Marine Le Penin monet kasvot

Judith Orr

Ranskan Front National (FN), nykyinen Rassemblement National (RN), on yksi Euroopan menestykkäimpiä äärioikeistolaisia puolueita.1 Vuonna 1972 perustetun puolueen juuret ja ideologia ovat vankasti fasismin perinteessä. Se on kuitenkin alusta lähtien yrittänyt uudelleenbrändätä itsensä ja muokata politiikkaansa käydäkseen valtavirran puolueesta. Toisen maailmansodan ja holokaustin perintö on vainonnut sodanjälkeisiä fasistisia järjestöjä eri puolilla Eurooppaa. Jean-Marie Le Pen, joka valittiin FN:n johtajaksi vuonna 1972, johti puoluetta 40 vuotta ja onnistui tekemään siitä vakiintuneen osan Ranskan poliittista järjestelmää. Hänen nuorin tyttärensä, Marine Le Pen, on ollut johtaja vuodesta 2011 ja hänen aikanaan vaalimenestys on ollut vieläkin suurempi. Puolueen uskollinen äänestäjäkuntan on antanut kannatustason, jolla molemmat Le Penit ovat yltäneet presidentinvaalien toiselle kierrokselle, Jean-Marie vuonna 2002 ja Marine vuonna 2017.

Järjestön saavutukset ovat tehneet siitä kansainvälisesti suuren osan äärioikeistoa mallin. Marine Le Pen teki myös aluevaltauksen yhtenä ensimmäisistä eurooppalaista äärioikeistopuoluetta johtaneista naisista ja muita naisia on seurannut hänen jalanjäljissään äärioikeistolaisten järjestöjen johtajina.2 Hänen johtajakautensa hallitseva teema on ollut hänen dédiabolisation-projektinsa, eräänlainen myrkyttömäksi tekeminen. Hän on pyrkinyt poistamaan puolueelta sen fasistisia juuria ympäröineen leiman, jota hän pitää esteenä uusille vaalivoitoille. Hänen nykyinen puolueuudistamisensa on nähtävä FN:n vastaavien projektien pitkän historian kontekstissa. Marine Le Pen on ottanut suuria askeleita projektissa, jossa hän on näennäisesti kääntänyt selän isälleen ja tämän fasismin ja antisemitismin poliittiselle perinnölle.

Tämä artikkeli tarkastelee aluksi FN:n ideologista kehystä. Se arvioi Nouvelle Droite (Uusi oikeisto) -suuntauksen vaikutusta FN:ään. Sen jälkeen se tutkii puolueen kehityksen kahta vaihetta: ensimmäisenä Jean-Marie Le Penin johtokautta, jolloin puolue sai ensimmäiset vaalimenestyksensä ja Marine Le Pen nimeä, toisena kautta sen jälkeen, kun Marine otti johdon.

Synkkenevät näkymät

Issue: 157

Posted on 22nd June 2016

Alex Callinicos

Kansainvälisesti uusliberaali järjestys jatkaa luhistumistaan. Donald Trump näyttää hankkivan kauppasotaa sekä Yhdysvaltain strategisen kilpailijan, Kiinan, että EU:n ja Kanadan kaltaisten liittolaisten kanssa samalla kun hän hakee liennytystä Pohjois-Korean kanssa, joka kerran oli roistovaltioista ylin. Kuten viime numerossamme esitimme, Trump on osoittanut olevansa kuolemanvakava sodanjälkeisen liberaalin kansainvälisen järjestelmän heikentämisessä.1 Se näkyy hänen suhtautumisessaan Saksaan, jonka paluu merkittäväksi talousmahdiksi täysin integroituneena läntiseen kapitalismiin on ollut tuon järjestyksen tärkein tukipylväs.

Trump on paitsi tehnyt täysin selväksi, että Saksan autoteollisuus olisi minkä tahansa transatlanttisen kauppasodan pääkohde, myös suoraan sekaantunut Saksan suuren hallituskoalition kriisiin maahanmuuton suhteen tarkoituksena samalla pakottaa Angela Merkel puolustuskannalle ja oikeuttaa oma hirviömäinen (ja nyt osin peruttu) politiikkansa pidättää siirtolaisperheiden lapsia USA:n Meksikon vastaisella rajalla ja erottaa nämä vanhemmistaan.2 Kuten Financial Timesin kolumnisti Gideon Rachman asian esitti, ”Trumpille ja hänen eurooppalaisille alt-right -liittolaisilleen Merkelin kaatuminen olisi eräänlainen todistus – että äänestäjäkunta on päättäviäisesti torjunut hänen päätöksensä sallia yli miljoona siirtolaista Saksaan vuonna 2015”.3 Trump on käynnistämässä yleistä hyökkäystä uusliberaalia ”äärikeskustaa” vastaan oikealta ja innottaa jäljittelijöitä ja rohkaistuneita fasisteja kaikkialla.