Engels

Tony Cliffin puhe Marxism-festivaalilla 1996

Aloitan sanomalla, että Engels totesi soittaneensa Marxiin nähden toista viulua. Marxiin nähden toinen viulu on totta puhuen melkoinen saavutus. 150. viulu Marxiin nähden olisi sekin saavutus! Mutta mielestäni Friedrich Engels itse asiassa aliarvioi panostaan. Hän oli tavallaan hyvin vaatimaton itsestään. Hän oli enemmän kuin toisen viulun soittaja Marxiin verrattuna, ja aion väittää, että hänen panoksensa oli valtava ja antoi paljon marxilaisuuteen, ja että hän teki tämän usein riippumatta Marxista ja ennen Marxia.

On yksinkertainen tapa testata tätä. Käykääpä läpi Marxin ja Engelsin kootut teokset ja hakekaa, milloin työväenluokan keskeisyyden käsite ensimmäistä kertaa ilmestyy heidän kirjoituksiinsa. Marxko vai joku muu nosti tämän ensimmäisen kerran esille? Se oli Engels, Pariisissa 1844 kirjoittamassaan kirjassa, jonka otsikko oli Työväenluokan asema Englannissa. Tuo kirja on hieno johdatus työväenluokan rooliin ei vain historiassa, vaan myös yhteiskunnan tulevaisuudessa.

Meille on tärkeätä ymmärtää, että ajatukset, jollaisia tuossa kirjassa esitetään, eivät synny kirjastoissa. Näette unta, jos luulette suurten aatteiden syntyvän siellä. Tosiasia on, kuten Marx kirjoitti Kommunistisessa manifestissa, että kommunistit yleistävät työväenluokan historiallisesta ja kansainvälisestä kokemuksesta. Se tarkoittaa, että on kehitettävä aatteita tästä luokan kokemuksesta.

Tässä esimerkki siitä, kuinka tuo prosessi toimii. Kommunistisessa manifestissa1848 olivat ajatukset siitä, mitä tapahtuu sosialistisen vallankumouksen jälkeen, hyvin epämääräisiä. Se puhuu proletariaatin diktatuurista, mutta ei kerro, millainen tuo proletariaatin diktatuuri olisi. Sitten vuonna 1871 Marx kirjoittaa toisen kirjasen, jossa hän sanoo, ettei proletariaatin diktatuurissa ole byrokratiaa, ei vakinaista armeijaa, että kaikki viranhaltijat valitaan vaaleilla ja voidaan samalla tavalla erottaa, että he saavat keskivertotyöläisen palkan jne. Ehkä voi itsekseen ajatella: ”Tämä osoittaa, kuinka kovasti Marx on tehnyt töitä British Museumissa. Vuonna 1848 hän ei puhunut tästä mitään, mutta vuonna 1871 hän puhuu!” Ei suinkaan. Hänen näkemyksiään vuonna 1871 muokkasi samana vuonna Pariisin kommuuni, joka oli todellisuutta. Pariisin työläiset loivat oman kommuuninsa ilman byrokratiaa, ilman vakinaista armeijaa ja niin edelleen.

Palataksemme siihen, kuinka Engels löysi työväeluokan keskeisyyden — tässä Engels oli etulyöntiasemassa Marxiin nähden. Etulyöntiasema tuli siitä, että hän asui Britanniassa ennenkuin Marx tuli tänne, ja täällä nousi maailman ensimmäinen työväenluokan joukkoliike, chartistiliike. Tätä ei tietenkään opeteta koulussa. Siellä opetetaan, että vallankumous on Britannialle vieras asia. Venäläiset ne tappavat tsaareja. Ranskalaiset ne pistävät kuninkaita giljotiiniin. Ei puhuta Kaarle I:stä! Vallankumous oletetaan vieraaksi ilmiöksi ja siksi chartisteja ei mainita.

Mutta juuri Britanniassa, vuonna 1842, tapahtui historian ensimmäinen yleislakko, ja sen ensikäden todistajana Engels oli äärimmäisen vaikuttunut. Esimerkiksi yksi vuoden 1842 lakon jännittävistä asioista oli ajatus liikkuvista lakkovartioista. Sitä luulisi niiden olevan aika uusi keksintö tai että meidän sukupolvemme kehitti ne ehkä 70-luvulla. Ei ollenkaan. Ne keksittiin vuonna 1842. Ne kulkivat tehtaalta toiselle. Sitä kutsuttiin tehtaan kääntämiseksi, ja ne käänsivät teollisuuden kaikkialla maassa. Aikanaan se oli uskomaton saavutus. Niinpä Engelsin kirjaa Työväenluokan asema Englannissa ei voida selittää, ellei muisteta, että Engels tunsi chartistit Manchesterissa, joka oli vuoden 1842 lakon keskus. Mutta ei hän ollut pelkkä tapahtumien todistaja.

Kun katsoo hänen kirjoittamaansa kirjaa, siinä on eräitä hienoja ajatuksia, joita me tänään pidämme itsestään selvinä. On paljon helpompaa vetää johtopäätöksiä, kun tapahtumista on kulunut pitkä aika. Kuvitelkaa, että eläisitte 1830- tai 1840-luvulla. Oivaltaisitteko saman kuin Engels? Kun tämän ottaa huomioon, käy selväksi, kuinka suurenmoinen kirja Työväenluokan asema Englannissa on.

On ensinnäkin muistettava, että Engels oli vain 23-vuotias kirjoittaessaan sen. Ja tärkeätä siinä eivät ole niinkään kuvaukset työväenluokan elämästä, vaikka ne ovatkin todella kiinnostavia. Kun hän kirjoittaa työväenluokan elämästä, hän ei ota samaa otetta kuin Charles Dickens, suunnilleen tyyliin ”Voi piruparkoja! Työläiset kärsivät. Saisinko lisää, herra?” Ei, Engelsin tyyli on täysin päinvastainen. Siinä on hienoa optimismia, eivätkä työläiset esiinny historian uhreina, vaan historian subjekteina, ihmisinä, jotka tekevät historiaa. Luen teille lainauksen Työväenluokan asemasta Englannissa antaakseni kuvan tästä:

Piilotettu ja epäsuora köyhien sota rikkaita vastaan muuttuu avoimeksi ja yleiseksi. Pian on myöhäistä päästä rauhanomaiseen ratkaisuun. Pian pienikin liike riittää saamaan lumivyöryn liikkeelle. Silloin kajahtaa sotahuuto koko maan läpi: ”Sota palatseihin, rauha mökkeihin.” Mutta silloin on liian myöhäistä rikkaille.

Engels myös ymmärsi ammattiliittojen tärkeyden. Monet ajattelevat tänään, että ammattiliitot ovat vain työläisten järjestöjä, jotka yrittävät parantaa oloja. Nyt, Blairin vaikutuksesta, voi näyttää jopa pahemmalta – että työläisten järjestöt myyvät työläiset työnantajille. Ammattiliittojohtajat eivät ehkä puhu avoimesti näin, mutta heidän käsissään ammattiliitot ovat toistuvien kompromissien väline. Engels katsoi asiaa hyvin eri tavalla, koska vaikka ammattiliitot olivat silloin vasta alussa, hän näki niiden mahdollisuudet. Vuonna 1844 hän puhui jo tällä tavalla: ”Sotakouluna lakot ovat korvaamattomat.” Hänelle liitot olivat sotakouluja, eivät kompromissikouluja. Tavoitteena ei ollut saavuttaa jotain pientä etua ja jäädä siihen, koska sodassa on hyvin yksinkertainen sääntö – jompikumpi osapuoli voittaa. Liitot olivat Engelsin näkemyksen mukaan sodan väline. Lenin käytti monta vuotta myöhemmin sanontaa ”Ammattiliitot ovat kommunismin koulu.”

Muistakaa, että Engels kirjoitti näin ennen kuin tapasi Marxin. Sen sanominen, että Engels ymmärsi työväenluokan keskeisyyden ennen Marxia, ei ole lainkaan Marxin arvostelemista. Sillä missä Marx tuolloin asui? Onko kukaan sattunut käymään hiljattain hänen kotikaupungissaan, Trierissä? Suurin työpaikka siellä on luultavasti Marxin talo! Toisin kuin Marx, Engels oli Britanniassa, joka siihen aikaan oli koko maailman verstas, ja Manchester oli teollisen vallankumouksen keskus. On siis täysin luonnollista, että ajatuksen sai ensimmäisenä Engels.

Toinen seikka ajatuksissa on, ettei niitä voi patentoida. Ei voi sanoa, kuka pani ensimmäisenä alulle suuren ajatuksen, koska ajatukset ovat kuin joki ja joki muodostuu monista virroista. Engels on yksi virroista, jotka luovat marxilaisuuden. Siksi en pidä ajatuksesta puhua hänestä toissijaisena Marxiin nähden, koska silloin häntä ei nähdä itsenäisenä virtana, joka antaa panoksen koko marxilaiseen liikkeeseen. Mutta olen muuten tyytyväinen, kutsumme itseämme marxilaisiksi, koska engelsiläinen olisi paljon vaikeampi lausua!

Marxin ja Engelsin työn välillä on kuitenkin joskus eroa. Jos vertaa näiden kahden kirjoituksia, huomaa, että kun Engels oli usein tienavaaja, Marx meni paljon syvemmälle. En yritä sanoa, että Marx vain kopioi Engelsiltä. Se ei ole lainkaan totta. Engels oli tienavaaja Englannin-kokemustensa ansiosta, mutta Marx meni pidemmälle – hän kehitti asioita edelleen.

Otetaanpa esimerkiksi kommunismin määritelmä. Kuinka Engels sen määritteli? Hän kirjoitti seuraavaa, käyttäen tyyliä, joka on valtavan tiivistä ja erittäin yksinkertaista (paljon yksinkertaisempaa kuin Marxin):

Kommunismi: (1) puolustetaan proletariaatin etuja vastakohtana porvariston eduille. (Nämä ovat selkeitä luokkaehtoja.) (2) tämä tehdään kumoamalla yksityisomistus ja korvaamalla se yleisellä omistuksella, (3) näiden tarkoitusten toteuttamiseksi ei hyväksytä mitään muita keinoja kuin voimalla tehty demokraattinen vallankumous.

Kaikki kommunismin määrittelemiseksi tarvittava on siinä. Se saavutetaan vallankumouksellisella voimalla, ja se on voimalla demokraattinen, ei vain jokin hemmetin kaappaus, kun 50 ihmistä ottaa vallan toisilta 50 ihmiseltä.

Tämä määritelmä on hyvin tärkeä. Ja kun hän selittää, miksi tarvitsemme vallankumousta, hän sanoo, että tarvitsemme vallankumousta kahdesta syystä. Ensinnäkin, ”paitsi ettei hallitsevaa luokkaa voida muulla tavoin kumota, myös koska sen kumoava luokka voi vain vallankumouksessa onnistua pääsemään irti aikojen liasta ja tulemaan sopivaksi perustamaan uuden yhteiskunnan.” Me tulemme luokkayhteiskunnasta ja meillä on uskomaton määrä saastaa päässämme. Yhteiskunnassa hallitsevat aatteet ovat hallitsevan luokan aatteita ja hallitsevan luokan aatteet hallitsevat kaikkea.

Meihin vaikuttavat myös muut kuin ilmeiset ja avoimet ajatukset. Ei ole vaikeata huomata, että rasismi on huono ajatus ja että se on taantumuksellista. Hallitsevan luokan aatteet vaikuttavat perusasioihin. Muistan tapauksen vuosien takaa, kun tyttäreni oli seitsemän- tai kahdeksanvuotias. Hän kinasteli kanssani. En muista mistä. Sitten hän sanoi: ”Sinun täytyy olla oikeassa.” ”Miksi minun täytyy?” kysyin. ”Koska olet vanhempi kuin minä, siksi olet viisaampi kuin minä.” Minä sanoin: ”Hyvä on, olen siis viisaampi kuin sinä. Sinä tulet olemaan viisaampi kuin sinun lapsesi. Ihmisistä tulee siis tyhmempiä ja tyhmempiä!” Nythän ajatus, että vanhat ovat parempia kuin nuoret ja että heitä täytyy totella, on hierarkiaa. Se tulee yhteiskuntamme rakenteesta. Ihmiset eivät huomaa sitä.

Otetaan ajatus, että on oltava rikkaita ja köyhiä. Sanotaan, että ”tietysti on olemassa rikkaita ja köyhiä; rikkaita ja köyhiä on ollut aina.” Kuinka moni työväenluokan äideistä sanoo lapsilleen: ”Sinun isäsi on työläinen, sinun isoisäsi oli työläinen, sinusta tulee työläinen, sinun lapsistasi tulee työläisiä. On aina oleva rikkaita ja köyhiä”? Ja johtopäätös on, että sille ei voi mitään. Jotenkin rikkaiden on oltava lahjakkaampia.

Muistan kuinka isälläni oli tapana sanoa minulle: ”Osaan kirjoittaa nimeni yhdeksällä kielellä.” Se oli totta. ”Mutta sekit jäävät aina lunastamatta.” Ja sitten joku, jolla ei ole kykyjä, voi tulla ja allekirjoittaa sekin puumerkillä, mutta se kelpaa.

Se seikka, että hallitsevat aatteet yhteiskunnassamme ovat hallitsevan luokan aatteita, tarkoittaa etemme voi päästä eroon niistä muuten kuin luovalla toiminnalla, vallankumouksen toiminnalla. Jos ajattelee vallankumousta kaappauksena, jossa pieni vähemmistö korvaa pienen vähemmistön, jossa 50 kenraalia potkaisee 50 kenraalia huipulla, silloin joukoilla voivat olla yhä samat aatteet ja vallankumous voi silti tapahtua. Mutta jos puhuu työväenluokan vapautumisesta työväenluokan omana asiana, silloin emme pysty saamaan aikaan uutta yhteiskuntaa, elleivät joukot muuta aatteitaan. Mooseksen oli johdettava israelilaisia 40 vuotta autiomaassa puhdistaakseen heidät menneisyyden vanhoista aatteista. Lenin jatkoi sanomalla, että ”yhden vallankumouspäivän aikana työläiset oppivat enemmän kuin vuosisadassa.”

Niinpä Engelsin ajatus oli, että työläiset tarvitsevat vallankumouksen päästäkseen eroon roskasta päässään. Vasta kun he taistelevat vallankumouksessa, kun he ovat aktiivisia vallankumouksessa, he löytävät kollektiivin voiman ja saavat tunteen, ettei heidän tarvitse katsoa kehenkään ylöspäin. Kun joku pyytää minua tiivistämään tämän käsityksen, mainitsen pienen tarinan John Reedin kirjassa Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa. Se osoittaa hienolla tavalla Venäjän vallankumouksen vaikutuksen. Trotski, Pietarin neuvoston puheenjohtaja, tuli neuvoston taloon ja siellä kaksi työläistä oli tarkastamassa kulkulupia. (Tuohon aikaan oli vaarana, että vastavallankumoukselliset heittäisivät kranaatteja jne.) Trotski siis tuli sinne, katsoi taskunsa ja sanoi: ”Olen hyvin pahoillani, mutta minulla ei ole lupaa, mutta olen Trotski.” Ja mies sanoi: ”En välitä siitä, kuka olette.” Se on työväenvaltaa. Tarvitaan vallankumous, että joku uskaltaisi sanoa John Majorille pääministerin virka-asunnon edessä: ”Minä en välitä hittojakaan siitä, kuka te olette.” Se merkitsisi todellista työväenvaltaa. Siksi Engelsin ajatus, että vallankumousta tarvitaan, että työläiset muuttuisivat, on suurenmoinen ajatus.

Pari muuta juttua Engelsistä itsestään. Teidän kannattaa tietää, että vaikka Kommunistisen manifestin nimilehdellä sanotaa, että sen kirjoittivat Karl Marx ja Friedrich Engels, sen kirjoitti todellisuudessa Marx. Mutta manifestista oli ensimmäinen luonnos, ja sen kirjoitti Engels. Sen nimi on Kommunismin periaatteet. On erittäin jännittävää verrata kahta luonnosta. Se johtuu siitä, että on useita kysymyksiä, jotka löytyvät Kommunismin periaatteista, mutta joita ei ole Kommunistisessa manifestissa.

On esimerkiksi yksi kysymys, jota käsitellään pelkästään Kommunismin periaatteissa: voidaanko sosialismiin yltää yhdessä maassa? Tämä kysymys johti käytännössä 80 tai 90 vuotta myöhemmin verilöylyyn Stalinin ja Trotskin välillä. Engels esittää kysymyksen, ja vastaa, ettei sosialismi yhdessä maassa ole tietenkään mahdollinen, koska maailma on kansainvälinen talous, ja niin edelleen. Kun tarkastelee Kommunismin periaatteita, saa käsityksen Engelsin panoksesta. Kaikki Kommunistisen manifestin ajatukset ovat jo siinä, hyvin selkeästi ja yksinkertaisesti esitettyinä, eivätkä niin suurisuuntaisella tyylillä. Kun katsoo Marxia, tulee tunne, että hän maalaa meille uskomatonta seinämaalausta, uskomatonta suurta kuvaa. Kun katsoo Engelsiä, näkee pienemmän kuvan. Mutta samat perusajatukset ovat siinä.

Muutamia muita seikkoja — kysymys jatkuvasta vallankumouksesta. Kaikki me puhumme Trotskista opettajana, jatkuvan vallankumouksen teorian perustajana. Ja se on aivan totta, paitsi että kauan ennen Trotskia, vuonna 1848, Engels kirjoitti jatkuvasta vallankumouksesta. Hän kirjoitti ensimmäisenä, että porvaristo on pelkurimaista, ja mitä idempään menee, sitä pelkurimaisempaa se on. Englannin porvaristo uskalsi katkaista kuninkaan kaulan. Ranskan porvaristokin luotti itseensä niin, että katkaisi kuninkaan kaulan.

Miksi porvaristo on sitä pelkurimaisempaa, mitä kauemmas itään mennään? Koska se on tullut näyttämölle myöhemmin (teollisuus kehittyi siellä myöhemmin). Kapitalistinen tuotanto järjestettiin nyt suurten tuotantoyksiköiden muodossa, joissa oli voimakas työväenluokka. 1800-luvun porvaristo saattoi nyt nähdä tuon uuden luokan varjon. 1600-luvun porvaristo Britanniassa ei kysynyt itseltään: ”Jos rohkenemme tehdä vallankumouksen, nouseeko proletariaatti meitäkin vastaan?” Proletariaatin nousun vaaraa ei ollut. Sama piti paikkansa Ranskan vallankumoksen kohdalla. Työläiset eivät menneet lakkoon. Oli ruokamellakoita ja hintamellakoita, mutta työläiset eivät olleet keskittyneet tehtaisiin.

Engels kirjoittaa seuraavaa porvaristosta: ”Teidän palkkionanne on lyhyt hallitsemiskausi. Te sanelette lait, te paistattelette oman majesteettinne auringon paisteessa, te juhlitte kuninkaallisissa saleissa ja kosiskelette kuninkaan tytärtä, mutta muistakaa, pyövelin saapas on kynnyksellä.” Tämä on upea tapa kuvata, mistä jatkuvassa vallankumouksessa on kysymys. 1800-luvun porvaristosta oli tullut liian pelkurimaista tehdäkseen oman vallankumouksensa feodalismia vastaan, koska se näkee hartioidensa takana työväeluokan uhan.

Toinen seikka: mikä on Marxin Pääoman täydellinen nimi? Jos ette ole lukeneet sitä lainkaan, olette ehkä silti lukeneet sen etusivun. Sen alaotsikko on Kansantaloustieteen arvostelua. Se onkin hyvin mielenkiintoista. Vuonna 1846 Engels kirjoitti kirjasen Kansantaloustieteen arvostelua. On totta, ettei se ole läheskään yhtä mahtava kuin Pääoma. Marx käytti 26 vuotta kirjoittaakseen tuon teoksen ja teki valtavasti tutkimustyötä. Engelsin kirjanen ei ole lainkaan sen kaltainen. Mutta silti monet perusajatuksista ovat siinä – esimerkiksi ero pysyvän ja vaihtelevan pääoman välillä, riisto, lisäarvo, maankorkoteoria jne.

Minä inhoan käsitystä, että ihmiset ajattelisivat Engelsin olleen mitättömyys, joka seurasi Marxia. Surullista Engelsissä on, että hän oli aina niin vaatimaton suhteessa Marxiin. Hän oli niin uskollinen Marxille. Hänen uskollisuuttaan ei voi kuvitella. Tosiasiat todistavat, että kaikista vaistoistaan huolimatta hän työskenteli tehtaanjohtajana suurimman osan elämäänsä. Ei hän tuosta roolistaan lainkaan pitänyt. Hän ei uskonut luokkasopuun malliin ”jättäkää meidät yhteen, työläiset ja johtajat”, mutta henkilökohtaisesti hän oli tehtaajohtaja. Hänen perheensä omisti tehtaan Manchesterissa ja käski hänen hoitaa sitä. Hän vihasi sitä joka päivä, joka viikko ja joka kuukausi. Hän todella vihasi sitä, ja tiedättekö, miksi hän silti teki sitä? Vain yhdestä syystä. Hän teki sen Marxin takia, koska Marx ei koskaan elämässään tienannut mitään. Hänen äitinsä oli aivan oikeassa, kun kysyi häneltä: ”Miksi ihmeessä kirjoitat kirjaa pääomasta – mikset luo pääomaa?” Marx ei koskaan luonut yhtään pääomaa. Engels yksinkertaisesti antoi rahaa hänen perheelleen ja hänen lapsilleen, vuodesta toiseen. Kun Marx kuoli, Engels ei varmastikaan ollut onnellinen, mutta hän varmaan huokasi helpotuksesta, koska nyt hän saattoi luopua tehtaan johtamisesta. Hän ei halunnut tehdä sitä hemmetin hirveätä työtä.

Paitsi että hänen uhrauksensa oli ehdottoman hämmästyttävä, tilanne johtui myös hänen vaatimattomuudestaan. Älkää kertoko kenellekään ulkopuoliselle, mutta kun Marxille syntyi avioton lapsi, Engels teeskenteli olevansa sen isä ollakseen loukkaamatta Marxin vaimoa. Tänään me pitäisimme sellaista tosi typeränä, esimerkkinä 1800-luvun kehittymättömyydestä. Mutta se ei kuulu asiaan.

Haluan tehdä nyt erään toisen asian selväksi. Me puhumme aina historiallisesta materialismista Marxin ainutlaatuisena panoksena, jne. Mutta tämä muotoilu löytyy Engelsiltä:

Historia ei tee mitään. Sillä ei ole mitään valtavaa rikkautta, se ei käy mitään taisteluja. Päinvastoin: ihminen, todellinen, elävä ihminen on se, joka tekee tämän kaiken, jolla on kaikki ja joka taistelee. Historia ei ole erillinen henkilö, joka käyttäisi ihmisiä välineinään saavuttaakseen omat tavoitteensa. Historia ei ole mitään muuta kuin tavoitteisiinsa pyrkivän ihmisen toimintaa.

Silti Engelsiä syytetään varsin usein siitä, että hän olisi deterministi!

Ollakseni rehellinen: jos minä tietäisin jonkin olevan ennaltamäärättyä, en tekisi mitään, sillä jos sosialismi on väistämätöntä, istuisin kädet ristissä ja hymyilisin: ”Sosialismi koittaa!” Niinpä sen eteen ei tarvitsisi tehdä mitään. Historialle ei tarvitse avata ovea. Se löytää itse tiensä. Kääntäen, jos ajattelisin fasismin voiton olevan väistämätön, sanon suoraan, etten istuisi kädet ristissä, vaan makaisin vuoteessa, menisi peiton alle piiloon ja itkisin. Kummassakaan tapauksessa en tekisi mitään. Mutta Engels muotoilee tämän täysin oikein. Historia on sitä, mitä ihmisolennon tekevät. Ei se ollut Ranskan historia, joka valloitti Bastiljin, vaan miehet ja naiset ne valloittivat Bastiljin 14. heinäkuuta 1789. Ei historia tehnyt Venäjän vallankumousta, Venäjän vallankumouksen tekivät venäläiset työläiset ja venäläiset sotilaat.

Tätä historiallinen materialismi tarkoittaa: että historian subjekti ovat ihmisolennot, mutta että he toimivat oloissa, jotka ovat heistä riippumattomia. Ei ole epäilystäkään – puhun englantia. Ette ehkä usko sitä, mutta minä en keksinyt englannin kieltä. Ehkä vääristän sitä hiukan, mutta englanti on minusta riippumatonta. Ei englanti teille puhu, ei kieli, jokin mystinen juttu, teille puhu. Minä teille puhun, murteellisella englannilla, mutta minä se olen, osa historian aktiivista subjektia. Se on hyvin tärkeätä Engelsin muotoilussa.

Nykyään on joitain ihmisiä, jotka ovat yrittäneet antaa Marxista sellaisen kuvan, että hän olisi ollut Engelsiä vastaan. He tekevät sen, koska he haluavat erottaa teorian käytännöstä. Samaa on tapahtunut muinakin aikoina. Stalinin ja Trotskin välisen taistelun aikana, niin kauan kuin Stalin eli, kommunisitnen liike valtaosaltaan tuki Stalinia. Joka kerta kun Stalin vilustui ja aivasti, kansainvälinen liike otti nenäliinan esille. Mutta kun Stalin paljastettiin kuolemansa jälkeen, samat ihmiset päättivät: ”Me emme voi samaistua Trotskiin (vaikka Trotski taisteli Stalinia vastaan). Meidän on löydettävä joku, joka ei ole stalinisti, mutta ei ole trotskilainenkaan.” He etsivät tarkasti, ja heitä onnesti. Italialaisessa vankilassa oli mies, ja koska hän oli vankilassa, hän ei tietenkään voinut olla kovin aktiivinen päivittäisessä taistelussa. Tuo mies oli Gramsci. Niinpä he tekivät Gramscista esimerkin, jota seurata, ikäänkuin sanoakseen: ”Me emme ole stalinisteja, me emme ole trotskilaisia, me olemme gramscilaisia!”

Saman he ovat yrittäneet tehdä Marxin ja Engelsin suhteen. Marxia vastaan on hyvin vaikeata hyökätä, niinpä he etsivät sen sijaan eroja hänen ja Engelsin välillä. He huomaavat, että Engels oli käytännön mies ja niinpä he sanovat, että Marx ei ollut – hän oli teoreetikko. He sanovat kannattavansa marxilaisuutta, mutta heidän maailmassaan marxilaisuus on vain abstrakti käsite. Se on Pääoman kolmas osa, analyysi lisäarvon muuttumisesta keskimääräiseksi voiton suhdeluvuksi. Heitä kiinnostaa paljon enemmän aritmetiikka, matematiikka, kuin taistelu. Näin he erottavat Marxin ja Engelsin. Mutta Marx ja Engels olivat niin kuin kaksi hernettä palossa. Heitä ei voi erottaa aatteiden suhteen. Engels ruokki Marxia älyllisesti, ja Marx ruokki Engelsiä.

Siltikin Engels antoi joillain alueilla panoksen, joka on täysin Marxista riippumaton. Otetaan esimerkiksi hänen kirjansa Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperästä, joka kirjoitettiin 1884 (toisin sanoen vuosi Marxin kuoleman jälkeen). Se on loistava panos, koska hän tarttuu uuteen aiheeseen. Hän käyttää antropologiaa, joka tuohon aikaan tunnettiin Morganista ja muista. Hän astuu uudelle alueelle ja esittää yksinkertaisen kysymyksen: entä henkilökohtaiset suhteet? Entä perhe? Entä miesten ja naisten väliset suhteet? Ovatko ne ikuisia?

Ihmiset ajattelevat usein, että ”kyllä asiat muuttuvat. Esimerkiksi orjuus oli olemassa, mutta nyt ei ole orjuutta, vaan sen sijaan palkkatyö.” He saattavat katsoa, että monet muut asiat muuttuvat. Mutta ihmisten keskinäiset henkilökohtaiset suhteet ovat jotenkin riippumattomia ja muutoksen yläpuolella. Ihmisluonto on jotakin pysyvää. Engels teki aivan selväksi, että ihmisluonto on osa historiallisia olosuhteita. Esittääksemme sen hyvin yksinkertaisesti – katsokaa kysymystä ahneudesta. Minä tulen Palestiinasta. Palestiinassa kukaan ei olisi jättänyt maitoa talon eteen maitomiehen käytyä. Kyse ei ollut siitä, että ilma oli niin kuuma, että maito olisi hapantunut, vaan koska ihmiset olisivat varastaneet sen. Nykyään Britanniassa jos joku koputtaa ovelle tuodakseen television eikä ketään ole kotona, hän ei jätä televisiota. Mutta maitomies jättää maidon. Joten sanotte, että kuuluu ihmisluontoon varastaa televisioita, mutta ei maitoa. Sillä ei ole mitään tekemistä ihmisluonnon kanssa – kyse on olosuhteista. Maito on halpaa – maitoa on suhteellisen paljon. Televisioita ei ole paljon. Kun Engels alkoi tarkastella perhettä, perhesuhteita, hän periaatteessa selitti, että sen perusta on luokkayhteiskunnassa. Sen perusta, mitä me kutsumme perheeksi, on yksityisomistus, ja se vaikuttaa kaikkiin muutoksiin perheessä. Hän osoitti sen loistavasti pienessä kirjassaan Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä.

Viimeiset muutamat seikat ovat nämä. Se mistä olen tähän asti puhunut on ollut pääasiassa Engelsin aatteista, mutta Engelsistä ei voi puhua muistamatta, että Engels oli toiminnan mies. Tiedättekö miksi häntä kutsuttiin Marxin perheessä? Häntä kutsuttiin ”kenraaliksi”. Minkä takia? Vastaus on, että Marxin kirjoittaessa monia erinomaisista artikkeleistaan (vuonna 1848) ja niin edelleen, se oli Engels joka oli barrikadeilla. Se oli Engels, joka taisteli armeijassa. Se oli Engels, toiminnan mies. Ja lopun elämäänsä hän oli toiminnan mies.

Varsin usein, koska hän oli toiminnan mies, häneltä puuttui se selkeä kuva, jonka Marx sai sitä kautta, että oli vähän kauempana tapahtumista. En sano, että teoria kehittyy vain suorassa suhteessa toimintaan. Jos on liian suora suhde toimintaan, ei ole etäisyyttä. Marxilla oli etäisyys; Engelsiltä se joskus puuttui. Esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodan aikana taisteluiden ollessa käynnissä pohjoisen ja etelän välillä Engels ajatteli etelän voittavan. Miksi hän ajatteli niin? Hän esitti lukuisia syitä: etelä oli paremmin järjestäytynyt (se on totta); kaikki sotakoulut, sellaiset kuin Sandhurst Britanniassa, olivat etelässä; parhaat kenraalit olivat etelässä; parhaat upseerit olivat etelässä; eikä ole kysettäkään, etteikö etelä olisi alussa menestynyt pohjoista paremmin. Silti Marx sanoi, että pohjoinen ehdottomasti voittaisi. Miksi? Koska palkkatyö on tuottavampaa kuin orjatyö. Piste! Se on ensimmäinen asia jonka voi huomata. Siksi New York on edistyneempi kuin Texas ja siksi pohjoinen voittaa. Eikä vain tämä. Katsokaa yhteiskunnan sorretuinta osaa, mustia orjia. Minne he pakenivat ja mistä he pakenivat? Suuntasivatko he pohjoisesta etelään vai etelästä pohjoiseen? Etelästä pohjoiseen. He pitivät pohjoista parempana. Joten huolimatta Engelsin kaikesta sotilaallisesta asiantuntemuksesta Marx oli oikeassa sodasta ja Engels väärässä.

Mikä tämän keskustelun ajatus on? Pahin asia maailmassa on ylistävä elämäkerta. Tulla ja sanoa, että Engels tiesi kaiken, että hän oli aina oikeassa, tällainen saa minut voimaan oikeasti pahoin. Se on yhtä paha kuin sanoa, että Marx oli aina oikeassa. Ajatelkaa mitä Leninistä kirjoitettiin venäläisissä historiankirjoissa Stalinin aikana. Ei vain, että Lenin oli aina oikeassa, myös hänen isänsä oli kova militantti ja kovin edistyksellinen! Totuus on, että tsaari aateloi hänen isänsä. Ja kun Aleksanteri II murhattiin vuonna 1881, mitä luulette Leninin isän tehneen? Hän meni kirkkoon rukoilemaan tsaarin sielun puolesta. Mutta ihmiset jotka menevät mukaan tällaisiin pyhimyselämäkertoihin eivät voi myöntää tätä, koska pyhimysten on täytynyt syntyä pyhimyksistä. Jos lukee Uutta testamenttia, mitä se kertoo? Yksi siitti tuon ja viimeinen siitti Jeesuksen. Kaikille siittivät. Siksi en halua ihmisten lähtevän tästä kokouksesta ajatellen, että Tony Cliff sanoi Engelsin olleen ihmeellinen ja ettei tämä koskaan tehnyt yhtään virhettä. Se olisi pötyä.

Yksi hyvä asia Engelsissä oli, että hän oli hyvin aktiivinen. Hän oli sitä Marxin eläessä ja vielä tärkeämmin Marxin kuoleman jälkeen. Vuosina 1883—1895, niinä kahtenatoista vuotena, jolloin hän oli omillaan, voi lukea yhä uudelleen, että vallankumoukselliset ja ammattiyhdistysaktivistit kaikkialta maailmassa ottivat yhteyttä Engelsiin saadakseen neuvoa. Ja Engels antoi noita neuvoja ehdottoman auliisti. Hän osallistui Ranskan sosialistiseen liikkeeseen, Saksan, Venäjän ja tietysti Britannian – jokaiseen joukkoliikkeeseen.

Hän ei ollut internationalisti vain nimellisesti. Hän oli internationalisti käytännössä ja sen voi nähdä siitä mitä hän luki. Minulla on lista siitä mitä hän luki päivittäin. Hän luki seitsemää päivälehteä, kolmea saksaksi, kahta englanniksi, yhtä itävaltalaista, yhtä italialaista ja 19 viikkolehteä eri kielillä. Engelshän itse osasi 29 kieltä. Kielellä lukeminen on paljon helpompaa kuin sen puhuminen. En sano, että Engels osasi puhua 29 kieltä, mutta hän saattoi lukea niitä, koska hän halusi tietää mitä tapahtui. Hän halusi tietää mitä venäläiset olivat tekemässä. Tuohon aikaan oli vain vähän venäläisiä sosialisteja eikä liikettä voinut seurata, ellei lukenut venäjää. Niinpä hän opiskeli venäjää erityisesti sitä varten. Siinä on kyllä saavutus.

Hänen panoksensa ja omistautumisensa asialle olivat kerta kaikkiaan hämmästyttävät. Se voidaan tiivistää Engelsin omin sanoin. Tämä oli hänen puheensa Marxin haudalla:

Marx oli näet ennen kaikkea kumousmies. Hänen varsinaisena elämänkutsumuksenaan oli myötävaikuttaa tavalla tai toisella kapitalistisen yhteiskunnan ja sen luomien valtiolaitosten kumoamiseen. Taistelu oli hänen elementtinsä.

Nämä sanat nimittäin ovat juuri sanoja, jotka sopivat Friedrich Engelsiin. Engels oli taistelija. Hän ei ollut abstrakti tiedemies. Hänen tieteensä oli yksinkertaisesti ase taistelussa sosialismin puolesta. Ajatus teorian ja käytännön yhteydestä ei ole, kuten joskus esitetään, että joku kirjoittaa kirjan – teorian; ja sinä luet sen – käytäntö. Ei. Teorian ja käytännön yhtenäisyys on teorian yhtenäisyys luokkataistelun kanssa.

En voi koskaan ymmärtää ajatusta, jossa esitetään puolueen opettavan luokkaa. Mitä hemmettiä on puolue? Kuka opettaa opettajaa? Dialektiikka merkitsee, että katu on kaksisuuntainen. Teoria itsessään on täysin hyödytöntä. Käytäntö itsessään on sokeata. Tietenkin todellisuudessa käytäntö edeltää teoriaa. Ennen kuin Newton keksi painovoimalain omenat putoilivat. Jälkeenpäin hän keksi teorian selittämään, miten omenat putoavat. Käytäntö edeltää aina teoriaa, mutta teoria saa käytännön aina tuottamaan hedelmää.

Siksi me emme ole vain käytännön ihmisiä. Emme ole vain teoreettisia ihmisiä. Me olemme teoreettis-käytännöllisiä. Mutta uskomme, että tärkeintä on käytäntö. Arvioikaa toimintaamme sen käytännön tulosten perusteella, niin välittömästi kuin pitkällä aikavälillä. Käytäntö on meidän tuomiomme. Älkää tukeko meitä koska pidätte meistä. Asettakaa meidät kokeeseen. Asettakaa itsenne kokeeseen, koska työväenluokan vapautus on työväenluokan tehtävä. Käytännössä teidän on järjestettävä tehokas käytäntö Unisonin lakossa Sheffieldin kirjastoissa tai muissa taisteluissa Britanniassa ja muualla. Teorioista ei ole mitään hyötyä muuten kuin suhteessa luokkataisteluun.

Lopetan hienoon tarinaan Heinrich Heinelta. Heine oli runoilija ja hän kirjoitti pienen tarinan nimeltään Professori Marxin uni. Teidän pitäisi muuten tietää, ettei hän viitannut Karl Marxiin, koska Heine ei tätä kirjoittaessaan tiennyt, että oli joku Karl Marx -niminen, ja tämä oli muutenkin vielä lapsi. Tarina kuuluu, että professori Marx uneksi puutarhasta ja puutarhassa hän näki kukkapenkkejä. Ja näissä kukkapenkeissä ei kasva kukkia, vaan sitaatteja. Ja niitä sitaatteja otetaan yhdestä penkistä ja laitetaan toiseen. Se oli professori Marxin uni.

No se ei ollut Friedrich Engelsin tai Karl Marxin uni. Heidän unensa ei ollut, että teoria johti teoriaan, teoria johti teoriaan, teoria rohkaisi praksista (se on muuten tosi hyvä sana, koska sillä voi tehdä johonkin vaikutuksen). Ei, se on suurta pötyä. Kysymys on, kuinka teoria voidaan liittää taisteluun ammattiliitoissa tänä päivänä; kuinka se suhteutuu fasisminvastaiseen taisteluun tänään; kuinka se suhtautuu taisteluun työttömyyttä vastaan tänään; kuinka se suhtautuu Tšetšenian sotaan tänään. Toisin sanoen, marxilaisuus on aina ohje taisteluun ja Engels oli käytännön mies.