Kuuba: sosialismin ja vapauden puolesta

David Karvala

Johdanto

Tässä artikkelissa, vaikka se on pitkä, ei voida kattaa kaikkia kysymyksiä. Sen tavoitteena on antaa argumentteja, jotka torjuvat sekä USA:n saarron että Kuuban nykyisen byrokraattisen järjestelmän ja esittävät vaihtoehdon, joka perustuu sosialismiin alhaalta.1

Jotta ymmärrettäisiin, millainen merkitys Kuuban 11. heinäkuuta 2021 ennennäkemättömillä mielenosoituksilla on, on tarkasteltava, millainen yhteiskunta Kuubaan luotiin vuoden 1959 vallankumouksen jälkeen. Tekstissä tehdään lyhyt katsaus siirtomaahistoriaan ja USA:n herruuteen ennen vuotta 1959 ja sitten siihen, kuinka Kuuba vallankumouksen jälkeen integroitui neuvostomalliin. Talousanalyysin lisäksi tehdään yleiskatsaus LGBT-väen sortoon, joka muiden sorron muotojen rinnalla on jatkuvasti ollut Kuuban valtion ominaisuus. Saarta analysoidaan koko kapitalistisen järjestelmän kontekstissa: ensin sodan jälkeisessä nousukaudessa, sitten läpi pitkän kriisin, jossa toteutettiin uusliberaaleja ”ratkaisuja” yhdessä maassa ja yhdella alueella toisensa jälkeen.

Niillä, jotka pitävät Kuubaa sosialistisena tai jonkinlaisena työläisvaltiona, on suuria vaikeuksia selittää nykyistä poliittista kriisiä ja sen juuria paljon pidemmässä talouskriisissä. Jos sitä vastoin näemme Kuuban valtiokapitalistisena yhteiskuntana, joka on asteittain siirtymässä valtio- ja yksityiskapitalismin sekoitukseksi, ja alisteisena osana maailman kapitalistista järjestelmää, on meillä paljon parempi pohja sekä tarvittavalle yksityiskohtaisemmalle analyysille että vastata syntyviin poliittisiin haasteisiin.

Artikkelin lopussa käsitellään joitakin ongelmia, jota Kuuban uudella ja pienellä sitoutumattomalla vasemmistolla ja vasemmistolla kansainvälisesti on.

11. heinäkuuta mielenosoitukset

Sunnuntaina 11. heinäkuuta kymmenissä kaupungeissa eri puolilla Kuubaa oli enemmän tai vähemmän spontaaneja mielenosoituksia. Tuhannet ihmiset osallistuivat saaren vuosikymmeniin suurimpiin protesteihin. Esille nousi erilaisia tyytymättömyyden aiheita ja vaatimuksia. Jotkut tunnuksista, kuten ”isänmaa ja elämä” (Patria y Vida), kuuluivat amerikkalaismieliselle oikeistolle, ja monet olivat pelkkiä Kuuban presidenttiin kohdistuvia solvauksia. Mutta missään tapauksessa, kuten jatkossa käy esille, ei kaikkea tyytymättömyyttä voi liittää ”vastavallankumouksellisiin manöövereihin” ja Miamin oikeisto-opposition suosimiin hashtageihin; perussyy olivat todelliset yhteiskunnalliset epäkohdat. On merkittävää, että mielenosoitukset ainakin Havannassa alkoivat köyhimmillä alueilla, joilla väki kärsii eniten nykyisestä moninkertaisesta kriisistä.

Valtio reagoi niin kuin muut valtiot eri puolilla maata, tukahduttamisen ja valheiden yhdistelmällä. Tukahduttamisen hoiti poliisi, mutta myös kepein aseistautuneet hallituksen kannattajat, jotka presidentti Miguel Díaz-Canel oli saanut liikkeelle sanoin: ”Taistelukäsky on annettu – kaduille, vallankumoukselliset!”2 Mutta kuten riippumaton vasemmistoryhmä Comunistas Cuba vastasi: ”Väkivallan tukahduttamisen… ei pitäisi olla keppien hankkimista ja niiden jakamista siviileille, jotka voivat toimia tietäen lain olevan takanaan, vaikka harjoittaisivat väkivaltaa yli kaiken laillisuuden”.3

Satoja pidätettiin – joidenkin sosiaalisten verkostojen uutisten mukaan tähän mennessä yli 800 – ja on ensi käden kertomuksia pahoinpitelyistä poliisiasemilla ja vankiloissa.4 Kuten muualla, valtio ja turvallisuuselimet väittävät tuollaisten syytösten olevan valheellisia. Pikaoikeudenkäyntejä on jo pidetty, joskus ilman puolustusta. Yhdessä niistä 17-vuotias nainen tuomittiin kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen.5

Mielenosoitukset eivät olleet laajoja, jos niitä vertaa eräisiin muihin hiljan järjestettyihin mielenosoituksiin Latinalaisessa Amerikassa. Tukahduttamista tapahtui, mutta ei samalla tasolla kuin aktivistien ja mielenosoittajien murhat Kolumbiassa (tai Nicaraguassa, jos joku unohti). Ovatko ne siis tärkeitä? Jotkut vasemmistolaiset, jotka ovat vuosikymmeniä pitäneet kiinni Kuuban maailmanlaajuisesta merkityksestä, vähättelevät nyt näitä mielenosoituksia. Tosi asiassa väittelyt, jotka 11. heinäkuuta käynnisti, vahvistavat mielenosoitusten olevan hyvin tärkeitä, eikä yksin saarella. Niiden merkitys liittyy muun muassa siihen, miten me tänään ymmärrämme sosialismin ja taistelun imperialismia vastaan.

Hämmennys

Totuus on, että mielenosoitukset ovat synnyttäneet valtavaa hämmennystä. Tavallisesti oikeistovoimat tuomitsevat kansan protestit ja puhuvat vandalismista ja ulkopuolisista agitaattoreista; ne oikeuttavat poliisiväkivallan ja vaativat ankaria oikeustuomioita jälkeenpäin. Mutta tässä tapauksessa oikeisto julisti tukensa mielenosoituksille – huolimatta joidenkin mielenosoittajien osallistumisesta väkivaltaan – ja tuomitsi sekä poliisiväkivallan että sadat mielivaltaiset pidätykset. Vasemmisto taas tapaa tukea mielenosoituksia viitaten niiden yhteiskunnallisiin syihin ja tuomiten valtion tukahduttamistoimet. Mutta tässä tapauksessa monet vasemmistolaiset yhdistivät mielenosoitukset ”ulkopuolisiin agitaattoreihin”, tuomitsivat mielenosoittajien ”vandalismin” ja oikeuttivat mellakkapoliisin ja keppeineen mielenosoituksia vastaan hyökänneiden toimet.

Tätä paradoksia selittää tietysti se miltei ainoa seikka, josta oikeisto ja osa vasemmistoa ovat samaa mieltä: yhteinen määritelmä Kuubasta sosialistisena.

Sosialismin ymmärtäminen työväenluokan itsevapautuksena ja yhteiskuntana, joka lopettaa riiston ja sorron, johtaa toisenlaiseen arvioon saaren nykyjärjestelmästä. Tämän näkemyksen mukaan Kuuban kansan taisteluilla on paljon yhteistä muissa maailman maissa käytyjen taisteluiden kanssa, kunkin tapauksen erityispiirteistä riippumatta.

Alas saarto!

Ennen kuin jatkamme, on olennaista pitää kiinni siitä, että jokaisen, demokratiaa puolustavan, ja varsinkin jokaisen sosialistin, on tuomittava saarto, jota USA on yhdessä muiden vihamielisten toimien kanssa kohdistanut saareen miltei vallankumouksesta alkaen. Niihin kuuluvat sotilashyökkäykset, kuten ”Sikojenlahden” epäonnistunut maihinnousuyritys vuonna 1961.

Saarron taloudellisesta hinnasta Kuuballe on erilaisia laskelmia, mutta arvio on miljardeja dollareita vuodessa. Saarto aiheuttaa suuria vaikeuksia tuonnissa ja lainansaannissa, esteitä Kuuban viennille ja monia muita ongelmia. Se on maailman johtavan suurvallan räikeä yritys pakottaa pieni maa tahtoonsa. Meidän on vastustettava tätä imperialistista politiikkaa aivan samoin kuin me vastustamme imperialististen valtojen käymiä avoimempia sotia Lähi-idässä.

Obaman presidenttikaudella saartoa joiltain osin lievennettiin USA:n omien talousintressien vuoksi.6 Mutta Trump kiristi aatteellisista syistä saartoa heti astuttuan virkaan.  Biden ei tässä eikä monessa muussakaan suhteessa edusta todellista muutosta. Pikemminkin hän on osoittanut tekopyhyyttään tuomalla esiin huolensa Kuuban kansasta samaan aikaan kuin jatkaa saartoa ja pitää yllä Trumpin asettamia pakotteita, jopa lisäten uusia toimia.

Siltikään emme voi selittää mielenosoituksia ja vielä vähemmän Kuuban koko kriisiä pelkästään USA:n saarron tuotteeksi.

Vasemmiston väittelyt

On kulunutta puhua vasemmiston suuresta kyvystä hajaantua teoreettisiin kiistoihin (parhaassa tapauksessa – usein kyse on vain taktisista tai jopa henkilöihin liittyvistä erimielisyyksistä). Siitä huolimatta kansainvälisenvasemmiston reaktiot Kuuban mielenosoituksiin vahvistavat, että joillain marxilaisina itseään pitävien ryhmien historiallisista väittelyistä on merkitystä todellisessa maailmassa. Riippuen niiden suhtautumisesta tiettyihin kysymyksiin ovat vasemmiston eri osat ottaneet kantaa aina ehdottomasti tuesta Kuuban hallitukselle ja eriasteisesta kriittisestä tuesta kantoihin, jotka tukevat ainakin jollain tavoin mielenosoituksia.

On kaksi keskeistä kiistaa, jotka liittyvät toisiinsa. Yksi on, onko sosialismi (tai jokin sen kaltainen) mahdollinen yksittäisessä maassa, vai – kuten aion tässä esittää ja kuten International Socialism on yleisesti esittänyt – että sosialismi voidaan saavuttaa vain kansainvälisesti. Toinen keskeinen kiista on yhtäältä eri ”sosialismi ylhäältä” -varianttien ja toisaalta työväenluokan itsevapautukseen perustuvan ”sosialismin alhaalta” välillä.

Kuten tulemme näkemään, eri kannat näihin kysymykseen ilmenevät erilaisena suhtautumisena Kuuban mielenosoituksiin ja yleisemmin moniin maailmassa tänään kohtaamiimme haasteisiin. Mutta ymmärtääksemme aihetta meidän on tehtävä lyhyt katsaus joihinkin saaren historian avainkohtiin.

Kuuba: siirtomaasta valtiokapitalismiin

Kuuba oli satoja vuosia Espanjan siirtomaa. Se itsenäistyi muodollisesti vuonna 1902, mutta todellisuudessa se joutui USA:n vaikutukseen. ”Plattin lisälauseke” oli Kuuban perustuslain liite, jonka Yhdysvaltain kongressi hyväksyi vuonna 1901 ja jolla tämä uusi suurvalta sai itselleen useita etuoikeuksia saareen. Se oli voimassa vuoteen 1934. Vuonna 1903 USA pakotti Kuuban ”sopimukseen”, jolla Guantanamon lahti luovutettiin ikuisesti USA:n sotilastukikohdaksi.

Vuosikymmenten ajan Kuuba oli käytännössä USA:n puolisiirtomaa ja sen taloutta hallitsivat amerikkalaisyhtiöt. Taloudessa tapahtui tiettyä edistystä. Kuubalaisen intellektuellin Julio César Guanchen mukaan: ”Vuonna 1958 Kuuban bruttokansantuote henkeä kohden oli Latinalaisen Amerikan kolmanneksi suurin Venezuelan ja Uruguayn jälkeen”.7 Mutta todellisen yhteiskunnallisen kehityksen esti USA:n imperialismi ja sen paikalliset liittolaiset, kuten Fulgencio Batista, joka piti maassa valtaa eri kausina 30-luvulta alkaen. Batista tuli valtaan tavallisesti kaappauksilla, vaikka vuonna 1940 hänet valittiin presidentiksi silloisen kommunistipuolueen tuella.

Vasemmistopatriotismi

Vuonna 1955 muodostettiin Heinäkuun 26. päivän liike. Fidel Castron, Che Guevaran ja Camilo Cienfuegosin johtamana se kävi sissisotaa Batistan diktatuuria vastaan, jonka kannatus oli siinä vaiheessa taantumassa. Tärkeitä taisteluita, mm. joitakin yleislakkoja, käytiin myös kaupungeissa. Mutta Batistan hallinnon romahdettua vuoden 1958 lopussa valta ei ollut työväenluokalla, vaan Heinäkuun 26. päivän liikkeen sissijohdolla.

Sissijohtajilla ei ollut minkäänlaista sosialistista projektia mielessään. Fidel Castro oli selittänyt laajasti näkemystään oikeudenkäynnissä vuonna 1953 pitämässään puheessa, joka julkaistiin myöhemmin nimellä ”La Historia me absolverá” (Historia on minut vapauttava”). Siinä Castro puolusti Kuuban vuoden 1940 perustuslakia, joka perustui liberaaliin malliin, ja julisti:

Kansan tukema ja kansakunnan arvostama vallankumoushallitus, puhdistettuaan eri instituutiot kaikista korruptoituneista virkamiehistä, ryhtyisi heti teollistamaan maata ja panisi liikkeelle kaiken toimettoman pääoman… ja alistaisi tämän jättitehtävän täysin poliittisesta koneistosta erillisille asiantuntijoille ja ehdottoman päteville ihmisille tutkittavaksi, johdettavaksi, suunniteltavaksi ja toteutettavaksi.8

Hän esitti yhteiskunnallisten uudistusten ja kansallisen kehityksen ohjelman, mutta sellaisen, joka perustui ylhäältä tulevaan valvontaan eikä irtautuisi kapitalismista. Castro puhui paljon ”isänmaasta” ja isänmaallisuudesta eikä lainkaan minkään tyyppisen sosialismin tai kommunismin edistämisestä. Hän lainasi Kuuban historiallista itsenäisyysjohtajaa José Martía, ei Marxia eikä Leniniä.

Neuvostoblokki

Juuri USA:n vihamielinen suhtautuminen sen yrityksiin toteuttaa kansallinen kehitysohjelma vallankumouksen jälkeen ajoi Kuuban uutta hallitusta Neuvostoliiton suuntaan. USA alkoi toteuttaa pakotteita ja tehdä sotilashyökkäyksiä, mm. Playa Girónin (Sikojenlahden) maihinnousuyrityksen. Samaan aikaan Kuuban hallitus työskenteli solmiakseen diplomaatti- ja kauppasuhteet neuvostoblokin kanssa.

Se ei silti merkinnyt minkäänlaista työläisvaltaa. Fidel Castro piti 13. kesäkuuta 1959 puheen, jonka pyhitti lakkojen  tuomitsemiselle: ”Lakoilla ja työnseisauksilla me alennamme tuotantoa, mutta meidän ei todellakaan pidä tuhlata sitä ponnistusta, koska vallankumouksellinen hallitus voi toteuttaa koko sääntely- ja parannussuunnitelman.”9

Se että Kuuba yhä enemmän lähestyi Itä-Euroopan ”työläisvaltioita”, ei ollut ristiriidassa tuon vision kanssa; noissakaan maissa ei ollut lakko-oikeutta tai työläisvaltaa. Venäjän lokakuun 1917 sosialistinen vallankumous oli jo 20-luvun loppuun tultaessa täysin lyöty. Stalinin johtama vastavallankumous oli hirvittävä, musertava ja verinen, ja hävitti sen vähän työläisvallan mitä vielä oli jäljellä; valtio pakkolunasti talonpoikien maat; naisten oikeudet lakkautettiin; kansallisia ja uskonnollisia vähemmistöjä alistettiin voimakkaasti (mm. muslimiväestön vuonna 1917 saavuttamat oikeudet lakkautettiin); ja bolsevikkien historiallinen johto hävitettiin fyysisesti.

Castro julisti 16. huhtikuuta 1961, osoittaessaan kunniaa USA:n pommitusten uhreille puheessa, joka oli koristeltu Neuvostoliitolle osoitetuin kohteliaisuuksin, että kaksi vuotta aiemmin tapahtunut vallankumous oli itse asiassa ollut sosialistinen.10

Ylhäältä

Näistä ylhäältä annetuista julistuksista huolimatta Kuuba ei ollut etenemässä sosialismiin tai kommunismiin, vaan pikemminkin valtiokapitalismiin, kuten Tony Cliff selitti vuonna 1964 kirjoituksessaan Deflected Permanent Revolution.11

60-luvulla Kuubassa tehtiin yhä yhteiskunnallisia ja talouskokeiluja, mm. Chen epäonnistuneet yritykset ”viedä vallankumousta” sissimallin kautta. Mutta vaikka todellista yhteiskunnallista edistystä tuohon aikaan saavutettiin, nuo kokeilut epäonnistuivat. Viimeinen pisara oli epäonnistunut yritys saada vuonna 1970 kymmenen miljoonan tonnin sokerisato (”zafra”) Nuo vastoinkäymiset ajoivat Kuuban hallituksen kokonaan neuvostoblokkiin ja vuonna 1972 osaksi ”Keskinäisen taloudellisen avun neuvostoa”, joka tunnettiin paremmin lyhenteellä SEV (tai Comecon). Tämä toi tiettyjä etuja. Virallisiin tilastoihin perustuvat laskelmat osoittavat, että 80-luvun alussa Kuuba sai Neuvostoliitolta 1,3-4 miljardia dollaria vuotuista tukea, yli 10 prosenttia saaren kansantulosta.12

Ennen vallankumousta Kuuba kärsi liiallisesta riippuvuudesta sokerintuotantoon ja taloudesta, jota hallitsivat suhteet USA:han – sen kanssa käytiin vuonna 1958 noin 70 prosenttia ulkomaankaupasta. Enimmillään vuonna 1985 muut SEV-maat vastasivat 83 prosentista Kuuban kaikesta ulkomaankaupasta, mikä oli vieläkin suurempi riippuvaisuus. Kuuba pysyi sidoksissa sokerintuotantoon. Castron ”Historia on minut vapauttava” -puheessa esittämä teollistamisprojekti oli kaukana.

Kuten Espanjan siirtomaavallan ja sittemmin USA:n imperialismin kohdalla, suhde Neuvostoliittoonkin toi tiettyjä aineellisia etuja Kuuballe, mutta yhä kalliimpaan hintaan.

Maailman ja paikallinen kriisi

Yksi tyypillinen virhe stalinistisista valtioista puhuttaessa on yrittää analysoida niitä erillään muusta maailmanjärjestelmästä. On kuin katsottaisiin General Motorsin, Microsoftin tai Amazonin kaltaiseen yritykseen ja havaittaisiin, että siellä on suunnittelun muotoja eikä vapaata kilpailua, ja päätellä, että kyseessä ovat ei-kapitalistiset kokonaisuudet. Yhtiön tai valtion luonnetta ja toimintaa ei voida ymmärtää ilman globaalia kontekstia, jonka osa se on.

Neuvostoliitto oli äärimmäisin tapaus, kun vuoden 1929 talousromahduksesta kasvoi kansainvälinen suuntaus kohti valtiokapitalismia. USA:ssa sovellettiin 30-luvulla New Dealia, jossa valtion osallistuminen kasvoi voimakkaasti. Natsi-Saksassa, Benito Mussolinin Italiassa ja myöhemmin Francisco Francon Espanjassa valtio esitti talouden avainosaa. Toinen maailmansota edisti sotaa käyvissä maissa eri tavoin valtion ja pääoman lähentymistä. Se jatkui sodan jälkeisenä kautena kansallistettuina teollisuudenaloina, valtiollisen suunnittelun elementteinä ja jonkinasteisena hyvinvointivaltiona useissa hyvin erilaisissa maissa. Tuossa vaiheessa maailma koki pitkää nousukautta, jonka vuorostaan oli tehnyt mahdolliseksi ”jatkuva asevarustelutalous”. USA:n ja Neuvostoliiton imperialistinen kilpailu merkitsi suuren määrän arvoa suuntaamista asetuotantoon, mikä hidasti voiton suhdeluvun alenemistendenssiä.13

Kriisin paluu

Tuo mekanismi saavutti lopulta kuitenkin rajansa ja 70-luvulla maailmantalous oli uudestaan kriisissä. Hallitseva luokka päätyi maassa toisensa jälkeen valitsemaan politiikan, jota nykyään kutsutaan uusliberalismiksi ja globalisaatioksi: sosiaalimenoja leikattiin, valtionyrityksiä yksityistettiin ja tuotantoa kansainvälistettiin.

Siten Margaret Thatcher ”palautti kapitalismin” Britanniassa vuodesta 1979, Ronald Reagan teki niin USA:ssa tultuaan presidentiksi 1980 ja Felipe Gonzálezin ”sosialistinen” hallitus teki saman Espanjassa vuodesta 1982 alkaen yksityistäen talouden aloja, joita oli kansallistettu Francon hallinnon aikana. Kukaan ei tietysti kutsunut sitä kapitalismin ”palauttamiseksi”; se hyväksyttiin tämän järjestelmän muodon muuttamiseksi. Vastarintaa oli, mm. Britannian kaivostyöläisten sankarilliset lakot vuosina 1984—1985, mutta yleisesti ottaen hallitseva luokka voitti.

Tärkeänä tekijänä tässä oli vasemmiston pääpuolueiden reagointi. Yksi osa vasemmistoa yritti pitää kiinni vanhasta valtiomallista, mutta ei pystynyt selittämään, miksi se oli epäonnistunut ja miksei sillä ollut todellisuudessa paljon tarjottavanaan. Toinen, suurempi osa vasemmistoa omaksui uusliberaalin linjan ja hyväksyi Thatcherin väitteen, että ”vaihtoehtoa ei ole”. Joissain maissa oli vallankumouksellista vasemmistoa, jonka mukaan se, mikä oli epäonnistunut, ei ollut minkäänlaista sosialismia, ja että sosialismiin alhaalta perustuva vallankumouksellinen vaihtoehto kapitalismille oli ajankohtaisempi kuin koskaan, mutta tuo vasemmisto oli aina hyvin pieni, ja kun sen onnistui korottaa äänensä, kaksi muuta vasemmiston osaa hyökkäsi sitä vastaan.

Kaatuminen

Talouskriisi iski ”sosialistiseen” blokkiin 80-luvulla. Neuvostoliitossa Mihail Gorbatšov perestroika-linjalla yritettiin vastata tuohon kriisiin. Kuubassa sai maan kommunistipuolueen kolmas edustajakokous vuonna 1986 kuulla useista talouden epäonnistumisista, ja esille tuotiin, että vuosina 1981—1985 kasvu ”oli riittämätöntä siinä, missä sitä eniten tarvittiin, eli tavaroiden ja palveluiden viennissä ja tuonnin korvaamisessa”. Sitten, erään kuubalaisen taloustieteilijän mukaan:

Viisivuotisjaksona 1986—1989 investointiprosessin tehokkuus väheni yleisesti. Kun laskee investointien tuotantovasteen kausien 1981-5 ja 1986-90 välillä tuotantokasvussa on huomattava lasku 53 centavosta kahteen centavoon pesoa kohti.15

Toisin sanoen Kuuba oli jo ennen neuvostoblokin lopullista romahdusta, ennen 90-luvun ”erityiskautta”, ajautunut kriisiin. Kuten joka maassa, Kuubassakin oli erityistekijöitä, jotka on otettava huomioon, mutta maan talousongelmia perussyy oli maailmankriisi voittosuhteen laskiessa, mikä on kapitalismin syntymäsairaus.

Otetaan nyt toinen näkökulma: eri sortomuotojen olemassaolo saarella.

Sorrettujen tuomioistuimet

Kaikki todisteet – yksittäisten ihmisten kertomuksista saatavilla oleviin virallisiin lukuihin – vahvistavat, etteivät eri sorron muodot koskaan kadonneet Kuubasta vallankumouksen jälkeen.

Kukaan ei voi kiistää, etteivätkö saarella olisi jatkuneet machismo ja naisten alistaminen, rasismi ja LGBT-sorto. Viime vuosikymmeninä näissä kysymyksissä on jossain määrin edistytty – kuten monissa Euroopan maissa, Latinalaisessa Amerikassa ja muualla. Silti toimenpiteet, joihin on ryhdytty – esimerkiksi institutionaalisen edustuksen suhteen – ovat usein olleet lähinnä vertauskuvallisia eivätkä ole vaikuttaneet perusongelmaan. Tämä pätee niin Kuubassa kuin muuallakin.

Tässä ei ole mahdollista analysoida koko kysymystä eikä kaikkia sorron muotoja, joten kommentoin vain LGBT-sorron ongelmaa.

”Porvarillinen poikkeama”

Vallankumouksen jälkeen homoseksuaalisuus liitettiin Batiastan vuosien rappioon ja Kuuban osaan amerikkalaisturistien leikkikenttänä. Vuonna 1961 tehtiin ensimmäinen laaja hyökkäys homoseksuaaleja vastaan ja heitä kuvattiin ”porvarillisen poikkeaman” ja vastavallankumouksen symboliksi.16

13. maaliskuuta 1963 Fidel Castro piti kohupuheen, jossa hän viittasi nuoriin miehiin, joilla on ”Elvis Presleyn asenne…  ja jotka ovat vieneet elostelunsa äärimmilleen vaatien päästä julkisille paikoille avoimesti järjestämään naismaisia tapahtumiaan.” Hän lisäsi: ”Yhteiskuntamme ei voi mukautua tällaiseen rappeutumiseen [SUOSIONOSOITUKSIA]. Sosialistinen yhteiskunta ei voi sallia tuollaista rappeutumista. Hänen analyysinsä loppui kommenttiin, että ”tämän tyyppistä alatuotetta ei synny maaseudulla”.17

Tästä kommentista tehtiin valtion politiikkaa vuonna 1965, kun luotiin Tuotannon avustamisen sotilaalliset yksiköt (UMAP). Ne olivat maatalouden pakkotyöleirejä, joihin valtio lukitsi – usein karuihin oloihin – eri ihmisryhmiä, joiden ajateltiin vastustavan vallankumousta, mm. homoseksuaalit. UMAP:it suljettiin vuonna 1968, mutta sorto jatkui toisissa muodoissa.18 Esimerkiksi Vallankumouksen puolustuskomiteoiden, joiden vastuulla oli pitää asuinalueilla yllä tukea hallitukselle, tehtäviin kuului seurata LGBT-väkeä.

”Ihmisjäte”

Vuonna 1980, kun tuhannet ihmiset vaativat saada poistua Kuubasta, hallitus avasi Marielin sataman lähellä Havannaa ja salli alusten saapua Floridasta hakemaan lopulta yli 100 000 ihmistä. Kuuban hallitus julisti, että se oli käyttänyt joukkolähtöä puhdistaakseen ”roskaväen”, ”yhteiskuntavastaiset ainekset”, ”rikolliset” ja ”ryysyläiset”, joihin se luki mukaan LGBT-väen.

14. kesäkuuta 1980 Castro julisti:

Jos meillä on maaton henkilö, joku heikko, jolla on työpaikka, ja hän haluaa lähteä jenkkien ”paratiisiin”, annettakoon hänen mennä… Olisi joku noista maattomista yksilöistä, jos tähän maahan hyökätään, viides kolonna? No, he eivät taistele, he eivät pysty edes heittämään kiveä… On parempi, että siinä tehtävässä on mies”.19

Oli jo hyvin selvää, keitä hän tarkoitti sanalla ”heikko”. Kuuban viranomaiset sisällyttivät yllämainitun vuoden 1963 puheen viralliseen puhtaaksikirjoitettuun tekstiin seuraavan: ”HUUTOJA YLEISÖSTÄ: ’Heikot jalat, Fidel!’, ’Homot!’.”

Toisaalta vetoaminen ”miehuuteen” oli näissä puheissa toistuvaa ja korosti yleisesti LGBT-fobian ja machismon välistä suhdetta.. Uutinen Verdessä vuonna 2019 kertoi kahden kuubalaisen homon kokemuksesta Mariel-episodissa ja on hyvin puhuva. Espanjankielisen version otsikko oli: ”Kuuban joukkolähtö oli myös ’homofobinen puhdistus’.”

“Sidatorios”: AIDS-parantola

80-luvulla, kun HIV, AIDS:iin liittyvä virus saapui, Kuuba alkoi sulkea HIV-positiivisia eristettyihin keskuksiin, ”sidatorioihin” eli AIDS-parantoloihin. Kyse ei ollut yksitulkintaisesti homofobisesta politiikasta: monet tartunnan alkuvaiheessa saaneista olivat Afrikan sodissa palvelleita veteraaneja.20 Periaatteessa HIV:lla ei ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa, mutta siltikin miltei 60 prosenttia HIV-positiivisiksi todetuista miehistä oli homoja. ”Internoituja homoja… syrjittiin Havannan parantolassa. Aluksi he elivät erotetuissa asuintiloissa ja heihin kohdistui suurempia rajoituksia kuin muihin asukkeihin”.21

Kun ottaa huomioon AIDS:iin liitetyn ”homoleiman” suuressa osassa maailmaa ja LGBT-väen sorron historian Kuubassa, tuntuu vaikealta välttää päätelmää, että hallituksen kovakätinen reaktio HIV:n saaneisiin liittyi tähän sortoon. (Muistettakoon, että fasistisen Front Nationalin Jean Marie Le Pen ajoi samanlaista linjaa Ranskassa.22) Samoin kuin oli käynyt UMAP:n kohdalla, muutaman vuoden kuluttua Kuuban hallitus muutti linjaansa.

Kuten todettu, vuosien mittaan on tapahtunut edistystä. Silti 11. toukokuuta 2019 poliisi hajoitti epävirallisen LGBT-mielenosoituksen.23 Tässä virallinen suhtautuminen LGBT-ihmisiin ja järjestöihin yhdistyy yleiseen vihamielisyyteen kaikkea riippumatonta liikettä kohtaan. Tuon mielenosoituksen henkeä ilmaisee tänään Plataforma 11M, riippumaton vasemmistolainen LGBT-liike, joka on hiljattain järjestänyt vaikuttavan kampanjan ja levittänyt tarroja eri puolille saarta vaatien kunnioitusta LGBT-väelle.24

10. toukokuuta 2021 transaktivisti Mel Herrera tuomitsi transfobisen ahdistelun, jota oli kokenut Havannan poliisin käsissä.25

Sosialistinen LGBT-fobia?

On korostettava, ettei tässä esitetä Kuuban olevan maailman pahin maa tässä tai missään muussakaan suhteessa. Argumentti on pikemminkin, että jotain täysin toisenlaista – jotain paljon parempaa – voisi odottaa sosialistisessa maassa.

Jotkut sortoa vastustavat ovat reagoineet tähän tilanteeseen hyväksymällä määritelmän Kuubasta (ja usein stalinistisesta Venäjästä, Kiinasta ja Pohjois-Koreasta) sosialistisina, ja päättelemällä sitten, ettei sosialismi lopeta sortoa. Heidän johtopäätöksessään tarvitaan siten erillinen taistelu ”patriarkaattia” tai muita sortorakenteita vastaan, joiden oletetaan olevan riippumattomia kapitalismista. Omasta osaltaan monet ”kuubalaisen sosialismin” kritiikittömät puolustajat sanovat, että ”vallankumouksesta on kulunut vain 60 vuotta – asiat eivät muutu niin nopeasti.” Tällä näkemyksellään he sivuuttavat tai peittelevät ne valtavat edistysaskeleet, joita näissä kysymyksissä otettiin bolsevikkivallankumouksen jälkeisinä kuukausina, jopa viikkoina. Vasta stalinistinen vastavallankumous 20-luvun lopussa peruutti nämä edistysaskeleet ja aiheutti vasemmistolle puoli vuosisataa kestäneen muistinmenetyksen.

Vapautus

Meidän on löydettävä uudestaan marxilainen traditio nähdä vallankumous sorrettujen festivaalina  – vallankumouksena työväenluokan itsevapautuksena ja kaikenlaisen sorron voittamisena – ja voimistettava sitä. Se että Kuubassa on jatkunut seksismi, rasismi ja LGBT-sorto, ei todista, etteikö sosialismi voisi poistaa kaikkia näitä epäkohtia. Se osoittaa vain, ettei Kuuba ole irtautunut kapitalismista tässä tai muissa suhteissa.

Palataan nyt talouskysymyksiin. Tässä ei ole tilaa selittää kaikkea, mitä tapahtui Neuvostoliiton romahtamista seuranneina kovina vuosikymmeninä, kun valtaosa Kuuban väestöstä kärsi valtavasti eikä pystynyt tyydyttämään perustarpeitaan. Koskettelemme vain joitakin erilliskysymyksiä ja käsittelemme sitten nykytilannetta.

Ulkomaiset investoinnit, leikkaukset, ”uudelleenorganisointi”

Kuluneina vuosikymmeninä ulkomainen yksityinen pääoma on lisännyt läsnäoloaan Kuubassa. Varhainen askel kohti ulkomaisia investointeja oli asetus 50, ”Kuubalaisten ja ulkomaisten toimijoiden talousyhteistyöstä” 15. helmikuuta 1982, mutta se oli rajallinen.

Laki ulkomaisista investoinneista 5. syyskuuta 1995 pyrki ”laajentamaan ja helpottamaan ulkomaisten investointien osallistumista kansantalouteen” ”uudella lainsäädännöllä, joka antaa paremman turvan ja takeet ulkomaisille sijoittajille”. Näihin takeisiin kuului esimerkiksi heidän oikeutensa kotiuttaa voitot ”ulkomaille vapaasti vaihdettavassa valuuttassa ilman veroja”. Mitä tuli liiketoiminnalle avoimiin aloihin: ”Ulkomaiset investoinnit voidaan sallia kaikilla aloilla väestön terveys- ja koulutuspalveluja ja asevoimia lukuunottamatta, poikkeuksena näiden kaupallinen sektori”.26

29. maaliskuuta 2014 uusi laki laajensi lainsäädäntöä ”antamaan lisäkannustimia investoinneille ja varmistamaan, että ulkomaisen pääoman houkuttelu edistää tehokkasti kestävän talouskehityksen tavoitteita ja kansantalouden elpymistä”.27

Suunniteltu?

Niille, jotka olivat väittäneet, että valtion omistama ja otaksutusti suunniteltu talous merkitsi ”työläisvaltion” olemassaoloa, olisi tuon avautumisen maailmanmarkkinoille ja yksityispääomalle tullut merkitä perustavanlaatuista muutosta tai jopa sosialismin hylkäämistä. Mutta tapahtuiko tämä oletettu muutos vasta vuonna 2014, kun talous Raúl Castron johdolla vasta avautui hiukan enemmän? Vai tapahtuiko se vuonna 1995 Fidel Castron vielä johtaessa, kun suurin osa nykyisen lain toimista ensimmäistä kertaa otettiin käyttöön? Tai ensimmäisen asetuksen kohdalla vuonna 1982, kun Kuuba integroitui voimakkaimmillaan SEV:iin? Se ei ole selvää.

Todellisuudessa huomiota herättää, ettei ulkomaisen pääoman saapuminen itsessään ole vaikuttanut paljoakaan Kuuban väestön enemmistöön. Tietysti se oli joillekin tärkeä muutos, hyvässä tai pahassa. Mutta työväenluokalle kokonaisuudessaan valtion monopolin häviäminen ei ole sellainen valtava tappio, jollaisena oikeaoppisen vasemmiston teoriat sitä pitäisivät. Eikä se ole taianomainen ratkaisu sen ongelmiin, kuten markkinoiden puolustajat vakuuttaisivat. Todellinen kysymys on toinen: kriisin syveneminen.

Omar Everleny Pérez Villanueva, kuubalainen taloustieteilijä ja tutkija, kirjoitti muutama viikko mielenosoitusten jälkeen selittäen:

Vuodesta 2016 vuoteen 2020 sianlihan tuotanto laski 144 100 tonnista 93 400:een, riisin tuotanto 181 100:sta 111 300:een ja leivänkin 10 prosenttia… Asuntotuotanto on yksi Kuuban tärkeimpiä sosiaalisia ongelmia. Maassa on 11,2 miljoonaa asukasta ja 3,8 miljoonaa asuinyksikköä, joista 39 prosenttia on heikentyneessä tai suorastaan huonossa kunnossa. Asuntovajaus on 929 695 yksikköä. Maassa on 854 rakennusta kriittisessä kunnossa. Näistä 696 on Havannassa ja ongelma koskee 849 753 ihmistä.28

Köyhyys

Tässä kannattaa lainata laajasti kuubalaisintellektuelli Ailynn Torres Santanaa, joka kirjoitti 17. heinäkuuta 2021:

Sisältä ja alhaalta nähtynä, mielenosoittajien silmin katsottuna, ei mielenosoituspäivien väkivaltaa voida ymmärtää erillään siitä, mikä vie heiltä päivittäin heidän aineellisia olemassaolon edellytyksiään… se millä on merkitystä elämän mittakaavassa on, ettei tuota elämää voi kestää … Kuuban hallituksen järjestelmällinen tehottomuus talouspolitiikan suunnittelussa ja toimeenpanossa on todistettu. Maatalouden uudistamisen ennätyksellisellä hidastumisellä on merkitystä samaan aikaan kuin miljoonia pesojen edestä resursseja pannaan hotelli-infrastruktuurin laajentamiseen vailla taloudellista mieltä… Viime vuosikymmenen todistetetulla sosiaalitukien leikkaamisella on merkitystä. 30 vuotta jatkuneella reaalipalkkojen arvon alenemisella on merkitystä ja se on pahenemassa ”uudelleenorganisoinnin tehtävän” aloittamisen jälkeen. Siellä, että työläisillä ei yksityissektorilla ole oikeuksia… on merkitystä… Sillä, ettei työläisdemokratiasta ja liittojen merkityksestä olla kiinnostuttu, on merkitystä. Sillä, että on mahdotonta perustaa laillisesti tunnustettuja yhdistyksiä, ja kuinka hitaasti uutta yhdistyslakia säädetään, jotta olisi mahdollista virallistaa se tiivis kudelma, joka Kuuban kansalaisyhteiskunnalla todella on, on merkitystä. Sillä, että … puoluekokousten keskeisenä aiheena ei ole keskustelu Kuuban köyhyydestä ja epätasa-arvosta, on merkitystä.29

Siten mielenosoitukset alkoivat, kun Kuuban työväenluokan olosuhteita vastaan oli tehty useita hyökkäyksiä.

11. heinäkuuta hyökättiin kauppoja vastaan, etenkin valuuttakauppoja, jotka nyt ovat ainoa tapa saada tiettyjä tavaroita – niiden, jotka voivat saada ulkomaan valuuttaa, mitä köyhimmillä ja varsinkaan mustilla ei ole. Näitä hyökkäyksiä ja niitä seurannutta ryöstelyä, tai pakko-ottoja, esiintyi monissa osissa Kuubaa, mutta yli puolet niistä tapahtui vain yhdessä Kuuban 15 provinssista, Matanzasissa.  Kuten intellektuelli Rafael Hernández on kommentoinut, ainoa mahdollinen selitys tälle on, että Matanzas on tällä hetkellä Covid-19-tuhoaluetta.30 Joten se mikä todella käynnisti mielenosoitukset, oli puute ja epätoivo, eivät Miamista tulleet tunnukset tai hashtagit.

Liiketoimintajärjestelmä

Talous- ja suunnitteluministeriön julkaisu Kuuba ja sen taloudelliset ja sosiaaliset haasteet totesi syyskuussa 2020 tavoitteiksi:

Laajentaa maksuja liiketoimintajärjestelmän hyvästä toiminnasta… Jatkaa maksujärjestelmien parantamista, edistää urakkamenetelmää, joka perustuu työn organisoinnille ja sääntelylle… Vähentää valtion suhteellista osallisuutta sosiaaliturvan rahoittamisessa.31

Todettakoon ohimennen, että Marx omisti Pääoman ensimmäisessä osassa kokonaisen luvun arvostellakseen väärinkäyttöä, joka liittyi urakkataksoihin, Britannian tehtaiden yleisimpään maksumuotoon 1800-luvulla. Tony Cliff kirjoitti 50-luvulla, kuinka stalinistinen Venäjä käytti urakkataksoja yrittäessään hajottaa työväenluokkaa ja lisätäkseen riistoa.32

”Uudelleenorganisoinnin tehtävä” (Tarea Ordenamiento), jonka Torres edellä mainitsee, on kova talouden uudelleenjärjestämispaketti, jonka Kuuban hallitus esitteli 1. tammikuuta 2021. Comunistas Cuban pääkirjoitus tiivisti sen näin:

Taloussuunnitelma, jollaista ei ole koskaan nähty vuodesta 1959 tähän päivään saakka. Tuo hallituksen ohjelma… perustuu neljälle perustekijälle:

1. Raju tukien leikkaaminen;

2. Hinnankorotukset;

3. Valuutan devalvoiminen;

4. Talouden yksityissektorin voimistaminen ja laajentaminen valtion suoralla tuella.33

Se antoi esimerkkejä, mitä tämä käytännössä merkitsi. Esimerkiksi ”varattomille perheille tarkoitetuissa soppakeittiöissä, joissa jokainen lounas aiemmin maksoi 2 pesoa (noin 0,10 dollaria), hinta nousee nyt 26 pesoon päivässä (noin 1,10 dollaria).” Toinen askel olivat julkisen liikenteen hintojen voimakkaat korotukset, useimmissa tapauksissa viisinkertaiset. Ne aiheuttivat sellaista hälyä, että joitakin yksittäisiä toimia muutettiin, mutta yleisesti muutokset pysyivät.

Egalitarismi?

Pääselostus Kuuban kommunistisen puolueen 8. puolukokouksessa huhtikuussa 2021 antoi selvät merkit puolueen johdon visiosta:

Meidän on hävitettävä paternalismin ja egalitarismin suojissa syntynyt haitallinen käsitys Kuubasta ainoana maana, jossa voi elää tekemättä työtä. Kuubalaisten elintasoa ja kulutusta on määrättävä heidän saamansa laillinen tulo eikä laajat tuet ja väärin kohdistettu ilmaismuonitus.35

He toisin sanoen toistavat periaatteessa samat kliseet ”köyhistä, jotka eivät halua tehdä työtä ja elävät sosiaaliturvalla”, joita pomot ympäri maailmaa toistelevat. Kuten Comunistas Cuba kommentoi:

Voiko näitä toimia, jotka hyökkäävät työväenluokan hyvinvointia vastaan, pitää sosialistisina? Ei: tämä talouspaketti ei ole sosialismin mukaista… Tuet ja palvelurahat, joiden on kadottava, eivät ole suurelle enemmistölle, vaan byrokratian ja sotilasjohdon etuoikeuksia.36

Päätetään tämä osio siihen, mitä puhui Adriana, transnainen, 11. heinäkuuta mielenosoitusten aikana. Selitettyään, että osoitti mieltään transfobiaa vastaan, jota oli kokenut poliisin käsissä, hän lisäsi:

Tulin toveruudessa kaikkien muiden täällä olevien kanssa. Nälän ja puutteen takia. Ei ole lääkkeitä, ei ole ruokaa. Ei ole vettä. Ei ole mitään. Havannan talot hajovat ja ne rakentavat hotelleja.37

Sosialistinen Kuuba?

Edellä kommentoitiin, että erilaiset analyysit Kuubasta, ja sitä ennen Neuvostoliitosta, vaikuttavat suuresti siihen, miten eri vasemmiston osat reagoivat nykytilanteeseen.

Yksi osa tukee hallitusta kritiikittä, teki tämä mitä tahansa. Kun se pakkolunasti ulkomaisia yhtiöitä ja pystytti valtio-omisteisen talouden, hallitus oli oikeassa – ja se on oikeassa myös, kun se avaa ovet yksityiselle ulkomaiselle pääomalle tarjoten vapaakauppavyöhykkeitä, verovapauksia ja halpaa ammattitaistoista työvoimaa. Kun se tarjosi ruokaa säännöstellyin hinnoin; kun se otti käyttöön ”uudelleenorganisoinnin tehtävän” valtavin hinnankorotuksin; ja kun se veti pois protestien edessä joitakin toimista… se oli aina oikeassa. Kuuban hallitus on oikeassa, kun se sortaa LGBT-ihmisiä ja myös, kun se ottaa arkoja askeleita kohti tasa-arvoa. Paitsi että se on oikeassa, se on myös sosialismin malli.

Tästä näkökulmasta 11. heinäkuuta mielenosoituksia selitetään manöövereiksi, joiden takana on USA ja Miamin oikeisto. Kaikki mielenosoituksiin osallistuneiden työtätekevien, köyhimmillä asuinalueilla elävien äänet ohitetaan.  Tällaisen ”vasemmiston” kanssa ei ole paljon keskusteltavaa.

Vääristynyt työläisvaltio?

Vasemmiston toisilla osilla on kritiikkinsä Kuuban hallitusta kohtaan, mutta ne pitävät silti kiinni siitä, että Kuuba on sosialistinen tai jonkinlainen ”työläisvaltio”. Yksi muotoilu on määritellä Kuuba ”vääristyneeksi työläisvaltioksi”. Tuon leiman alla kaikki myönteiset elementit ovat merkki ”työläisvaltiosta”, kun taas kielteiset elementit johtuvat sen ”vääristyneisyydestä”. Se on joustava termi, mutta ei selitä paljonkaan saaren todellisesta dynamiikasta.

Tuon teorian joustavuuden – tai pikemminkin mielivaltaisuuden – takia jotkut sen kannattajista tukevat Kuuban hallitusta täysin (koska se on työläisvaltio), kun taas toiset vaativat sen kaatamista (koska se on vääristynyt). Yleisesti ottaen tämän näkökulman puolustajat kuitenkin pyytävät pohtimaan tai ehdottavat uudistuksia ja saattavat jopa ehdottaa, että otettaisiin askeleita kohti työläisvaltaa. Mutta kaikki esitetään tavallisesti ehdotuksina toimista, joihin nykyisen hallitsevan luokan tulisi ryhtyä – samalla kun kiistetään sen olevan hallitseva luokka.

Tässä palaamme edellä puhuttuihin peruskysymyksiin. Käykö järkeen esittää, että Kuuban yhteiskunnan perusluonne on täysin toinen kuin muualla maailmassa, joka on ympäröinyt sitä kuusi vuosikymmentä vallankumouksesta, ja jonka kanssa – hyvässä ja pahassa – saari on voimakkaasti kanssakäymisissä? Käykö järkeen kuvata sosialismiksi – tai ”työläisvaltioksi”, ”vääristynyt” tai ei – yhteiskuntaa, jossa työväenluokalla ei ole valtaa ja jossa sillä ei ole edes oikeutta järjestäytyä itsenäisesti?

Hallitseva luokka

Jos oletetaan, ettei Kuubassa ole hallitsevaa luokkaa, on kysyttävä: kuka päätti ”uudelleenorganisoinnin tehtävästä” viime tammikuussa? Kuka päätti käyttää 80-luvulla yli miljardin dollarin edestä varoja ydinvoimalan rakentamiseen (joka ei koskaan valmistunut)? Kuka teki päätöksen asettaa etusijalle – keskellä koronapandemiaa ja matkustuskieltoja – rakentaa luksushotelleja ulkomaisille turisteille sen sijaan, että oli esimerkiksi investoitu ruoantuotantoon (mikä oli laajasti valituksen aihe 11. heinäkuuta mielenosoituksissa)?

Jos Kuuba ei ole kapitalistinen, miten selittää se, että se kärsii talouskriisistä? Miten me tosi asiassa yleensä analysoimme taloutta? Mikä sen dynamiikka on?

Jos Kuuba ei ole kapitalistinen, miksi siellä on rasismia, naisten alistamista ja LGBT-sortoa? Otaksutun oikeaoppinen vasemmistolaiselta ajatus, ettei Kuuba ole kapitalistinen, päätyy ruokkimaan marxilaisvastaisia visioita, jotka ovat muodissa monissa sorron vastaisissa liikkeissä. Tuollaiset visiot keskittyvät henkilöön ja vähättelevät luokkataistelua korkeintaan sisällyttäen ”luokkasorron” ”intersektionaalisten sortojen” luetteloon.

Kommunistimiljardöörit

Kiinaa on yleisesti pidetty useiden vuosikymmenten ajan yhtenä Kuuban johdon tärkeimmistä vertailupisteistä. ”Sosialismissa kiinalaisin erityispiirtein” Kiinan rikkain mies, jolla on 35,8 miljardin dollarin omaisuus, on kommunistisen puolueen jäsen; sata kansanedustajaa Kiinan kommunistipuolueen hallitsemassa parlamentissa on dollarimiljardöörejä.38 Ja silti on yhä niitä, jotka pitävät kiinni siitä, että Kiinan on sosialistinen tai ainakin ”anti-imperialistinen”, eikä kapitalistinen. Kun avaa ovet tuollaisille ajatuksille, tuntuu ettei rajoja ole. Yritys vanhurskauttaa Kuuban hallitus kaikessa mitä se tekee ja sanoo johtaa samanlaisiin sekaannuksiin.

Mutta keskeistä on, ettei niillä vasemmiston osilla, jotka pitävät kiinni Kuuban ei-kapitalistisesta luonteesta, ole mitään tarjota työtätekeville, jotka syystä ovat kyllästyneitä vallitsevaan järjestelmään. Kun oikeisto antaa valheellisia lupauksiaan parannuksista markkinoiden ja USA:n kanssa liittoutumisen kautta, tuo vasemmisto jää stalinistisen pakkopaitansa vangiksi yrittäessään suojella vanhaa järjestelmää kapitalismin ”palautukselta”, vaikkei kapitalismi minnekään mennyt.

Se syyllistyy samaan virheeseen, minkä tekivät pienen riippumattoman vasemmiston eri ryhmät Itä-Euroopassa vuonna 1989 keskittyessään puolustamaan stalinistisen järjestelmän ”edistyksellisiä puolia”. Toiset tuon pienen vasemmiston osat tekivät ”päinvastaisen” virheen ja ajattelivat, että markkinat ratkaisisivat heidän maidensa ongelmat. Molempien puolten virhe oli keskittyä markkinakapitalismin ja valtiokapitalismin eroihin ja valita jompi kumpi sen sijaan, että olisi taistelu jonkin aivan toisenlaisen puolesta.

Joka tapauksessa Kuuban hallituksen viimeaikaiset toimet ovat paitsi devalvoineet Kuuban peson myös jälleen kerran sosialismin käsitteen.

Marxilainen Kuuba-analyysi

Jos me taas sovellamme Kuubaan marxilaista analyysiä, mysteerit lakkaavat olemasta mysteereitä. Marxilaisuudella on välineet analysoida talouskriisiä, kasvavaa epätasa-arvoa, leikkaustoimia, sorron roolia sorrettujen ryhmien yliriiston mahdollistajana ja ideologisena välineenä pettää ryhmiä, joihin sorto ei suoraan kohdistu, sekä muita käsittelemiämme tekijöitä.

Jos toisin sanoen myöntää, että vallankumouksen tuomista edistysaskelista huolimatta Kuuba ei koskaan lakannut olemasta kapitalistinen, on helpompi ymmärtää tapahtuvaa.

On hallitseva luokka, joka vallitsee tuotantovälineitä globaalin, sen vaihtoehtoja rajoittavan, järjestelmän puitteissa, kuten tapahtuu tietyssä määrin maailman jokaisessa maassa ja jokaisessa yhtiössä. Sorto on olemassa samasta syystä kuin muuallakin. Kriisit syntyvät samoista syistä kuin muissa osissa planeettaa, ja hallitseva luokka reagoi yrittämällä kasvattaa työväenluokan riistoastetta ja yrittämällä hankkia lisää työtä vastineeksi vähemmästä palkasta (mukaan laskien sekä suoran palkan että epäsuoran palkan tukina ja palveluina).

Imperialismi

Mikään tästä ei tietenkään poista sitä seikkaa, että Kuuba kärsii voimakkaasti imperialismista ja että meidän on vastustettava tuota imperialismia sen, kuten kaikkien muiden siitä kärsivien maiden kohdalla, riippumatta mitä kritiikkiä meillä saattaa olla esittää tuon maan hallitsevasta luokasta.

Tosiasiassa ajatus, että sosialismi olisi mahdollinen yhdessä maassa, saattaisi vihjata siihen, että Kuuban puutteet ovat juuri sen johdon vika.39 Mutta jos myönnämme, että on mahdotonta pystyttää sosialismia yhteen yksittäiseen maahan, silloin, vaikkei oikeutettaisikaan kaikkea johtajien tekemää, se tarkoittaa meidän ymmärtävän, ettei ratkaisu ole johdon omaksua toinen linja, joka voisi ratkaista ongelmat, tai hakea uusia, ”tehokkaampia” johtajia. Ongelma ei ole vain mitä saarella tapahtuu; aito sosialismi Kuubassa on mahdollista vain vallankumouksellisella muutoksella kansainvälisesti.

Tästä näkökulmasta ei Kuuban mallin arvostelun keskeinen seikka ole valittaa, ettei yhdessä saaressa olla saavutettu sosialistista täydellisyyttä. Me tiedämme sen olleen aina mahdotonta. Kuuban johtoon, mutta vieläkin enemmän kansainväliseen vasemmistoon kohdistuva kritiikki on, että Kuuban mallin puolustamiseen ja kopioimisyrityksiin keskittyminen on johtanut valtavat osat vasemmistoa – ja monta tärkeää taistelua – umpikujaan.

Kansainvälinen sosialismi

Visio kansainvälisestä sosialismista, sosialismista alhaalta, vie meidän aivan toiseen suuntaan. Toisin kuin mitä oikeisto – ja osa vasemmistosta – väittää, Berliinin muurin kaatuminen, Neuvostoliiton romahdus ja Kuuban nykyinen kriisi eivät mitenkään edusta sosialismin tai kommunismin epäonnistumista. Ne ilmaisevat samaa monitahoista globaalia kriisiä, joka vallitsee muuallakin maailmassa.

Tämän vision mukaan sosialismi ei ole jotain, mitä yritettiin ja missä epäonnistuttiin Kuubassa, vaan pikemminkin mahdollinen ulospääsy – tosi asiassa ainoa myönteinen ulospääsy – saaren nykykriisistä.

Mitä on tehtävä?

Kun valittavana on kaksi: joko kritiikitön tuki nykyjärjestelmälle tai tuki USA:n imperialismille, haaste Kuubassa on kehittää vaihtoehtoinen ja internationalistinen visio, joka perustuu sosialismille alhaalta.

Kukaan ei voi sanella taktiikkaa ulkopuolelta; tosi asiassa saarella itselläänkään ei ole mitään valmiita ratkaisuja, jotka vaatisivat vain soveltamista.

Tässä voimme vain toistaa sen ilmeisen ja perustavan seikan, että on noustava väärinkäytöksiä ja hyökkäyksiä vastaan, joista työtätekevät ja köyhät kärsivät Kuuban valtion ja hallitsevan luokan käsissä, ilman että pelattaisiin oikeiston ja länsijohtajien tekopyhyyden pussiin, eikä se ole helppoa.

Dialektiikka

Tosi asiassa saman ongelman aineksia on olemassa monissa paikoissa. Kataloniassa olemme joutuneet taistelemaan Espanjan valtion Katalonian itsenäisyysjohtajiin kohdistamaa tukahduttamista vastaan samaan aikaan, kun meidän on pitänyt torjua noiden samojen johtajien katalonialaistyöläisiin kohdistamaa uusliberaalia linjaa ja poliisin tukahduttamistoimia vastaan. Espanjan kokoomushallitus, joka koostuu sosialistipuolueesta ja Podemoksesta, on vastuussa paitsi sorrosta Kataloniaa kohtaan, myös paljosta muusta taantumuksellisesta politiikasta, mutta kun äärioikeisto hyökkää sen muutamia edistyksellisiä toimia vastaan, radikaalivasemmiston on puolustettava niitä. Paljon äärimmäisempi tapaus: Palestiinan kansa kohtaa Israelin miehityksen ja hyökkäykset, mutta myös korruptoituneen ja sortavan Palestiinalaishallinnon. Tuollaisissa tilanteissa yksiulotteinen kanta – joka perustuu vain geopoliittisiin aiheisiin tai muuten yksinomaan paikallisiin tekijöihin – on hyödytön; tarvitsemme dialektista käsitystä.

Yhden asian voimme oppia vallankumouksellisen vasemmiston kokemuksesta eri maissa eri aikoina, ja se on, että politiikkamme keskipisteessä on oltava työtätekevien etujen. Pitkällä aikavälillä ainoa tapa puolustaa noita etuja on työväenluokan omaehtoisen järjestäytymisen kautta sekä jatkuvalla taistelulla kaikkia niitä sorron ja syrjinnän muotoja vastaan, jotka pyrkivät jakamaan työväenluokkaa. Jos me sen sijaan keskitymme puolustamaan tiettyä omistusmuotoa (valtion tai yksityistä) tai abstraktia näkemystä ”kansalaisoikeuksista” ja porvarillisesta demokratiasta vailla yhteiskunnallista sisältöä, päädymme hyödyttämään voimia, jotka ovat työväenluokalle vihamielisiä.

Marxilaisen vasemmiston on Kuubassa tehtävä marxilainen analyysi omasta maastaan. Tässä, kuten esitin Comunistas Cuban ystävällisesti julkaisemassa tekstissä, on mielestäni olennaista tunnustaa, ettei Kuuban porvaristo rajoitu paikallisten pienten yhtiöiden tai monikansallisten pomoihin.40 Siitä huolimatta analyysi on tehtävä siellä.

Käytäntö

Analyysin lisäksi on jossain vaiheessa tarpeen pohtia mahdollisuuksia saattaa nuo ajatukset käytännöksi, ja se ei ole helppoa. Siitä huolimatta, ja toisin kuin muutamat ajattelevat, vallankumouksellinen toiminta ei juuri koskaan koostu aseellisen kapinan järjestämisestä (itse ainakin olen ollut mukana vallankumouksellisessa politiikassa nelisen vuosikymmentä enkä tähän mennessä ole suunnitellut yhtään kapinaa tai osallistunut sellaiseen). Jokapäiväinen vallankumouksellinen politiikka on puhumista, väittelyä ja johdonmukaisten analyysien yrittämistä sekä ihmisten saamista näiden ajatusten ympärille samalla, kun myös yhdistytään muihin työtätekeviin heidän päivittäisissä ongelmissaan, ja tilaisuuden tullen heidän taisteluissaan.

Nämä taistelut voivat käsittää spontaaneja ja (väistämättä) sekavia mielenosoituksia. Ranskan ”keltaliivien” mielenosoitukset olivat alussa hyvin ristiriitaisia ja fasistinen Front National -puolue yritti osallistua niihin ja käyttää niitä hyväkseen.41 Jotkut vasemmiston osat kutsuivat mielenosoittajia ”moukiksi”, äärioikeiston tykinruoaksi jne. Onneksi toiset osat radikaalia vasemmistoa osallistuivat aktiivisesti liikkeeseen ja onnistuivat marginalisoimaan ja yleensä sulkemaan pois fasistit. Ne eivät tehneet sitä yrittämällä uhkavaatimuksena pakottaa liikkeelle kirjoitettu ohjelma. Ne tekivät sen osallistumalla suoraan, tulemalla osaksi liikettä ja sieltä – alhaalta – osallistumalla liikkeen sisäisiin väittelyihin.

Yhteiset edut

Marx ja Engels kirjoittivat Kommunistisessa manifestissa:

Kommunistit eivät ole erikoinen puolue muiden työväenpuolueiden vastakohtana… He eivät esitä mitään erikoisia periaatteita, joiden mukaisiksi he tahtoisivat muovata proletaarisen liikkeen. Kommunistit eroavat muista proletaarisista puoleista toisaalta vain siinä, että… he nostavat esiin ja ajavat koko proletariaatin yhteisiä, kansallisuudesta riippumattomia etuja…42

Kuten sanottu, jää nähtäväksi kuinka tuo tarkasti ottaen soveltuu tämän päivän Kuubaan.

Pidän vain jälleen kiinni työtätekevien omaehtoisen järjestäytymisen keskeisyydestä; yhdessä vaiheessa pienen vallankumouksellisen vähemmistön, toisessa ehkä laajempien osien. Ja tämä luokkapohjainen omaehtoinen järjestäytyminen on paras puolustus eri ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan.

Mitä me teemme?

Ei kuitenkaan ole kansainvälisen vasemmiston tehtävä antaa läksyjä Kuuban vasemmistolle, vaan tehdä pikemminkin oma osansa.

Ja tosiasia onkin, ettei meidän tehtävämme eroa Kuuban vasemmiston tehtävästä. Kuten yllä mainittiin Thatcherin ja Reaganin nousun kohdalla, vasemmistolla on jatkuva ongelma joko toistaa vanhoja ja väsyneitä kliseitä tai ihastua johonkin uuteen ja pinnalliseen muotiin. Haaste tässäkin on rakentaa vallankumouksellista sosialistista projektia, joka voi puolustaa – tämän päivän maailmassa – internationalismin ja solidaarisuuden periaatteita, ja tavalla, joka liittyy tavallisiin työtätekeviin.

Kuuban suhteen on toistettava, että internationalistisena vasemmistona meidän on vaadittava saarron ja muiden USA:n aggressioiden lopettamista. Se meidän on tehtävä huolimatta kritiikistämme Kuuban hallitusta kohtaan; kritiikistä, joka meidän on tarpeen vaatiessa selkeästi selitettävä. Saarron olemassaolo ei ole tekosyy kääntää selkämme Kuuban työläisille ja köyhille tai Kuuban sorretuille, kun nämä taistelevat oikeuksiensa puolesta. Solidaarisuus Kuuban kansaa kohtaan merkitsee asettumista Kuuban puolelle saarron edessä, mutta myös asettumista kuubalaistyöläisten puolelle mellakkapoliisin ja sen lähettäneiden pomojen edessä.

Työ vallankumouksen puolesta

Meidän tärkein panoksemme solidaarisuuteen Kuuban työtätekeville ei kuitenkaan koostu siitä, mitä me sanomme saaresta tai teemme sen suhteen. Parasta solidaarisuutta on aina rakentaa vallankumousta (tai auttaa valmistautumaan siihen) missä olemmekin. Konkreettisemmin ja suoremmin se tarkoittaa toimintaa, jossa esitetään vaihtoehtoja ja kootaan ihmisiä niiden ympärille (tämä koskee etenkin pieniä vallankumouksellisia ryhmiä), ja missä mahdollista, edistetään omaehtoista järjestäytymistä ja todellisia kamppailuita.

Paras tapa auttaa on osoittaa käytännössä, että se mikä Kuubassa on epäonnistunut, ei ole sosialismi (tunnustaen aina vuoden 1959 jälkeen saavutettu yhteiskunnallinen edistys). Meidän on osoitettava, että sosialismi voi edustaa ja edistää todellista demokraattista valtaa alhaalta.

Vain tekemällä selväksi kuilun, joka erottaa meidät Kuuban vallitsevasta järjestelmästä, meillä on mahdollisuus tarjota aidosti sosialistinen vaihtoehto, oli se saarella tai sen ulkopuolella.

Vielä muutama sana

Se mitä maailmassa tapahtuu – talouskriiseineen, ilmastokaaoksineen, pandemioineen ja jatkuvine imperialististen valtojen välisine konflikteineen, jotka voivat johtaa täyteen sotaan – tarkoittaa että tarvitsemme vaihtoehtoa enemmän kuin koskaan. On selvempää kuin koskaan, että tuon vaihtoehdon olisi oltava kansainvälinen, jotta sillä olisi merkitystä. Mikään ratkaisu ei ole mahdollinen vain yhdellä saarella; mikään ratkaisu ei ole mahdollinen vain rikkaille maille, kuinka korkeita muureja ja aitoja ne rajoilleen rakentavatkin. Tarvitaan maailmanlaajuista muutosta.

Tässä kontekstissa, jos Kuubassa nousee aloitteita, jotka hakevat aitoa vaihtoehtoa, sosialistista visiota, joka perustuu tavallisten ihmisten valtaan, sosialismia, joka saumatta yhdistyy ruohonjuuridemokratiaan, vapauteen ja yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen, voisi vaikutus koko alueeseen tai jopa koko maailmaan olla sähköistävä.

Meidän on osoitettava, että on vaihtoehto imperialismille – oli versio sitten  amerikkalainen, kiinalainen tai muu – ja myös byrokraattiselle mallille, joka viime kädessä jatkaa samaa hyväksikäyttöä kuin markkinakapitalismi.

Tämä haaste meillä on Kuubassa ja koko Latinalaisessa Amerikassa, Euroopassa, Yhdysvalloissa ja kaikilla maailman mantereilla. Ei saartoa eikä byrokratiaa. Sosialismi ja vapaus.


David Karvala on Socialist Workers Partyn ja Sosialistiliiton espanjalaisen sisarjärjestön, Marx21:n, johtava jäsen. Hän alkoi kirjoittaa Kuubasta osallistuttuaan solidaarisuusprikaatiin saarella vuonna 1996.


1 Tämä artikkeli ilmestyi alunperin espanjaksi Marx21:n verkkosivulla. Käännös International Socialism Journalin englanninkielisestä versiosta.

2 cubadebate.cu, 2021.

3 Comunistas Cuba, 2021b.

4 La Joven Cuba, 2021.

5 BBC Mundo, 2021

6 Karvala, 2014.

7 Guanche, 2021

8 Castro, 1953.

9 Castro, 1959.

10 Castro, 1961.

11 Cliff, 1963.

12 Kirjoittajan laskelmien pohjana on Comité Estatal de Estadísticas, 1986.

13 See Cliff, 1999. Ks. myös äskettäistä arviota tästä teoriasta, Choonara 2021.

14 Partido Comunista de Cuba, 1986, p31.

15 Carranza Valdés, 1992, p138.

16 Lumsden, 1996, p58.

17 Castro, 1963.

18 Lumsden, 1996, pp65-70.

19 Castro, 1980.

20 Waller et al, 1993.

21 Lumsden, 1996, p164.

22 Ina.fr, 1987.

23 González Vivero, 2019.

24 See their Facebook page at www.facebook.com/11mcuba

25 Herrera, 2021.

26 Republic of Cuba, 1995.

27 Republic of Cuba, 2014.

28 Everleny Pérez Villanueva, 2021.

29 Torres Santana, 2021.

30 See Hernández, 2021 and also his intervention here https://youtu.be/JjXc6YTaRVc?t=1564. Hänen kommenttinsa ovat erityisen merkittäviä, koska hänet tunnetaan hallituksen tukijana.

31 Ministerio de Economía y Planificación, 2020.

32 Cliff, 1955, chapter 1, “The atomisation of the working class”.

33 Comunistas Cuba Editorial Board, 2021a.

34 Ministerio de Economía y Planificación, 2021.

35 Partido Comunista de Cuba, 2021. The rest of the Congress documents are available at www.pcc.cu/viii-congreso

36 Comunistas Cuba Editorial Board, 2021a.

37 Tremenda Nota, 2021.

38 Reuters, 2018; CNBC, 2017.

39 Yksi ortodoksisen Kuuba-näkemyksen paradokseja on, että se pitää kiinni sosialismin mahdollisuudesta yhdessä maassa, mutta sanoo sitten, että ”kuubalaisen sosialismin” ilmeiset ongelmat ja rajoitukset ovat imperialismin syytä. Se esittää imperialismin olemassaolon ja vihamielisyyden ikään kuin odottamattomana yllätystekijänä eikä yhtenä avainsyistä väittää, että tarve on rakentaa sosialismia kansainväliseltä pohjalta.

40 Karvala, 2020.

41 Faure, 2018.

42 Marx and Engels, 1848.


Lähteet

BBC Mundo, 2021, “Protestas en Cuba: condenan a una adolescente de 17 años a 8 meses de prisión por las manifestaciones en la isla” (24 July), www.bbc.com/mundo/noticias-america-latina-57952376

Carranza Valdés, Julio, 1992, “Cuba: los retos de la economía”, Cuadernos de Nuestra América No 19 (July-Dec 1992).

Castro, Fidel, 1953, “History Will Absolve Me”, www.marxists.org/history/cuba/archive/castro/1953/10/16.htm

Castro, Fidel, 1959, “Discurso pronunciado por el comandante Fidel Castro Ruz” (13 June), www.cuba.cu/gobierno/discursos/1959/esp/f130659e.html

Castro, Fidel, 1961, “Discurso pronunciado por Fidel Castro Ruz, Presidente de Dobla República de Cuba” (16 April), www.cuba.cu/gobierno/discursos/1961/esp/f160461e.html

Castro, Fidel, 1963, “Discurso pronunciado por el comandante Fidel Castro Ruz, Primer Ministro del Gobierno Revolucionario de Cuba” (13 March), www.cuba.cu/gobierno/discursos/1963/esp/f130363e.html
Castro, Fidel, 1980, “Discurso pronunciado por Fidel Castro Ruz, Presidente de la República de Cuba” (14 June), www.cuba.cu/gobierno/discursos/1980/esp/f140680e.html

Choonara, Joseph, 2021, “The Monetary and the Military: Revisiting Kidron’s Permanent Arms Economy”, International Socialism 171, http://isj.org.uk/kidron-pae

Cliff, Tony, 1955, State Capitalism in Russia, www.marxists.org/archive/cliff/works/1955/statecap

Cliff, Tony, 1963, Deflected Permanent Revolution, www.marxists.org/archive/cliff/works/1963/xx/permrev.htm

Cliff, Tony, 1999, Trotskyism after Trotsky, www.marxists.org/archive/cliff/works/1999/trotism

CNBC, 2017, “China’s Parliament Has About 100 Billionaires, According to Data from the Hurun Report” (2 March), www.cnbc.com/2017/03/02/chinas-parliament-has-about-100-billionaires-according-to-data-from-the-hurun-report.html

Comité Estatal de Estadísticas, 1986, Anuario Estadístico de Cuba 1985 (La Habana).

Comunistas Cuba Editorial Board, 2021a, “Mensaje de Comunistas por año nuevo a la clase trabajadora cubana y mundial”, 09/01/2021. www.comunistascuba.org/2021/01/mensaje-de-comunistas-por-ano-nuevo-la.html

Comunistas Cuba Editorial Board, 2021b, “What was behind the 11 July protests? Greetings for 26 July from Cuban Communists”, https://socialistworker.co.uk/art/52164/What+was+behind+the+11+July+protests+Greetings+for+26+July+from+Cuban+communists

CubaDebate.cu, 2021, “Díaz-Canel al pueblo de Cuba: ‘La orden de combate está dada, a la calle los revolucionarios’” (11 July), www.cubadebate.cu/noticias/2021/07/11/miguel-diaz-canel-comparecera-en-cadena-de-radio-television-a-las-400-pm

Everleny Pérez Villanueva, Omar, 2021, “El escenario económico en Cuba detrás del 11 de julio. El Estado debería pensar más cómo abrir la economía, producir más mercado”, ipscuba.net. www.ipscuba.net/espacios/el-escenario-economico-en-cuba-detras-del-11-de-julio

Fauré, Marie, 2017, “Los chalecos amarillos: ¿una lucha de clases?” Marx21.net (7 December), https://marx21.net/2018/12/07/los-chalecos-amarillos/

González Vivero, Maykel, 2019, “Así fue el Stonewall de La Habana”, Tremenda Nota (15 July), www.tremendanota.com/asi-fue-el-stonewall-de-la-habana

Guanche, Julio César, 2021, “El pueblo de Cuba, las crisis, y los modos de manejarlas. Veinte puntos en modo urgente” (12 June), https://jcguanche.wordpress.com/2021/06/12/el-pueblo-de-cuba-las-crisis-y-los-modos-de-manejarlas-veinte-puntos-en-modo-urgente

Hernández, Rafael, 2021, “Conflicto, consenso, crisis. Tres notas mínimas sobre las protestas”, (2 June), https://oncubanews.com/opinion/columnas/con-todas-sus-letras/conflicto-consenso-crisis-tres-notas-minimas-sobre-las-protestas

Herrera, Mel, 2021, “Negar nuestra identidad, una forma particular de violencia de género que se usa contra las personas trans” , Tremenda Nota, (10 May), www.tremendanota.com/negar-nuestra-identidad-una-forma-particular-de-violencia-de-genero-que-se-usa-contra-las-personas-trans

Ina.fr, 1987, “Jean Marie Le Pen sur le Sida: le sidaïque est une espèce de lépreux” (6 May), www.ina.fr/video/I00005232

Karvala, David, 2014, “Cuba, ¿y ahora qué?”, marx21.net (25 December), https://marx21.net/2014/12/25/cuba-y-ahora-que

Karvala, David, 2020, “Hacia un análisis marxista de Cuba (Fragmento)”, (30 September), www.comunistascuba.org/2020/09/hacia-un-analisis-marxista-de-cuba.html

La Joven Cuba, 2021, “Abusos a manifestantes en Cuba: necesidad de una Comisión de Verdad y Reconciliación” (19 July), https://jovencuba.com/abusos-manifestantes

Lumsden, Ian, 1996, Machos, Maricones and Gays: Cuba and Homosexuality (Latin America Bureau).

Marx, Karl, and Friedrich Engels, 1848, Communist Manifesto, www.marxists.org/archive/marx/works/1848/communist-manifesto/ch02.htm

Ministerio de Economía y Planificación, 2020, “Cuba y su desafío económico y social”, www.mep.gob.cu/es/documento/cuba-y-su-desafio-economico-y-social

Ministerio de Economía y Planificación, 2021, “Transporte urbano en el ordenamiento: ¿qué está pasando en cuba?” (25 January), www.mep.gob.cu/en/node/619

Partido Comunista de Cuba, 1986, “Informe Central al Tercer Congreso” (Editora Política, La Habana).

Partido Comunista de Cuba, 2021, “Informe Central al 8vo. Congreso”, www.pcc.cu/sites/default/files/informe-central/2021-05/Informe%20Central.pdf

Republic of Cuba, 1995, “Ley de la Inversión Extranjera de 1995”, www.parlamentocubano.gob.cu/index.php/documento/ley-de-la-inversion-extranjera

Republic of Cuba, 2014, “Foreign Investment Act of 2014”, https://investmentpolicy.unctad.org/investment-laws/laws/55/cuba-foreign-investment-act

Reuters, 2018, “Alibaba’s Jack Ma is a Communist Party Member, China State Paper Reveals” (27 November), www.reuters.com/article/us-alibaba-jack-ma-idUSKCN1NW073

Torres Santana, Ailynn, 2021, “J-11 in Cuba: About the Good and the Fair”, oncubanews.com (17 July), https://oncubanews.com/en/opinion/columns/no-filter/j-11-in-cuba-about-the-good-and-the-fair

Tremenda Nota, 2021, “Cuba, 11 de julio de 2021: La manifestación LGBTIQ+” (15 July), www.tremendanota.com/cuba-11-de-julio-de-2021-la-manifestacion-lgbtiq

Verde, Isvett, 2019, “Gay, Cuban and in Love”, New York Times, 28/06/2019, www.nytimes.com/2019/06/28/style/gay-cuban-and-in-love.html

Waller, John, 1993, AIDS in Cuba: A Portrait of Prevention (Cuba Solidarity Campaign).

artikkeli on ilmestynyt

1 thought on “Kuuba: sosialismin ja vapauden puolesta

  1. Päivitysilmoitus: Cuba: por el socialismo y la libertad - marx21.net

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s