Alex Callinicos
Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi viime viikolla, ettei Ranska esitä ”katumusta tai anteeksipyyntöjä” Algerian alistamisesta siirtomaaksi tai käymästää kahdeksan vuotta kestäneestä ja jopa miljoona henkeä vaatineesta sodasta Algerian itsenäistymistä vastaan.
Tuon päätöksen takana on epäilemättä osin Macronin pyrkiminen toiselle presidenttikaudelle vuonna 2022. Siinä hän kohtaa voimakkaan oikeisto-opposition fasistisen Kansallisen liittouman Marine Le Penistä ja konservatiivisista tasavaltalaisista.
Asiaan liittyy enemmänkin. Macron käy yhä agressiivisempaa ja militarisoidumpaa tukahduttamiskampanjaa niin Ranskan sisällä kuin ulkoisestikin.
Hän on niin puolustuskunnalla tämän politiikan suhteen, että kun Mehreen Khan kirjoitti kriittisen artikkelin Financial Timesissa marraskuussa, Macron pakotti lehden poistamaan sen ja julkaisemaan hänen vastineensa.
Mutta Financial Timeskin pani rajan uuden ”globaalin turvallisuuslain” kohdalle, jonka Macronin hallitus kiirehti Ranskan parlamentissa läpi muutama viikko myöhemmin. Pääkirjoitus tuomitsi ”Macronin suvaitsemattoman suunnitelman suojella Ranskan poliisia” tehdä rikolliseksi julkistaa kenenkään poliisin henkilöllisyys.
Tämä vuosia jatkuneiden poliisin väkivaltaisten hyökkäysten jälkeen Gilets Jaunesia (keltaliivit), ay-väkeä, rasismia vastustaneita aktivisteja ja opiskelijoita vastaan. Sadat tuhannet osoittivat mieltään uutta lakia vastaan 28. marraskuuta.
Yksi sen pahaenteisimpiä puolia on, että se rohkaisee käyttämään yhä enemmän kotimaassa valvontateknologiaa, kuten drooneja, valvontakameroita ja kasvontunnistusta.
Ranskalainen marxilainen Claude Serfati kirjoittaa merkittävässä artikkelissa, että ”Ranskan alueella ja etenkin lähiöissä asuvat kohtaavat nyt erittäin kokeneen alistamisbyrokratian ja parantuneen valvontateknologian huolestuttavan liiton.”
Serfatin mukaan tuo politiikka on kuitenkin nähtävä Ranskan imperialismin laajemman strategian kontekstissa.
Françafrique
Kykenemättömänä kilpailemaan tehokkaasti Saksan tai Itä-Aasian yritysten siviiliteollisuuden kanssa Ranskan kapitalismi on pyrkinyt useita vuosikymmeniä erikoistumaan aseisiin ja ilmailuun. Tätä on saatellut sotilasvoiman esittely ulkomailla, etenkin niin kutsutussa ”Françafriquessa”, epämuodollisessa imperiumissa, jonka presidentti Charles de Gaulle ja tämän neuvonantaja Jacques Foccart tuppasivat Ranskan entisille siirtomaille Afrikassa.
Serfatin mukaan Ranskan myöhemmät hallitukset ovat korottaneet tuon strategian panoksia. Tämän seurauksensa Saksasta on tullut taloudellisesti johtava EU:ssa ja Brexitin jälkeen Ranskasta sen johtava sotilasvalta.
Islamistisen radikalismin leviämistä on käytetty oikeuttamaan uusia sotilasinterventioita, etenkin Malissa.
Kun Macronista tuli presidentti vuonna 2017 hän julisti Françafriquen loppuvan. Mutta tänään on eri puolille länsi- ja keski-Afrikkaa sirotelluissa kymmenessä tukikohdassa yhä 5100 ranskalaissotilasta. Kirjeessään Financial Timesille Macron kehuskelee, että ”Ranskan armeija osoittaa esimerkillistä rohkeutta Sahelissa ja sen toiminta terroristiryhmiä vastaan hyödyttää koko Eurooppaa.”
Hän jatkaa sanomalla, että ”Ranskassa on terroristien kasvualustoja”. Macron hallituksineen on käytännössä leimannut Ranskan muslimiväestön sisäiseksi viholliseksi.
He kuitenkin ottavat maaliksi myös ne, jotka protestoivat talouspolitiikkaa vastaan, joka sälyttää työtätekeville pandemian kustannukset . Maan opetusministeri yhdisti nuo kaksi ja tuomitsi ”islomavasemmistolaisuuden”.
Serfati varoittaa, että samaa armeijaa, jota käytetään uuskolonialistisissa interventioissa Afrikassa, käytetään yhä enemmän Ranskan väestön valvomiseen.
Macron on käyttänyt puolustusneuvostoa koordinoimaan hallituksen pandemiatoimia. Hän on myös pyrkinyt näyttämään Ranskan voimaa Välimerellä etenkin tukemalla kreikankielisen etelä-Kyproksen ja Israelin liittoumaa Turkkia vastaan.
Macronilla on kuitenkin riski jäädä tappiolle Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania vastaan. Turkin interventio Libyassa käänsi tasapainon YK:n tukeman Tripolin hallituksen hyväksi, jonka Ranska on yrittänyt kaataa. Turkki on myös yhä aktiivisempi muualla Afrikassa ja on yli kolminkertaistanut lähetystöjensä määrän ja tarjonnut kauppaa ja apua. Macronin tavoittelema suurvaltamahti kohtaa sisäistä vastarintaa ja ulkoista kilpailua.
Sosialistiliitto 