Rosa Luxemburg — uudistaminen ei riitä

150 vuotta sitten syntynyt Rosa Luxemburg taisteli reformistisia ajatuksia vastaan vallankumouksen puolesta. Isabel Ringrose tutkii, mikä hänen talouskirjoitustena panos marxilaiseen ajatteluun oli.


Luxemburg (pictured above) examined both the contradictions and chaos of capitalism

Luxemburg (kuvassa yllä) tutki niin kapitalismin ristiriitoja kuin kaaostakin


Vallankumouksellinen Rosa Luxemburg, joka syntyi 150 sitten, johti taistelua sosialismin puolesta Saksan vallankumouksen aikana vuonna 1918.

Kapitalismin ja imperialismin vastustajana Luxemburg kamppaili työläisvaltion puolesta vallankumouksen kautta.

Hän eli aikana, jolloin eri puolilla Eurooppaa käytiin tärkeitä taisteluita. Silti monet vasemmistossa hyväksyivät reformistiset ajatukset ja katsoivat, että työläisten elämää voitiin muuttaa kapitalismissa. Ja joidenkin mielestä täysi sosialismi olisi saavutettavissa parlamentin kautta.

Luxemburg väitteli johdonmukaisesti reformistien kanssa, mm. niiden, joita oli hänen omassa sosialidemokraattisessa puolueessaan (SPD).

Se oli tuohon aikaan maailman suurin sosialistinen puolue ja nimellisesti marxilainen. Se keskittyi vaaleihin saadakseen järjestelmän muuttumaan sisältä, ei tavallisten ihmisten kamppailuun systeemin muuttamiseksi.

Reformistien mukaan kapitalismi oli muuttunut varhaisajoistaan ja siitä oli tullut vakaampi.

Hän pyrki kehittämään Karl Marxin työtä. Tämä oli sanonut, että kapitalismi rakentui ristiriidoille ja sitä uhkasivat toistuvat kriisit.

Marxin kasautumisteoria oli selittänyt, kuinka kilpailu ajaa pomot tekemään voittoa sen itsensä vuoksi ja kasaamaan yhä enemmän rikkautta.

Luxemburg kehitti tätä teoriaa ja yritti myös viedä eteenpäin Marxin imperialismianalyysiä selittääkseen, miksi yhteiskunta oli maailmansodan partaalla.

Rosa Luxemburg and The Mass Strike

Hän kirjoitti teoksen Pääoman kasautuminen. Imperialismin taloudellisesta selityksestä vuonna 1913. Se tarkasteli, kuinka kapitalismin laajeneminen uusille alueilla vaikutti järjestelmään.

Marx oli sanonut, että järjestelmään juurtunut kilpailu ajaa kapitalistit levittäytymään ympäri maailman suurempien voittojen haussa.

Luxemburg ei ollut sitä mieltä, että se johtui pelkästään uusien voittojen saalistamisesta. Hänen mukaansa kapitalismin oli pakko laajentua ei-kapitalistisiin maihin säilyäkseen.

Luxemburg sanoi, että “syvä ja perustava vastakohtaisuus kyvyn kuluttaa ja kyvyn tuottaa välillä” ajaa tätä laajentumista eteenpäin.

Kapitalismin tärkeimmissä keskuksissa hänen mukaansa kapitalistit eivät voineet loputtomiin laajentaa tuotantoa, koska ei olisi markkinoita sen kuluttamiseksi.

Luxemburg katsoi, että kapitalismi oli riippuvainen ei-kapitalistisista markkinoista myydäkseen tuotteitaan ja pakottaa ne siirtomaavalloituksella systeemiinsä. Sen kuluessa näiden maiden taloudet, resurssit ja työvoima otetaan haltuun ja riistetään. Valtiot sitten vievät halpoja materiaaleja näihin maihin saadakseen lisää voittoja.

Luxemburg osoitti, kuinka pääoman kasautuminen muodostaa ”imperialismin taloudelliset juuret”.

Imperialismi on “pääoman kasautumisen poliittinen ilmentymä sen kilpataistelussa siitä, mitä ei-kapitalistisesta ympäristöstä on vielä jäljellä”.

“Vain ei-kapitalististen yhteisöjen jatkuva ja etenevä hajoaminen tekee pääoman kasautumisesta mahdollisen”, hän sanoi.

Luxemburg uskoi, että kun kaikki ei-kapitalistiset maat olisi vedetty kapitalistiseen järjestelmään, kapitalismia kohtaisi romahdus.

Vauraus, jota imperialismi synnyttää hallitsevalle kansakunnalle, olisi väliaikaista. Kapitalismille koittaisi loppu, kun alikulutus – se että tavaroita tuotettaisiin enemmän kuin mitä kysyntää olisi – alkaisi vaikuttaa.

Kapitalismi on silti tänään levinnyt kattamaan koko maailman, eikä ole vielä kohdannut loppuaan. Luxemburg oli väärässä väittäessään, että järjestelmä romahtaisi tällä tavoin luonnollisesti. Mutta hänen kirjoituksensa ovat silti arvokkaita.

Aktivistit

Luxemburg opetti poliittista taloustiedettä SPD:n aktivistkoulussa 1906-1913 samaan aikaan kuin kirjoitti marxilaisesta taloustieteestä kirjasta Johdatus poliittiseen taloustieteeseen.

Se tutki, kuinka tuotanto oli vuosisatoja järjestetty esikapitalistisissa yhteiskunnissa, ”alkukommunismissa”, yhteisomistuksen pohjalta.

Sitä kirjoittaessaan hän havaitsi ongelmaksi näkemänsä seikan Marxin kasautumismääritelmässä tämän teoksen Pääoman toisessa osassa.

Luxemburg analysoi sitä, miten kapitalismi uusintaa itseään. Pomot myyvät tavaroita, mutta eivät pidä kaikkea voittoa itsellään. Sen sijaan he sijoittavat osan siitä tulevaan tuotantoon.

Jotta järjestelmä toimisi, tuli olla oikea tasapaino tuotettavan välillä. Piti olla riittävästi tavaroita myytäväksi ja voittojen saamiseksi. Ja tuli olla riittävästi koneita, joita tarvittiin tuotannon jatkamiseen.

Marx selitti tämän Pääoman toisessa osassa luomalla kaksi teoreettista lohkoa.

I lohko tuotti tavaroita, joita tarvittiin tuotantoon, kuten työkaluja tai koneita. II lohko tuotti tavararoita kulutukseen, kuten autoja tai vaatteita.

Luxemburgin mukaan tavaroille on rajalliset markkinat ja että se rajoittaa kapitalismin kasvua.

Niinpä järjestelmä voi laajentua ja tuottaa lisää tavaroita. Mutta ihmisiä ei olisi tarpeeksi ostamaan tavarat, ellei kysyntä kasvaisi.

Luxemburg uskoi, että virhe, jonka hän oli havainnut Marxin teoriassa, liittyi siihen, mistä lisääntynyt kulutus tulisi.

Lisäarvo, joka Marxin mukaan oli voiton lähde, on ero sen välillä, mitä työläiselle maksetaan ja mikä on heidän tuottamansa arvo. .

Pomojen on sijoitettava osa siitä uudelleen tai järjestelmä pysähtyisi.

Luxemburg kuitenkin sanoi, että “lisäarvon realisointi kasautumiseen on mahdotonta yhteiskunnassa, jossa on vain kapitalisteja ja työläisiä” – yhteiskunnassa, jota Marx oli selittänyt.

Hänen mukaansa olisi alikulutusta, koska työläisillä ei olisi palkkoja ostaa jatkuvasti ylellisyystavaroita. Eivätkä kapitalistit yksinkertaisesti voi myydä tavaroita toisilleen, muuten lisäarvoa ei olisi laitettavaksi takaisin tuotantoon.

Kapitalistit voisivat esimerkiksi ostaa tuotantovälineitä, kuten koneita ja laitteistoja, toinen toisiltaan. Luxemburgin mukaan se kuitenkin loisi ”karusellin, joka pyörisi tyhjässä ilmassa itsensä ympäri”. .

“Se ei ole kapitalistista kasautumista, siis rahapääoman kasaamista, vaan päinvastoin”, hän sanoi. ”Tuotanto tuotannon vuoksi on pääoman kannalta täyttä hölynpölyä.”

Niinpä imperialismi oli tarpeen uusien markkinoiden luomiseksi, jonne ylimääräiset tavarat voitiin myydä. Se oli kuitenkin viime kädessä rajallista ja aiheuttaisi järjestelmässä kriisejä.

Toisin kuin Luxemburg, Marx ei torjunut ajatusta “tuotannosta tuotannon vuoksi”.

Hän selitti, ettei tuotantoa kapitalismissa oltu tarkoitettu ihmisten tarpeita varten. Sen sijaan se oli suunnattu vaihtoon ja kulutuksen voittojen saamiseksi.

Kriitikot korostivat, että Luxemburgin teoria sotkee yksittäisten kapitalistien ja koko kapitalismin prioriteetit. Kapitalistit vaihtavat hyödykkeitä parantaakseen kykyään tuottaa.

Järjestelmä löytää aina keinon saada voittoa niin kauan kuin jostain löytyy kysyntää – vaikka työläisiltä ja kapitalisteilta. Ja se löytää keinoja luoda markkinoita ja esineellistää kaiken aina suhteista välttämättömyystarvikkeisiin.

Ja vaikka jotkut kapitalistit saattavat mennä nurin, toiset hyötyvät heidän resursseistaan ja markkinoistaan uusina voiton muotoina.

Ristiriidat

Luxemburg ei kehittänyt teoriaa, joka olisi selittänyt nousukauden, kriisin ja taantuman.

Pääoman 3. osassa Marx kehittää teoriaa siitä, kuinka pyrkimys kasata voittoja johtaa voiton suhdeluvun laskuun eikä alikulutukseen. Marxin mukaan yksittäiset kapitalistit ajetaan sijoittamaan tuotantovälineisiin lisätäkseen tuottavuuttaan kautta järjestelmän.

Se kuitenkin merkitsee, että varsinaiseen voiton lähteeseen, työläisten työhön, sijoitetaan vähemmän. Tämä kriisiteoria osoittaa, kuinka kapitalismin ristiriidat vahingoittavat järjestelmää.

Toiset marxilaiset ovat käsitelleen laajemmin kapitalismin ja imperialismin suhdetta.

Luxemburg ei esimerkiksi tutkinut monopolikapitalismin roolia pyrkimyksessä siirtomaiden perustamiseen ulkomaille.

Venäläinen vallankumouksellinen Nikolai Buharin ymmärsi selkeämmin, kuinka pääoman kokoutuminen ja keskittyminen johti pääoman ja kansallisvaltioiden läheisempiin siteisiin, mikä johti imperialismiin. Vaikka Luxemburgin teorioissa oli joitakin ongelmia, hänen analyysinsä oli tärkeä. Hän osoitti, kuinka kapitalismi oli riippuvainen valtion väkivallasta laajentuakseen.

Hän uskoi, että koska kapitalististen valtioiden välinen militarismi oli väistämätöntä, taistelu imperialismia vastaan oli tarpeen taistelussa kapitalismia vastaan. Hän sanoi, että asemenot ”ovat itsessään kasautumisen osa-alue”.

Tämä oli keskeisellä tavalla perustana selitykselle, miksi toisen maailmansodan jälkeen talous kasvu asetalouden roolin pohjalta.

Luxemburg toisti marxilaisuuden takana olevan keskeisen ajatuksen, että lisäarvon tuottaa työläisten riisto.

Ja hän vahvisti Marxin teoriaa kapitalismista päättelemällä, että se ”jatkuu sopeuttamalla juuri sitä edellytystä, jonka varassa se yksin voi taata oman olemassaolonsa”.

Hänen käsityksensä siitä, kuinka kapitalisti toimii ja estää inhimillisen edistyksen, sai hänet omistamaan ja antamaan elämänsä taistelulle sotaa ja imperialismia vastaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s