1- Ukrainan kriisi on saattanut Euroopan lähemmäksi hirvittävää sotaa. Pohjimmiltaan siinä on kyse konfliktista kahden imperialismin välillä: maailman voimakkaimman imperialistisen blokin, Yhdysvaltain eurooppalaisliittolaisineen, ja Venäjän, heikomman, mutta silti äksyn imperialistisen vallan. Kummallekin osapuolelle Ukraina on vain pelinappula. Työväenluokkaisille ihmisille ei kummankaan osapuolen voitosta tässä konfliktissa ole mitään etuja. Vallankumouksellisten sosialistien tähän kiistaan osallistuvissa valtioissa on asetettava etusijalle ”omien” hallitustensa vastustaminen.
2- Tämän nimenomaisen kriisin käynnisti Venäjän presidentin Vladimir Putinin päätös keskittää joukkoja Ukrainan vastaiselle rajalle. Hän perusteli tätä uhkaavaa liikettä osin vetoamalla isovenäläiseen nationalistiseen mytologiaan Venäjän ja Ukrainan historiallisista siteistä ja osin toistamalla pitkäaikaista valituksen aihettaan USA:n linjasta Naton ja EU:n laajentumisessa itäänpäin. Hän on vaatinut erityisesti sitoutumista siihen, ettei Ukrainaa oteta Natoon, ja että Naton joukot vedetään Keski- ja Itä-Euroopasta.
3- On totta, että Naton ja EU:n laajenemista valtaosaan Keski- ja Itä-Euroopan entisistä stalinistista valtioista ajoivat Bill Clintonin ja George W. Bushin hallitukset länsi-imperialismin vallan ulottamiseksi syvemmälle Euraasian mantereelle. Tuo politiikka rikkoi lupaukset, jotka USA:n ulkoministeri James Baker teki Neuvostoliiton viimeiselle presidentille, Mihail Gorbatšoville vuonna 1990, kun Moskova suostui jälleenyhdistyneen Saksa liittymiselle Natoon.
4- Putin ei ole mikään kansainvälisen työväenluokan ystävä. Hän johtaa uusliberaalia sortojärjestelmää, vetoaa ideologiseksi tuekseen isovenäläiseen nationalismiin ja on pyrkinyt palauttamaan Venäjän sotilasvoimaa ja käyttämään sitä Moskovan herruuden ylläpitämiseksi ”lähiulkomaissaan”, etenkin Tšetšenien itsenäisyysliikkeen murskaamisessa, sodassa Georgiaa vastaan vuonna 2008, Krimin valtauksessa vuonna 2014 ja äskettäisessä interventiossa Kazakstanin kansan mielenosoituksia vastaan. Kauempana Venäjän sotilasvoimaa on käytetty pelastamaan Bashar al-Assadin raaka hallinto Syyriassa.
5- Siitä huolimatta juuri Washington, Britannian Boris Johnsonin sekasortoisen hallituksen yllyttämänä, on pahentanut nykykriisiä. Joe Bidenin hallinto on kieltäytynyt harkitsemasta vakavasti Putinin päävaatimuksia, puhunut sodan vaarasta (Ukrainan länsimielisen hallituksen vastalauseista huolimatta) ja yhdessä Nato-liittolaistensa kanssa siirtänyt lisää sotilaallisia resursseja lähemmäksi Venäjän rajoja.
6- Jos sota tulisi, pääuhreja olisivat ukrainalaiset. He ovat kärsineet paljon 1900-luvulla, ensimmäisestä maailmansodasta, vastavallankumouksellisista sotilasinterventioista bolsevikkivallankumousta vastaan, maatalouden stalinistisesta kollektivisoinnista 30-luvulla ja natsien hyökkäyksestä Neuvostoliittoon vuonna 1941. Vuonna 1991 he käyttivät oikeuttaan kansalliseen itsemääräämiseen ja panivat alulle Neuvostoliiton hajoamisen. Mutta sittemmin heitä ovat hallineet korruptoituneiden oligarkkien kilpailevat ryhmät, jotka ovat kallistuneet milloin länteen, milloin itään. Vuodesta 2014 osat kaakkois-Ukrainaa ovat olleet sota-aluetta Kiovan hallituksen ja sen Venäjän tukemien vastustajien välillä. Ukrainalaiset eivät tarvitse lisää armeijoita, olivat ne sitten Natosta tai Venäjältä!
7- Lännen kiihdyttämä Ukrainan kriisi liittyy USA:n ja Kiinan väliseen maailmanlaajuiseen kilpaan. Biden haluaa lähettää signaalin Kiinan presidentille Xi Jinpingille, ettei Washington hyväksy Beijingiltä minkäänlaista yritystä liittää Taiwan takaisin Kiinaan. Xi on vastannut tukemalla Putinia Ukrainan suhteen. Tämä kilpailu uhkaa hajottaa kansainvälistä järjestelmää kilpaileviin imperialistisiin blokkeihin ja ja kasvattaa uhkaa maailmansodasta, joka tuhoaisi ihmiskunnan.
8- Me sanomme:
- Ei sotaa Ukrainasta!
- Niin Venäjän kuin Naton joukkojen on vetäydyttävä!
- Ei Naton laajentamiselle – se on hajotettava!
- Eurooppa on demilitarisoitava!
- Lopettakaa varustelukilpailu, joka vie voimavaroja köyhyyden ja ilmastonmuutoksen vastaiselta taistelulta!
9- Poliittinen traditiomme on lähtöisin vallankumouksellisista sosialisteista, jotka kieltäytyivät valitsemasta puolta ensimmäisessä maailmansodassa. V. I. Leninin ja Rosa Luxemburgin johdolla he näkivät kansainvälisen vallankumouksen ainoana tienä ulos imperialistisesta järjestelmästä, jossa pääoman kasaaminen kilpaa johtaa väistämättä sotiin. Luxemburgin toveri Karl Liebknecht lanseerasi tunnuksen: ”Päävihollinen on kotimaassa”. Sen olisi oltava tunnuslauseemme tänään.
International Socialist Tendencyn koordinointikomitea
16. helmikuuta 2022
(Alex Callinicosin vastaus Paul Masonin arvosteluun https://sosialistiliitto.wordpress.com/?p=1195)
Sosialistiliitto 