Ukraina ja imperialismi

Vasemmistolainen kirjailija-toimittaja Paul Mason arvosteli sitä, että vastustamme USA:n imperialismia Ukrainan kriisissä. Alex Callinicos selittää, missä Mason erehtyy

Hyvä Paul,
tiedät että arvostan sinua. Minusta uusin kirjasi, How to Stop Fascism, oli erinomainen, vaikka olenkin eri mieltä argumentistasi, että nykyaikainen versio kansanrintamasta – liberaalien ja vasemmiston liitosta – olisi tapa lyödä fasistit.

Minusta olikin hyvin kiinnostavaa nähdä välitön hyökkäyksesi International Socialist Tendencyn (IST) Ukraina-julkilausumaa vastaan, Opetella sanomaan ”Hyvästi Lenin” – kritiikki IST:n julkilausumasta Ukrainan sodasta. Koska olin mukana luonnostelemassa julkilausumaa, olen tyytyväinen, mutta myös vaikuttunut, että pidit huolta sen lukemisesta ja arvostelemisesta.

Suo anteeksi, jos vastaan vaivannäköösi suhteellisen lyhyesti. Se ei johdu yksin siitä, että saatamme tosiaan olla sodan partaalla ja että nämä kiistat ovat kiperiä. Se johtuu myös siitä, että minusta todellinen kysymys välillämme on varsin yksinkertainen.

Venäjä – Euroopan ainoa imperialistivalta?

Salli siis minun sanoa ensiksi, että minusta artikkelisi otsikko – Opetella sanomaan ”Hyvästi Lenin” – on vähän hämäävä. Tiedämme molemmat, ettet ole ollut leninisti pitkään aikaan. Kuinka voisit olla leninisti, kun (aluksi) tuit vasemmistoreformistista Syrizan hallitusta Kreikassa ja olet uskollinen ja aktiivinen Labourin jäsen? Se ei tarkoita, etteikö leninismillä olisi merkitystä erimielisyyksissämme. Mutta se osa Vladimir Leninin teoreettista ja poliittista perintöä, jolla on merkitystä tälle keskustelulle, on hänen imperialismikritiikkinsä.

Lenin sanoo, ettei imperialismi ole vain arkaainen jäänne tai vain suurvaltojen heikompiin maihin kohdistuvaa ahdistelua. Se on kapitalistisen herruuden ja kilpailun maailmanjärjestelmä, jossa kourallinen voimakkaita kapitalistisia maita maailman mitassa kilpailee taloudellisesti ja geopoliittisesti. Yksi kysymys siten on, että pitääkö tämä vielä paikkansa? Ilmeisesti ei, sinun mukaasi. Hienossa muotoilussa viittaat ”USA:n ja EU:n globalistis-demokraattisten entisten imperialististen, maiden tämän päivän konfliktiin autoritaaristen, antimodernististen diktatuurien, Kiinan ja Venäjän kanssa (korostus lisätty)”.

Koreat ovat pelinappuloita paljon suuremmassa pelissä

 

Onko Donald Trumpille koittamassa “Nixon Kiinassa” -hetki? On merkkejä, että hänen huippukokouksensa Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa saattaisi tuottaa diplomaattisen menestyksen sen sijaan että kaksi maata ajautuisivat tuhoisaan sotaan.

Tämä on vastoin USA:n kansallisen turvallisuusjärjestelmän perinteistä viisautta. Sen mukaan Trump teki virheen, kun ei vaatinut Pohjois-Koreaa luopumaan ydinaseohjelmastaan ennakkoehtona huippukokoukselle.

Tämä tuo meidät USA:n tekopyhyyteen vaatimuksissa Korean niemimaan ”täydellisestä, todennettavasta ja peruuttamattomasta ydinaseiden hävittämisestä”.

Se tarkoittaisi todellisuudessa, että Pohjois-Korea, eikä myös USA, luopuisi ydinaseistaan. Valtaosan kylmää sotaa Etelä-Koreaan sijoitetut amerikkalaisjoukot oli aseistettu ydinasein. Alueella on edelleen noin 28 000 amerikkalaissotilasta ja heidän tukenaan merellä oleva laivasto ja ilmavoimat, joilla on laajat ydinasevalmiudet.

Alex Wellerstein Stevens Institute of Technology -tutkimuslaitoksesta kertoi sanomalehti Observerille, että  “Ihmiset puhuvat mielellään Pohjois-Koreasta ’hulluna’. Ehdottomasti ’hulluin’ asia, jonka se voisi tehdä, on luopua ydinasepeloitteestaan tilanteessa, jossa heillä on hyvin aggressiivinen ydinasein varusteltu vihollinen.”

Tuollaiset arviot saattavat sopia yritysten ja valtioiden välisen kilpailun pyörittämän kapitalistisen järjestelmän vinoutuneeseen rationaalisuuteen. Mutta ne osoittavat, että vaikka Pohjois-Korean järjestelmä on raaka stalinistinen diktatuuri, sen tavoite on selvitä.

Niinpä Kim vastasi Pohjois-Korean talouden lähestyneeseen romahtamiseen 90-luvulla sallimalla yksityisen kaupan, joka on virkistänyt talouskasvua.

Pohjois-Korea -asiantuntija Andrei Lankov sanoi sanomalehti Financial Timesille, että Kimin pahamaineinen häikäilemättömyys on kohdistunut puolueen ja armeijan johtohenkilöihin.

Hän on “surmannut vain aseellisia … Hän ei ole koskenut yhteenkään talousjohtajaan. Jos on pankinjohtaja, on turvassa. Kuuden vuoden aikana hänellä on ollut kuusi puolustusministeriä, mikä on yhtä paljon kuin hänen isällään ja isoisällään [Pohjois-Korean edellisillä johtajilla] oli yhteensä 60 vuoden aikana.”

Oman talousmenestyksensä mittapuun mukaan Kimiin kohdistuu selvästi painetta. Virkaantulonsa jälkeen Trump on kampanjoinut saadakseen Kiinan painostamaan Pohjois-Koreaa lopettamaan ydinaseohjelmansa.

Kylmän sodan lopussa Kiina otti Venäjän roolin Pohjois-Korean järjestelmän suojelijana. Vuonna 2015 Kiina vastasi 85 prosentista Pohjois-Korean tuontia ja 83 prosentista vientiä.

Trumpin kampanja näyttää kannattaneen. Kauppaluvut osoittavat Kiinan viime vuoden lopulla enemmän tai vähemmän lopettaneen sellaisten elintärkeiden tuotteiden viennin Pohjois-Koreaan, kuin öljyn, hiilen, teräksen ja ajoneuvojen.

Samalla Pohjois-Korean kauppataseenvaje Kiinan kanssa on kaksinkertaistunut ja maa käyttää valuuttavarantojaan maksaakseen elintärkeista tuontitavaroista. Asiantuntijat ennustavat valuutan saattavan loppua vuoden loppuun mennessä.

Niinpä Kim, matkustettuaan panssaroidussa junassa Beijingiin tapaamaan kiinalaista suojelijaansa Xi Jinpingia, tapaa ensin Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin ja sitten Trumpin.

Vahvistus siitä, että molemmat osapuolet ovat vakavissaan, saatiin, kun tuli ilmi, että CIA:n johtaja Mike Pompeo, Trumpin tuleva ulkoministeri, oli käynyt Pohjois-Koreassa tapaamassa Kimiä.

Ja Pohjois-Korean johtajat puhuu myönnytyksistä.

Hän näyttää luopuneen Pjongjangin perinteisestä vaatimuksesta, että USA vetäisi joukkonsa Etelä-Koreasta. Tosin se, miksi USA on siellä edelleen 65 vuotta Korean sodan päättymisen jälkeen, on yksi kysymyksistä, joita kukaan ei tunnu kysyvän saati siihen vastaavan.

Kim puhuu myös rauhansopimuksesta, joka korvaisi sodan päättäneen aselevon. Ja äskettäin Pohjois-Korea ilmoitti, ettei se järjestäisi enää ydinase- tai ohjuskokeita. Skeptikot viittasivat nopeasti siihen, että maa on hyvinkin saattanut kehittää ydin- ja ballistiset ohjuksensa siihen vaiheeseen, ettei se tarvitse enempiä kokeita.

Mutta vaikka neuvotteluissa päästäisiinkin johonkin, ne eivät lopeta USA:n ja Kiinan suurta valtakilpailua. Trumpille Koreat ovat aina olleet nappuloita tuossa paljon suuremmassa pelissä.

Alex Callinicos, Socialist Worker 24. huhtikuuta 2018