Onko maailma palaamassa 30-luvulle?

Oikeistopopulismin ja fasismin kasvu synnyttää pelkoa tuhoisan vuosikymmenen uusinnasta. Socialist Workerin Charlie Kimber osoittaa, että 30-luku merkitsi paitsi oikeiston nousua, myös tärkeitä vastarinnan mahdollisuuksia.

Oikeistovoimien nousu eri puolilla Eurooppaa ja Donald Trumpin rasistinen hyökkäys USA:ssa on rohkaissut ajatusta, että maailma olisi palaamassa 30-luvulle.

Kun talouskriisi vuonna 2008 puhkesi, ”paluu 30-luvulle” ilmaisi ennen kaikkea pelkoa, että talousromahduksella voisi myöhemmin olla tuhoisia poliittisia seurauksia. Tänään  ei enää yhtä paljon odoteta talouden nyrjähdystä.

Mutta taloussokista ja pettymyskestä valtavirtaan on noussut pahanlaatuisia voimia.

Miltei kaikkialla valtaapitävät ruokkivat nationalismia ja rasismia siirtolaisia ja muslimeja vastaan ja ajavat leikkausohjelmia.

Trump puhuu mahdollisuudesta käyttää ydinaseita – ja sotapyrkimykset ovat kasvaneet.

Fasistiset voimat eivät vain marssi kaduilla. Niitä istuu parlamenteissa – ja joskus hallituspöydissä.

Tuollaiset natsiryhmät eivät ole sama kuin perinteiset konservatiiviset ja rasistiset populistipuolueet, jotka keskittyvät parlamenttiin. Fasistit haluavat murskata parlamentaarisen demokratian, eivät vain käyttää sitä päästäkseen valtaan.

Fasistit ja valtavirran oikeisto kuitenkin ruokkivat toisiaan – ja ajavat poliittista ilmastoa oikealle.

Itävallassa konservatiivinen ÖVP-puolue yritti koukata fasistisen Vapauspuolueen sivustan kautta viime marraskuun vaaleissa – sitten se muodosti sen kanssa kokoomushallituksen. Itävallasta ei ole tullut fasistista valtiota, mutta fasistit johtavat keskeisiä ministeriöitä, jotka auttavat niitä kiihdyttämään hyökkäyksiä siirtolaisia ja muslimeja vastaan.

Unkarissa Viktor Orbanin raivokkaan islamofobinen, antisemitistinen ja siirtolaisvastainen hallitus on napannut suuria osia fasistisen Jobbik-puolueen ohjelmasta.

Ja nyt uusi fasistinen liike, Meidän maamme, vaatii ”Unkaria, joka pysyy valkoisena saarekkeena Euroopassa”. Se julistaa olevansa kyllästynyt ”kuuntelemaan, kuinka kaikki muuta paitsi juutalaiset ovat syyllisiä”.

Saksassa äärioikeistolainen AfD-puolue, jonka kansanedustajista puolet on natseja, on virallinen oppositio kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien kokoomushallitukselle. Ja viime viikolla AfD sai mielipidetiedusteluissa sosialidemokraatteja suuremman kannatuksen.

Italiassa sisäministeri Matteo Salvini Lega-puolueesta on vaatinut siirtolaisten ”laajaa puhdistusta, katu kadulta, asuinalue asuinalueelta”. Ja hän haluaa rekisterin romaneista karkottaakseen heistä useimmat.

Kenelläkään näistä fasisteista ei ole samaa hirvittävää voimaa kuin Adolf Hitlerin natsipuolueella. Vuonna 1932 se sai miljoonia ääniä – mutta sillä oli myös yli 350000 iskujoukkolaista, jotka pystyivät fyysisesti tuhoamaan vastustajat ja hyökkäämään lakkolaisia ja vasemmistoa vastaan.

Italian fasistinen johtaja Benito Mussolini käynnisti liikkeensä hyökkäämällä vuonna 1919 sosialistisen Avanti-lehden painoon, missä yhteydessä kuoli neljä. Hän kehitti puolisotilaalliset joukkiot, jotka uhkailivat ja murskasivat oppositiota.

Tätä ei laajassa mitassa ole vielä tapahtunut, mutta olisi omahyväistä sivuuttaa uhka.

Trump toimii innoituksena tuollaisille äärioikeistolaisille liikkeille. Hän ei jaa niiden tavoitetta luoda katuliikkeitä ja murskata demokratia, mutta hänen retoriikkansa on vaarallisen samankaltaista fasistien kanssa.

”He eivät ole ihmisiä, he ovat eläimiä,” hän sanoi siirtolaisista viime kuussa. He haluvat ”tulvia maahamme ja tartuttaa sen,” hän tviittasi hiljan.

Sanaa ”tartuttaa” käytetään tavallisesti tuhoeläimistä ja jyrsijöistä. Se on kieltä, joka epäinhimillistää ihmisryhmiä, keino kohdella heitä arvottomina.

Muitakin kaikuja 30-luvusta on talouskriisin vaikutuksissa. Vuoden 2007 luottokriisi ei ollut yhtä paha kuin Wall Streetin romahdus vuonna 1929.

Vuonna 1931 noin kolmannes Saksan ja USA:n työläisistä oli työttöminä ja maailman taloustuotanto putoksi kolmanneksen.

Samassa laajuudessa ei köyhyyttä ole ollut tällä kertaa., mutta elpyminen on ollut hitaampaa kuin 30-luvulla. Ja vaikka maailmantalous kasvaa jälleen, tuota kasvua uhkaavat Trumpin käynnistämät kauppasodat.

Taloustieteilijä Paul Krugman kirjoitti äskettäin, että ”on hyvin mahdollista, että kattava kauppasota johtaisi hyvin suureen maailmankaupan vähenemiseen, ehkä 70 prosentilla”. Ja kokonaiskustannus olisi noin 2-3 prosentin pudotus maailman tuotannossa vuodessa – mikä hävittäisi yli puolet maailmanlaajuisesta kasvusta.

Sielläkin missä kasvua on, sen ottaa miltei kokonaan huippukerros.

Äskettäinen kehittyneiden teollisuumaiden järjestön OECD:n raportti sanoo, että joka vuosi kapitalistit ovat ottaneet suuremman osuuden talouskasvusta kuin työläiset. Tulos on, että ”jos reaalikeskipalkat olisivat täysin seuranneet tuottavuuden kasvua vuosina 1995-2014, ne olisivat olleet 13 prosenttia korkeammat jakson lopussa.”

Tämäkin aliarvioi varkauden mittakaavaa, koska huippukerrosta edustavat ovat edelleen menestyneet äärimmäisen hyvin. Ja eräissä maissa, kuten Kreikassa, Irlannissa ja Britanniassa elintason lasku on ollut keskimääräistä suurempaa.

Britanniassa palkat ovat pudonneet pisimpään sitten Viktorian ajan ja sotaa käydään tukien varassa olevia ihmisiä vastaan.

Samaan aikaan USA:ssa yli 20 prosenttia aikuisista ei pysty kuukaudessa maksamaan  kokonaan nykyisiä laskujaan. Yli neljäsosa aikuisista jätti väliin välttämättömän terveydenhoidon vuonna 2017, koska heillä ei ollut siihen varaa.

Hallitukset ovat kannustaneet rasismia murtaakseen leikkauksiin kohdistunutta vastarintaa ja kääntääkseen syyn itsestään. Se ei kuitenkaan ole riittänyt ylläpitämään pääpuolueiden otetta, mikä on toinen 30-luvun kaiuista.

Sen sijaan on noussut uusia tai uudelleenkeksittyjä poliittisia voimia – joskus vasemmalla, useammin oikealla.

Samoin kuin uusia äärioikeiston voimia, ajatelkaa Ranskan presidentin Emmanuel Macronin uutta liikettä. Se syntyi tyhjästä nostaakseen hänet presidentiksi ja hallitsemaan parlamenttia.

Britanniassa Jeremy Corbyn on käynnistänyt Labourin uudestaan.

Taaskaan ei valtavirran hajaantuminen ole mennyt yhtä pitkälle kuin 30-luvulla, mutta kriisillä on ollut samansuuntaisia kaikuja.

1990-luvulla Tony Cliff, joka perusti Britanniassa Socialist Workers Partyn, tapasi puhua tilanteesta, jossa ”30-luku tapahtui hidastuksena”. Hän lisäsi, ”Se että 30-luvun filmi palaa, mutta hidastuksena, tarkoittaa että on paljon suurempi mahdollisuus pysäyttää filmi ja suunnata se sinne minne me haluamme.”

Nyt filmi on nopeutumassa. Vastarinnan tehtävät ovat vieläkin kiireellisempiä. Yksi 30-luvun ja tämän päivän selkeä läksy on, ettei fasisteja voida pysäyttää puolustamalla status quota ja sellaisia nykyinstituutioita, kuin EU.

Juuri niiden niiden aggressiivisesti ajama kapitalistinen linja on tuhonnut ihmisten elämää ja aiheuttanut sellaista vihaa eliittejä kohtaan. Sen sijaan että pyrittäisiin ylläpitämään poliittista keskustaa, on taisteltava uusliberaalin linjan haastamiseksi ja liikkeen rakentamiseksi, joka voisi kaataa kapitalismin.

Kriisi ei johda kärsimykseen vain työläisillä. Se aiheuttaa myös jakoja hallitsevassa luokassa ja avaa mahdolisuuksia laajoille taisteluille.

30-luku ei ollut vain taantumuksen voittojen aikaa. Se näki kiivaimmat työläisten taistelut USA:n historiassa, mm. joukkolakot San Franciscossa, Toledossa ja Minneapolisissa sekä General Motorsin Flintin tehtaan valtauksen.

Vuonna 1934 Ranskassa viisi miljoonaa työläisten ryhtyi yleislakkoon estääkseen fasistisen vallankaappausyrityksen. Ja kaksi vuotta myöhemmin vasemmistohallituksen valinta näki suuren lakkoaallon, joka näytti kuinka työläiset voisivat ottaa vallan.

Espanjan työläiset karkottivat monarkian vuonna 1931 yleislakon jälkeen. Vuonna 1936, kun fasistien kapina uhkasi, työläiset ottivat suuria osia teollisuudesta haltuunsa ja talonpojat ja maatyöläiset valtasivat maatiloja ja joissain tapauksissa kollektivisoivat niitä.

Britanniassa oli mellakoita, laivastokapina, ja työttömien liike järjesti valtavia mielenosoituksia.

Jos noiden taisteluiden olisi onnistunut murtaa kapitalismin valta, olisi vältetty toisen maailmansodan, juutalaisten joukkomurhan ja ydinaseiden hirvittävä hinta. Mutta ne olivat liian heikkoja, tai niiden johtajat jarruttivat niitä.

Nyt ei ole aika kompromissille tai perääntymiselle. Nyt on aika mahdollisimman laajalle vastarinnalle rasismia ja fasismia vastaan, mutta myös vallankumouksellisten sosialistisen voimien kehittämiselle.