John Mullen
Perinteisten puolueiden romahdus ja polarisoituminen vasemmalle ja oikealle jatkuvat
Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokset on saatu ja alustavat johtopäätökset voidaan vetää. Tässä käytetyt luvut perustuvat tilanteeseen, jossa 97% äänistä oli laskettu.
Ranskassa on miltei 49 miljoonaa äänestäjäksi rekisteröitynyttä aikuista (lisäksi kaksi ja puoli miljoonaa ei vaivautunut rekisteröitymään ja ne Ranskassa asuvat, jotka eivät ole ottaneet kansalaisuutta, eivät voi äänestää.
Sunnuntaina 10. huhtikuuta 12 miljoonaa jäi kotiin (suhteettoman paljon nuoria ja työväenluokkaa). 35,5 miljoonaa lähti vaaliuurnille.
Yhdeksän ja puoli miljoonaa äänesti Macronia; kahdeksan miljoonaa Le Peniä; seitsemän ja puoli miljoonaa France Insoumise -liikkeen Jean-Luc Melenchonia.
Kaksi ja puoli miljoonaa äänesti toista fasistiehdokasta, Zemmouria.
Puolitoista miljoonaa äänesti Pecresseä, perinteisen oikeiston, tasavaltalaisten, ehdokasta – mikä oli nöyryyttävän vähän. Vielä nöyryyttävämpi oli Sosialistisen puolueen Hidalgon kannatus – vain 600 000 ääntä. 800 000 äänesti kommunistipuolueen ehdokasta Rousselia; puolitoista miljoonaa äänesti vihreiden ehdokasta Jadotia; 450 000 äänesti jompaa kumpaa trotskilaisten ehdokkaista.
Tässä on nähtävissä polarisoituminen, kun perinteiset keskustavasemmistolaiset ja keskustaoikeistolaiset puolueet romahtivat ja sekä äärioikeisto että radikaalivasemmisto tekivät läpimurron.
France Insoumisen 22% kannattatus on osoitus niin Mélenchonin radikaalin ohjelman laadulle että liikkeen kyvylle saada liikkeelle laaja liittouma, johon kuuluu ruohonjuuritason rasisminvastaisia ryhmiä, väkeä Attacista, osia vallankumouksellisesta vasemmistosta sekä sosialistipuolueen vasemmistosta. Monet näistä voimista ovat selkeästä eri mieltä FI:n kanssa eri kysymyksissä, mutta ymmärtävät, että fasistien pitäminen poissa vaalien toiselta kierrokselta olisi ollut valtava edistysaskel. Mélenchon sai huikean kannatuksen Pariisin ympäristön monietnisissä työväenluokan kaupungeissa.
Mélenchonin kampanja oli suurenmoinen, mielenkiintoisin radikaalin vasemmiston vaalikampanja moneen vuosikymmeneen, ja perustui uudistavimmalle ohjelmalle mitä on nähty ainakin sitten vuoden 1981. Ranskan työläisten valtava taisteluhenkisyys ja luokkatietoisuus näinä kahtenakymmenenä vuotena on antanut vasemmistoreformismille tilaisuuden palata joukkoliikkeenä, jonka sävy on kapinallinen, uudessa organisaatiossa, France Insoumisessa, joka tulee olemaan vasemmistopolitiikan keskiössä nyt useiden vuosien ajan.
Mélenchonin kampanjan dynaamisuuden tullessa esiin joukkokokouksissa ja ennennäkemättömässä ovelta ovelle kampanjoinnissa, useita vetoomuksia äänestää Mélenchonia julkaistiin: satojen yliopistolehtoreiden vetoomus, Keltaliivien vetoomus, muslimiaktivistien vetoomus. Osat kommunistista nuorisoliikettä ja useat vaikutusvaltaiset Sosialistiipuolueen edustajat julistivat tukevansa Mélenchonia, samoin kuin merkittävä joukko anarkisteja.
Ne osat vasemmistoa – kommunistista puoluetta ja äärivasemmistoa – jotka eivät kehottaneet äänestämään Mélenchonia ja asettivat etusijalle kapeat puolue-edut tai eivät ymmärtäneet tilannetta, maksavat epäilemättä merkittävän poliittisen hinnan siitä, ja France Insoumise tulee hallitsemaan dynaamista vasemmistoa useita vuosia. Kahden suurimman vallankumouksellisen ryhmän (NPA:n ja Lutte Ouvrièren) päätös vastusta FI:n ehdokasta oli mielestäni valtava virhe. Riippumaton marxilainen ääni on korvaamaton, mutta sitä on käytettävä siellä, missä valtaosa radikaalin vasemmiston poliittisia aktivisteja on. Mélenchonia kriittisesti tukeva linja, veljellinen osallistuminen moniin tärkeisiin väittelyihin strategiasta ja ymmärrys olisivat antaneet marxilaisille mittaamattomasti enemmän vaikutusvaltaa ja olisivat helposti vaikuttaneet tuoneet sen lisän, mikä olisi nostanut Mélenchonin toiselle kierrokselle.
Tuo toinen kerros asettaa nyt vastakkain thatcherilaisen Macronin ja fasisti Le Penin.
Viisi vuotta sitten paine äänestää Macronia ”fasistien pysäyttämiseksi” oli valtava ja keskustelu vasemmistossa kahden kierroksen välillä katkeraa. Vuonna 2017 lopputulos oli, että Macron voitti Le Penin prosentein 66-34, siis 21 miljoonaa ääntä kymmentä ja puolta miljoonaa vastaan, kahdentoista miljoonan äänestäjän pysyessä kotona ja kolmen miljoonan äänestäessä tyhjää.
Mélenchonia, joka osoitti myötätuntoa sekä niitä kohtaan, jotka äänestivät Macronia Le Peniä vastaan, että niitä, jotka boikotoivat toista kierrosta, koska eivät halunneet valita kahden pahan välillä, vastaan hyökättiin ”pehmeydestä fasismia kohtaan”.
Tällä kertaa asiat ovat mutkikkaampia. Ihmiset voivat nähdä, että Macronin viisi vuotta ovat itse asiassa tehneet äärioikeistosta paljon voimakkaamman. Joukkolakkojen ja keltaliiviliikkeen paineessa Macron turvautui yhä enemmän islamofobiaan hyödyllisenä harhautuksena. Viime vuotiset ”separatismin vastaiset” lait ovat antaneet hänen kieltää useita muslimeja puolustavia järjestöjä ja viimeksi kieltää yhden tärkeimmistä Palestiina-kampanjoista. Hänen kiivaat uusliberaalit hyökkäyksensä ja tämä rasistinen poliitiikkansa ovat rohkaisseet äärioikeistoa suunnattomasti. Mélenchon on täysin oikeassa sanoessaan, että ”kilpa Macronin ja Le Penin välillä ei ole kaksintaistelu, vaan duetto!”
Mielipidemittaukset näyttävät Le Penin olevan varsin lähellä Macronia toisella kierroksella, vaikka odotankin Macronin vievän voiton.
On tärkeätä olla juuttumatta vihamieliseen kiistaan niiden välillä, jotka vastahakoisesti äänestävät Macronia, ja niiden, jotka boikotoivat toista kierrosta tai äänestävät tyhjää.
Itse ajattelen, ettei Macronin äänestäminen ole perusteltua. Mutta parasta, mitä tulevien kahden viikon aikana voisi tapahtua, olisi antifasistinen liikehdintä, joka sai ihmiset yhteen vastustamaan Le Peniä, aikoivat he äänestää Macronia tai eivät. Antifasistiseksi mobilisointipäiväksi on valittu lauantai 16. huhtikuuta.
Kesäkuun parlamenttivaalit ovat tilaisuus saada lisää France Insoumisen edustajia parlamenttiin ja rakentaa tätä uutta liikettä, joka antaa toivoa niin monille, vaikka kärsikin tänään tappion.
John Mullen
Sosialistiliitto 