaiassa Piraeuksen lähellä vuonna 2012 ja Aspropyrgosissa suur-Ateenan lounaisosassa vuonna 2017. Kolikon toinen puoli oli, että KEERFA varmisti siirtolaisten osallistumisen ammattiliittoihin, suurten ryhmien marssiessa lakkolaisten rinnalla toistuneiden yleislakkojen aikana EU:n ja IMF:n ”pelastusmuistioita” vastaan.

Tämä suuntautuminen oli pohjana antifasistisen liikkeen jyrkälle kasvulle vuonna 2013, mikä pakotti viranomaiset vangitsemaan Kultaisen aamunkoiton johtajat Pavlos Fyssasin murhan jälkeen. KEERFA järjesti keskeisen mielenosoituksien tammikuussa 2013, kun Kultaisen aamunkoiton roistot olivat murhaneet pakistanilaisen työläisen, Sahzad Luqmanin, ja se oli saman vuoden syyskuun joukkoliikehdinnän etualalla, joka lopulta mursi valtion suojakilven, uusnatsimurhaajien tosiasiallisen rankaisemattomuuden. Kuten SEK:n keskuskomitean lausuma tuolloin totesi:

Michaloliakosin pidätys on vain alku murhanhimoisen uusnatsimekanismin ja sen suojelijoiden hajottamiseksi!
1. Michaloliakosin, Kasidiarisin ja muiden Kultaisen sarastuksen johtajien pidättäminen on voitto suurenmoiselle fasismin vastaiselle liikkeelle, joka lähti kaduille Pavlos Fyssasin murhan jälkeen. Se mursi lopulta uusnatsimurhaajien ja näitä suojelleiden provokatiivisen immuniteetin, joiden on nyt pakko teeskennellä myöhäissyntyisiä syyttäjiä.
Me tervehdimme tätä kehitystä ja organisoimme seuraavia askeleita.
2. Ensimmäinen vaatimuksemme on ulottaa hajottaminen koko murhakoneiston leveydelle ja syvyydelle. Murhaajia ja näiden ohjaajia ei ole vain 34. Jokaisella asuinalueella ja jokaisessa paikassa, missä Kultaisen sarastuksen toimistot työskentelivät, me vaadimme näiden ketjujen paljastamista koko mitassaan.
Tämän antifasistisen puhdistuksen on koskettava Kreikan poliisivoimia, jotka avuliaasti tekivät yhteistyötä, syyttäjiä, jotka rikkoivat velvollisuuksiaan ja rahoittajia, jotka antavat varat näiden murhajoukkioiden toiminnalle.
3. Samaan aikaan me vaadimme, että erotetaan kaikki korkea-arvoiset viranomaiset, jotka auliisti antoivat apuaan ja jotka ovat poliittisesti vastuussa uusnatsiyhteyksien levittämisestä valtion mekanismeihin. Kuka toi turvallisuuspalvelu EYP:hen Kultaisen sarastuksen jäsenen serkun asemaan, jossa tämä oli ja sekaantui pakistanilaisten kidnappausskandaaliin entisen ministeri Vulgarakisin puolesta vuonna 2005, ellei Samaras itse. Kuka oli johtava poliisi, ellei Dendias?
Pasokin ja Uuden demokratian kokoomushallituksen, sen sijaan, että väittäisi edustavansa ”perustuslaillisen kirjon” johtajuutta, on jätettävä eroanomuksensa. Ei vain siksi, että se on suoraan sekaantunut uusnatsien suojelemiseen, vaan myös koska se on kattanut tietä köyhyyden levittämiselle muistion avulla ja pelaamalla rasismi-kortilla. Juuri hallitus on sulkenut kouluja ja sairaalakoita ja avannut keskitysleirejä. On aika, että se lähtee.
4. Vasemmiston velvollisuus on olla näiden taisteluiden etulinjassa, yhdistää työläisten vastarinta irtisanomisille, sulkemisille ja yksityistämiselle muistion kautta antifasistiseen taisteluun. Sen tulisi rakentaa voimakasta työläisliikettä IMF:n, EU:n ja EKP:n troikkaa vastaan, joka yhdessä paikallisten kapitalistien kanssa johtaa systeemiä, joka luo kriisejä, köyhyyttä, rasismia ja uusnatseja.
Askeleet, joita näinä päivinä on otettu lakoin yhdessä fasismin vastaisten mielenosoitusten kanssa osoittivat, että tuhannet aktivistit ovat suuntautuneet tuollaisen liikkeen suuntaisesti. Me tervehdimme Antarsyan uraauurtavaa liikettä niin lakkorintamalla kuin näiden päivien fasismin vastaisessa kapinassa ja me kehotamme liittymään KEERFA:n riveihin, joka kattoi tietä antifasistisen liikkeen ulottumiseen tässä. Valtakunnallinen kokous ja kansainvälinen antifasistinen tapaaminen 5.-6. lokakuuta ovat virstanpylväs seuraavan voiton organisoinnissa.
Ateenassa 28. syyskuuta 2013,
Sosialistisen työväenpuolueen (SEK) keskuskomitea ”
(https://socialistworker.co.uk/…/Greek+fascists+arrested+by+…

Kaikki ei kuitenkaan ollut mutkatonta. Meidän oli järjestettävä fasisminvastaisten juristien puuttuminen asiaan sen varmistamiseksi, että Kultaisen aamunkoiton syyttäminen dokumentoitaisiin kunnolla ja että oikeusistuin hyväksyisi kaikki todisteet. Se ei ollut helppoa. Syrizan johtava kansanedustaja Nikos Voutsis, josta tuli Kreikan parlamentin puhemies syyskuussa 2015, että ”Kreikan valtion kokoamat todisteet heitä vastaan olivat naurettavan vaillinaisia eikä niillä ollut oikeudessa ”mitään mahdollisuuksia”.
(http://indefenseofgreekworkers.blogspot.com/…/syriza-and-go…)

Syrizan voittaessa vaalit tammikuussa 2015 tapahtui valtava siirtymä vasemmalle. Kuten kirjoitin silloin, ”vaalien jälkeen siirtymä vasemmalle on jatkunut, niin että mielipidemittaukset näyttävät Syrizan olevan konservatiiveja yli 20 prosenttiyksikköä johdossa – Uuden demokratian kannatus on alle 20 prosenttia ja Syrizan yli 40. Vaalit ovat ainakin vieneet radikalisoitumista eteenpäin. (http://isj.org.uk/syriza-and-the-crisis/)

Parlamentin ensimmäinen puhemies Syrizan vaalivoiton jälkeen, Zoe Konstantopoulou, ” aiheutti 24. helmikuuta kohua, kun hän lykkäsi äänestystä Uuden demokratian kansanedustaja Adonis Georgiadesin syytesuojasta sillä perusteella, että vangitut Kultaisen aamunkoiton kansanedustajat eivät voineet osallistua äänestykseen. 5. maaliskuuta hän sanoi, että parlamentti oli toiminut laittomasti kuluneiden viiden kuukauden ajan, koska vangitut kansanedustajat olivat olleet poissa. Samana päivänä hänen uutisoitiin kertoneen ERT Openille haastattelussa, että joidenkin rikollinen käyttäytyminen ei tarkoittanut, että ”Kultainen aamunkoitto olisi poliittisesti mahdoton hyväksyä puolueena. Että on merkkejä natsiaatteista, ei tarkoita, että voisimme tinkiä demokratiasta”. Myöhemmin ”kutsuun osallistua kansallisen ulkopolitiikan neuvoston kokoukseen Kreikan ja Turkin suhteista ja Kyproksen kysymyksestä liitettiin Kultainen aamunkoitto, joka on julkisesti kehottanut Kreikan armeijaa hyökkäämään Istanbuliin! Kotzias, joka oli kokouksen puheenjohtaja, perusteli Kultaisen aamunkoiton läsnäoloa sillä, että hän noudatti käytäntöä, jonka oli määrännyt parlamentin puhemies, Zoe Konstantopoulou.

Kuten rasismin- ja fasisminvastainen järjestö, Keerfa, totesi tuomitessaan tuon uhan kollektiivisille vapauksillemme: ”kutsu on vakava puukonisku antifasistisen liikkeen selkään sen taistellessa rikollisen natsijärjestön saamiseksi oikeuteen ja Kultaisen aamunkoiton iskupataljoonien murhaajien tuomitsemiseksi”. (http://isj.org.uk/manoeuvres-from-above/)

Meidän oli siis toimittava yhteydessä, jossa ihmiset olivat siirtyneet vasemmalle, mutta siitä hyötynyt puolue, joka oli vallassa, harjoitti politiikkaa, joka oli kansan toiveiden ja odotusten vastaista. Meidän piti mobilisoida yhdessä Syrizaa äänestäneiden kanssa ja samaan aikaan vastustaa Syrizan johtaman hallituksen toimia. Antifasistinen yhteisrintama, joka kokoaa yhteen vallankumouksellisia ja reformisteja, ei ole sujuva operaatio, joka etenisi suoraviivaisesti. Se on ollut selkeä varoitus välttää vaali-illuusioita oikotienä fasistien vastaiseen taisteluun.

Monet olivat huolissaan, että Syrizan vastustaminen hyödyttäisi Kultaista aamunkoittoa. Syrizan johto käytti avoimesti hyväkseen näitä pelkoja sanoen, että jos Syriza-hallitus epäonnistuu, hyötyjinä ovat fasistit: ”Älkää lakkoilko ja osoittako mieltä hallituksen politiikkaa vastaan, helpotatte vain uusnatsien kasvua”.

Jotka vasemmistossa olivat niin kiukkuisia tästä, että alkoivat olla sitä mieltä, ettei Syrizan aktivisteille olisi tilaa fasisminvastaisissa mielenosoituksissa. Lahkolaisuudesta tuli todellinen ongelma, jota voimistivat muut virheelliset strategiat. Nuoret anarkistit olivat taipuvaisia sakilaisuuteen, lyömään paikalliset fasistit organisoimalla enemmän tai vähemmän salainen vannoutuneiden taistelijoiden ryhmä. Uusstalinistit palasivat ”kolmannen kauden” politiikkaan unohtaen Saksan työväenliikkeen tappion opetukset 30-luvulta.

Näistä ongelmista huolimatta fasisminvastainen liike KEERFA kärjessään onnistui torjumaan Kultaisen aamunkoiton. Oikeudenkäynti jatkui viivästyksistä  huolimatta ja tuotti jatkuvia iskuja uusnatsien johdolle. Michaloliakos valitti, että heitä vastassa on syytösten ryöppy. Paikalliset Kultaisen aamunkoiton toimistot alkoivat sulkea, kun yhä useammat vakuuttuivat, että ne olivat todellisuudessa paikkoja, joissa natsitappelijat kohtasivat järjestääkseen hyökkäyksiään. Valtava isku koitti tämän vuoden heinäkuun vaaleissa, kun Kultainen aamunkoitto jäi vaille yhtään kansanedustajaa. Sen jälkeen on ollut hajoamisia ja loikkauksia, kun oikeudenkäynti lähenee loppuaan. Todisteet ovat niin ylivoimaisia, että ainoa avoin kysymys on, kuinka kovia tuomiot ovat.
Siinä asti ei vielä olla. Ja on toinen äärioikeistolainen ryhmä, ”Kreikkalainen ratkaisu”, joka on noussut parlamenttiin. Sillä ei ole järjestäytyneitä fasistijoukkioita, jollaisia Kultainen aamunkoitto perusti, mutta ei ole mitään syytä tyytyväisyyteen. Kreikan antifasistit voivat olla ylpeitä ponnistuksistaan, mutta meidän on yhä koordinoitava kaikkien antifasisien kanssa kansainvälisesti sen varmistamiseksi, että fasismin uhalle kaikkialla pannaan loppu.