Vuoden 2016 lopulla tapahtui kaksi asiaa, joilla on merkitystä sosialisteille ja työtätekeville kautta maailman: Trumpin valinta USA:n presidentiksi ja Castron kuolema. Myytit ympäröivät molempia miehiä. Väkevin niistä ehkä on, että Trump saattaisi olla fasisti, ja että Castro ja hänen luomansa Kuuba olivat sosialistisia. Todellisuus on, kuten tulemme huomaamaan, mutkikkaampi. Pitkän aikavälin ratkaisu kummassakin tapauksessa on työväenluokan omaehtoinen aktiivisuus.
John Molyneux irlantilaisesta Socialist Workers Partysta käsittelee Castroa.
Laurens D. Mallinder taas kysyy, onko Trump fasisti ja mitä presidenttikauden alku on merkinnyt.
Oliko Castro sosialisti?
John Molyneux
Miljoonat radikaalit, vasemmistolaiset ja imperialismin vastustajat eri puolella maailmaa ovat suruissaan uutisesta, että Kuuban vallankumouksen johtaja Fidel Castro on kuollut 90 vuoden iässä. Erityisesti häntä tietysti surraan suuressa osassa Latinalaista Amerikkaa, Afrikkaa ja muualla ”kolmannessa maailmassa”, missä samaistuttiin hänen vastarintaansa USA:n imperialismia kohtaan.
Kertomus Kuuban vallankumouksesta ja sen kahdesta johtajasta, Castrosta ja Che Guevarasta, on sekä romanttinen että aidon sankarillinen. Fidelin johtamista vain 82 sissistä muodostettu ryhmä purjehti pienellä Granma-aluksella Meksikon itäosasta ja rantautui Kuubaan 2. joulukuuta 1956. Se joutui heti Kuuban ilmavoimien hyökkäyksen kohteeksi, menetti useita jäseniään ja joutui hajalleen. Kun se lopulta järjestäytyi uudelleen Sierra Maestran vuoristossa, joukko oli supistunut 12:een. Silti kaksi vuotta myöhemmin tammikuussa 1959 Batista, Kuuban korruptoitunut ja raaka diktaattori, pakeni maasta, ja Castron vallankumousarmeija marssi voittajana Havannaan.
Aluksi Castro ja hänen liikkeensä olivat demokraattisia nationalisteja, eivät sosialisteja tai kommunisteja, mutta Kuuban vanhan hallitsevan luokan ja USA:n imperialismin vastustus ajoi Castron ja Kuuban eri tuotantoalojen kansallistamiseen ja Neuvostoliiton leiriin, ja vuonna 1961 Castro julisi Kuuban vallankumouksen olevan sosialistinen.
Yksin tämä tarina olisi ympäri maailmaa innostanut miljoonia imperialismin vastaisen kapinaan Vietnamin sodan ja 60-luvun kamppailujen aikana. Kaksi muutakin saavutusta olivat Castron kunniaksi ja vahvistivat hänen asemansa: Ensinnäkin hänen ja hänen hallintonsa selviäminen viisikymmentä vuotta jatkuneesta USA:n paineesta, joka ulottui Sikojenlahden sotilashyökkäyksestä ja CIA:n salamurhayrityksistä talous- ja matkustussaartoon. Toiseksi, Kuuba loi kunnollisen julkisen terveydenhuollon ja koulutuksen, joka eroaa selvästi muista Karibian ja Latinalaisen Amerikan maista ja jopa itse USA:sta.
Sosialisteille, kuten Marxille itselleen, sosialistinen vallankumous on työväenluokan itsensä tekoa – se on sen itsensä vapautuksen prosessi, jossa työtätekevät ottavat yhteiskunnan valvontaansa ja johtavat sitä demokraattisesti omissa eduissaan. Tätä ei Kuubassa tapahtunut. Sen sijaan Castron pieni sissiarmeija toimi ”kansan puolesta” ja pystytti yhdessä Kuuban vanhan kommunistipuolueen kanssa oman valtansa ylhäältä käsin. Kuubasta tuli ja se on yhä edelleen yksipuoluevaltio, jossa ei ole mitään todellista demokratiaa ja hyvin vähän poliittista vapautta. Se oli pikemminkin valtiokapitalistinen kuin todella sosialistinen yhteiskunta.
Kuuban vallankumouksen eristymiseen ja sen riippuvuuteen Neuvostoliitosta liittyi myös suuri ongelma. Tuossa piiritystilassa Kuuba jäi köyhyyteen eikä pystynyt kehittymään tehokkaasti. Ja kun Neuvostoliitto romahti vuonna 1991, sen tuki Kuuballe loppui ja Kuuban talous syöksyi kriisiin, josta se hädintuskin selviytyi ja josta se ei koskaan täysin toipunut. Se on ajanut sen lähestymään uudelleen USA:ta ja läntistä kapitalismia.
Sosialistit ovat myös, Marxista alkaen, aina ymmärtäneet, että vaikka vallankumous voi alkaa yhdessä maassa, on sosialismin menestyksekkään rakentamisen oltava kansainvälistä: vallankumouksen on levittävä toisiin maihin. Ajatuksen sosialismin rakentamisesta yhdessä maassa keksi Josif Stalin vuonna 1924 ja hän käytti sitä perustellakseen oman diktatuurinsa pystyttämisen.
Castron toveri, Che Guevara, ymmärsi tarpeen levittää Kuuban vallankumousta ja ryhtyi tehtävään suurella sankaruudella. Yritys kuitenkin epäonnistui. Guevaran menetelmä oli yrittää Boliviassa toistaa vuoriston sissitaistelu, jota hän oli työstänyt Kuubassa. USA oli kuitenkin alussa ajatellut voivansa toimia Castron kanssa eikä ollut ryhtynyt toimiin hänen liikkeensä lyömiseksi sen alkuvaiheissa – tätä virhettä se ei toistanut Boliviassa tai muualla Latinalaisessa Amerikassa, missä sissitaisteluita oli käynnistynyt. Che vangittiin ja surmattiin vuonna 1967 eikä Kuuban voitto toistunut. Sen seurauksena Kuuba pysyi eristyksissä ja köyhänä.
Tänään Kuuban kritiikittömät tukijat ja Castroa sankarina palvovat syyttävät näistä ongelmista USA:ta, mikä on selvää, ja vertailevat Kuubaa sen eduksi naapurimaihin Haitiin, Jamaikaan yms., kohtuullista sekin. Mutta he tapaavat myös olla sokeita demokratian ja poliittisen vapauden puutteelle, pitkäaikaiselle HLBT-väen sortamiselle, luokkajaon jatkumiselle ja epätasavertaisuudelle sekä lisääntyvälle sopeutumiselle USA:han. Se on virhe. Maailman sosialistit voivat tänään tunnustaa Castron saavutukset samalla kun selittävät, että meillä on hyvin toisenlainen käsitys sosialismista todellisena kansan tasavertaisuuden ja vapauden demokratiana, joka perustuu työläisvaltaan työpaikoilla ja asuinalueilla.
http://www.socialistworkeronline.net/fidel-castro-dies/
Onko Trump fasisti?
Laurens D. Mallinder
On selvää, että osa Trumpin puheesta, viittaukset muurin rakentamisesta Meksikon rajalle, meksikolaisista raiskaajina, seksismi ja uhkaus estää muslimien maahantulo, tekee paljon synnyttääkseen fasismisyytöksiä. Hänen retoriikkansa on varmasti innostanut niitä, joka näkevät vaivaa sopiakseen fasistin määritelmään. National Policy Institute (NPI) riemuitsi Trumpin voitosta konferenssissaan Washingtonissa joidenkin edustajien tehdessä fasistitervehdyksiä, kun NPI:n johtaja Richard Bertrand Spencer kehotti heitä juhlimaan kuin olisi vuosi 1933. Ku Klux Klanin entinen suurvisiiri David Duke kutsui Stephen Brannonin nimittämistä Trumpin päästrategiksi ”erinomaiseksi uutiseksi”. Brannon vastaa oikeistolaisesta, valkoista nationalismia edustavasta Breitbart News -verkkosivustosta.
Vaikka Trumpin retoriikasta iso osa on vetänyt monia äärioikeistolaisia, on vaikea määritellä Trumpia samalla tavalla kuin voisi määritellä Hitleriä ja Mussolinia. Fasismi on klassisesti määritelty pikkuporvariston autonomiseksi liikkeeksi, joka asettaa itsensä hallitsevan luokan käyttöön sen tarvitessa sellaista katuliikettä murskaamaan työväenluokan perinteiset järjestöt sekä kaikki porvarillisen demokratian muodot.
Voimat, jotka voisivat muodostaa sellaisen liikkeen, ovat vielä hajanaisia ja tehottomia eikä Trump itse vaikuta olevan se henkilö, joka todennäköisesti rakentaisi niistä katuliikkeen.
Vaikka Trumpin hallinto on kaukana oikealla kaikesta aiemmin nähdystä ja vaikka hänellä on fasistisia hahmoja hallituksensa keskiössä, Trumpin projektina ei ole hävittää sekä työväenluokan että keskiluokan järjestöjä. Hän toimii porvarillisen parlamentaarisen demokratian rajoissa.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sen kiistämistä, etteikö hänen hallintonsa antaisi itseluottamusta fasistisille järjestöille tai etteikö hän antaisi tukeaan tällaisille järjestöille.
Nuo voimat, vaikka ovatkin satunnaisia ja hajanaisia, ovat silti kuitenkin uhka hyökätessään haavoittuvia ryhmiä, kuten muslimeja, vastaan. Tätä on vastustettava.
Mutta vaikka meidän on otettava huomioon tuleva kehitys ja tulevat mahdollisuudet, on tärkeätä, ettei ylireagoida ja että analysoidaan jokainen kausi konkreettisesti. On ollut erittäin rohkaisevaa, että Trumpin valinta on otettu vastaan laajoin, kymmenien tuhansien ihmisten mielenosoituksin, joissa on protestoitu Trumpia ja sitä mitä hän edustaa vastaan. Arviolta 50 000 marssi Trump Tower -rakennuksen luokse New Yorkissa vaalien jälkeisinä päivinä.
Näitä ihmisiä tuskin sai liikkeelle Hillary Clinton, joka oli myöntänyt tappion Trumpille. Ei voida edes sanoa, että heitä olisi saanut liikkeelle Bernie Sanders, joka ehdollisesti on suostunut tekemään yhteistyötä Trumpin kanssa, vaikka monet heistä olivat aktivisteja, jotka olivat tukeneet Sandersia, jolla olisi ollut edes mahdollisuus voittaa Trump. Nämä katuliikkeet osoittavat polkua vastustaa sitä, mitä Trump edustaa. Vastustamalla hänen retoriikkaansa ja olemalla fyysisesti kaduilla läsnä ne pystyvät sulkemaan tilan, jonka Trump on saattanut avata ja joka voisi antaa fasismia tavoitteleville ryhmille, kuten Alt Right ja Ku Klux Klan, mahdollisuuden kasvaa.
Tuon Trumpin vastaisen liikkeen on laajennuttava rakentamaan työtätekevien ihmisten järjestöjä ja kamppailuja, kuten Black Lives Matter, 15 dollarin minimipalkan puolesta ja öljyputkia vastaan. Tuollaiset kamppailut voivat sekä lyödä Trumpin että tuoda takeita sellaisia surkeita vaihtoehtoja vastaan, joita demokraatit tarjovat. Tästä voidaan rakentaa sosialistinen vaihtoehto.
Jälkirjoitus Trumpista
Laurens D. Mallinder
Trumpin virkaanastumista seuraavia päiviä ovat leimanneet hänen pahamaineiset ”presidentin asetuksensa”. Ehkä järjettömin niistä kohdistui ihmisiin joukosta muslimienemmmistöisiä maita oletuksella, että he saattaisivat muodostaa terroriuhkan. Päätös julkistettiin joukkotuhon muistopäivänä ja kun Trump piti puheensa joukkotuhosta, hän teki sen itse asiassa mainitsematta juutalaisuhreja. Moskeijan polttaminen Texasissa sai varmasti tiettyä legitimiteettiä valtakunnallisesta politiikasta, jonka kohteena ovat muslimit.
Jotain positiivista, jota vasemmisto voi johtaa Trumpin presidenttiydestä, on mahdollisuus, että hän saattaa edesauttaa Naton hajoamista. Trumpin puolustusministeri on kuitenkin sanonut, että Putin yrittää hajottaa Natoa ja että USA:n on ryhdyttävä toimiin itsensä puolustamiseksi. Kauppasota Saksan kanssa näyttää todelliselta mahdollisuudelta. Saksan vastaus näihin sotilaallisiin ja taloudellisiin kantoihin on Saksan presidentin mukaan, että maan on otettava suurempi osuus maailmannäyttämöllä. Hän ylisti Saksan joukkojen lisäystä Afganistanissa ja Malissa. Mikään tästä ei voi päättyä hyvin.
Trumpin virkaanastuminen otettiin vastaan naisten marssein, jotka ylittivät maiden rajat, kun ihmiset osoittivat mieltään uuden presidentin räikeää seksismiä vastaan. Pelkästään Lontoossa oli 100 000 mielenosoittajaa. Britannian pääministerin Theresa Mayn lennettyä USA:han tapaaman Trumpia ”erityissuhteen” varmistamiseksi USA:n ja Britannian välillä herätti hänen vierailukutsunsa Trumpille kiukkua. Kiukkua epäilemättä ruokki muslimikielto, mikä sai miltei kaksi miljoonaa allekirjoittamaan vetoomuksen vierailukutsun perumisesta. Tätä seurasivat jälleen kansainväliset mielenosoitukset Pariisissa ja Lontoossa, missä osanottajia oli 40 000.
Kaikki tämä Trumpin presidenttikauden muutamana ensimmäisenä päivänä. Maiden rajat ylittävä liike seksismiä, rasismia ja muslimikammoa vastaan. Hyökkäyksillä, jotka muuttuvat hyökkäyksiksi meitä kaikkia vastaan, on kaikua arabikeväästä ja Itä-Euroopan vallankumouksista. Ja osoittaessamme mieltä Trumpia vastaan me tartumme seksismiin ja rasismiin omassa yhteiskunnassamme. Toistaiseksi Suomi on välttänyt Trumpin huomion, mutta kun hän alkaa meidät huomata, meidän olisi oltava valmiina.
Sosialistiliitto 