Socialist Worker 2085, 2008
Mafialle on televisiossa ja elokuvassa luotu loistetta, mutta sen valtaa Sisiliassa ovat vastustaneet ruohonjuuriliikkeet, kirjoittaa Tom Behan vuonna 2008 ilmestyneessä artikkelissa.
Sisilian mafia ja sen amerikkalaisserkku eivät ole mitään Robin Hoodeja, jotka ryöstävät rikkailta ruokkiakseen köyhiä. Niissä on kysymys henkilökohtaisesta rikastumisesta. Mafia on ollut ja on edelleen joukko itsekkäitä, väkivaltaisia murhaajia.
Sisilian mafia syntyi yhdessä kapitalismin kanssa. Italian kansallisvaltio yhdistyi vasta vuonna 1861. Sitä edeltäneet valtiot eri puolilla Italian niemimaata olivat hyvin heikkoja eivätkä niitä juuri kiinnostaneet Sisilian kaltaiset kaukaiset seudut.
Feodalismi päättyi Sisiliassa vasta vuonna 1812. Feodaalijärjestelmässä maanomistajilla oli omat yksityisarmeijansa johtamassa tiloja ja ne olivat laki. Talonpoikien elämä oli hyvin karua.
Maanomistajat eivät olleet tiloistaan muuten kiinnostuneita kuin vuokratuottojen osalta. He eivät asuneet tai edes käyneet niillä, vaan elivät sen sijaan Napolissa tai Sisilian pääkaupungissa, Palermossa.
Tilanherrojen kätyrit hoitivat vuokrien perinnän. Mafia alkoi muodostua näistä ihmisistä. He alkoivat saada rahaa, ostaa maata ja heistä tuli pienkapitalisteja, jotka osallistuivat paikalliseen valtioon.
Vielä yhdistymisenkin jälkeen uusi Italian valtio oli heikko ja riippuvainen paikallisista mahtimiehistä. Mafia hyötyi tästä heikkoudesta.
Hallitseva luokka sieti laittomuutta eikä järjestäytynyttä työväenluokkaa vielä ollut. Tätä kautta on mestarillisesti kuvattu Luchino Viscontin vuonna 1963 ohjaamassa elokuvassa Tiikerikissa, joka perustuu Giuseppe Tomasi di Lampedusan romaaniin.
Mafia toimi hallitsevan luokan puskurina ja teki sille mahdolliseksi hallita ankaran köyhissä oloissa, joissa ihmiset hakivat pientäkin parannusta elämäänsä äärimmäisin keinoin.
Sen sijaan, että olisivat esittäneet vaatimuksia poliittiselle järjestelmälle, he kääntyivät paikallisten mafiapomojen puoleen ja pyysivät apua työn, palkankorotuksen tai jopa huonekalujen saamiseksi.
Mafia nähtiin välittömimpänä merkittävänä voimana, joka saattoi auttaa ihmisiä. Mafian vallanpitäjäystävien kannalta oli hyvin sopivaa, että tavalliset ihmiset eivät taistelleet järjestelmää vastaan.
Silloin kuin työväenluokka taisteli, mafia joutui vakavaan kriisiin – paras esimerkki on Fasci Siciliani –liike 1892-1895. Se oli kansanliike, joka synnytti demokraattisia järjestöjä. Valtio hajotti ne lopulta.
Ne olivat kuitenkin niin voimakkaita, ettei mafia suoraan uskaltanut hyökätä niitä vastaan. Itse asiassa monet alatason mafiosot liittyivät liikkeeseen ja jättivät joukkionsa.
1900-luvun alussa sadat tuhannet köyhät muuttivat Etelä-Italiasta USA:han, missä kapitalismi oli laajentumassa nopeasti ilman paljoa sääntelyä.
Tietyssä määrin heidän Sisiliaan jättämänsä järjestelmä uusiintui. Vieläkin kunnioitettiin ”korkeita” ihmisiä ja pelättiin ihmisiä, jotka käyttivät kerkeästi asetta. Italialaissiirtolaisiin kohdistui rasismia ja syrjintää.
Kapitalismi
Amerikkalaisviranomaiset sallivat järjestäytyneen rikollisuuden toimia suhteellisen vapaasti puolestaan ja toimia siirtolaisyhteisössä pakottajana.
Toisaalta italialaistyöläiset osallistuivat myös laajasti suuriin työselkkauksiin ja taisteluhenkiseen IWW-ammattiliittoon ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Toisen maailmansodan aikana USA:n armeija käytti mafiaa vallatessaan Sisilian vuonna 1943. USA ja Britannia halusivat korvata Benito Mussolinin fasistisen hallituksen Italiassa. Fasismia vastaan oli demokraattinen vastarintaliike, mutta se oli vasemmistolainen ja siten Britannia ja USA vastustivat sitä.
He havaitsivat, että oli toinenkin rakenne, joka ei ollut demokraattinen tai vasemmistolainen ja johon heillä oli yhteyksiä – mafia. USA:n järjestivät tapaamisen mafiapomo Don Calogero Vizzinin kanssa, josta USA:n armeija teki tämän kotikaupungin pormestarin.
Charles Poletti, liittoutuneiden hallinnon johtaja saarella, tiesi hyvin kenen kanssa oli tekemisissä. Hänen tulkkinsa, Vito Genovese, oli mafioso, joka oli karkotettu New Yorkista ennen sotaa.
Hän oli tehnyt suuria lahjoituksia Mussolinin fasisteille ja järjesti juhlia natsijohtajille linnassaan Italiassa. Hän kuitenkin vaihtoi nopeasti puolta hyökkäyksen alettua.
Genovese antoi Polettille jopa Packard-umpiauton. Hänet pidätettiin vuonna 1944 Napolin satamassa järjestetystä valtavasta huijauksesta, missä siviiliväestölle tarkoitettua amerikkalaista polttoainetta ja ruokaa joutui mustan pörssin markkinoille.
Sisilian mafia ja Napolin camorra elpyivät liittoutuneiden miehityksen aikana. Ne tarjosivat järjestystä kasvavia vasemmistovoimia vastaan.
Ensimmäiset sodanjälkeiset paikallisvaalit järjestettiin Sisiliassa huhtikuussa 1947. Kommunistien ja sosialistien yhteinen lista, joka lupasi maareformia, sai 29 paikkaa Sisilian parlamenttiin ja amerikkalaismieliset keskustaoikeistolaiset kristillisdemokraatit 19.
Kymmenen päivää myöhemmin, vappuna, talonpojat kokoontuivat Portella della Ginestraan, kolmen kylän väliseen laaksoon, juhliakseen vaalivoittoaan ja vappua. Ensimmäisen puhujan aloittaessa kaikuivat laukaukset.
Ihmiset heittäytyivät maahan, mutta suojaa ei ollut. Kaksitoista ihmistä sai surmansa, heistä neljä lapsia. Se oli hallitsevan luokan viesti, että kansa oli ehkä voittanut vaalit, mutta ei luokkasotaa.
Verilöylyn jälkeen vasemmistoa peloteltiin ja se kärsi vakavan tappion, vaikkei sitä täysin hävitettykään. Kristillisdemokraatit hallitsivat saarta sitten vuosikymmenet, kuten Italiaakin 50 vuotta, mafian tuella ja osallisuudella.
Seitsemänkertainen kristillisdemokraattinen pääministeri Giulio Andreotti[1] on sekaantunut mafiaan voimakkaasti.
Hän joutui oikeuteen journalistin murhan järjestämisestä. Yhdessä vaiheessa hänet jopa todettiin syylliseksi korkean mafiajohtajan tapaamiseen Rooman-toimistossaan.
Italian vanhentumissäännösten takia tämä mies, jonka todettiin valehdelleen oikeudessa 27 kertaa, pääsi kuitenkin vapaaksi. Oikeus päätti, että syyte mafiayhteyksistä oli vanhentunut oikeudenkäynnin aikana.
Andreotti, joka, kuten italialaiset sanovat, ”haisee mafialta”, istuu edelleen parlamentissa elinikäisenä senaattorina ja tukee tärkeissä äänestyksissä Romano Prodin keskustavasemmistolaista hallitusta.
[1] artikkeli on kirjoitettu vuonna 2008, Andreotti kuoli vuonna 2013
Sosialistiliitto 