Mitä vikaa on salaliittoteorioissa?

John Molyneux

Viisi vuotta sitten kirjoitin artikkelin (alla uudelleenjulkaistuna) siitä, kuinka ”salaliittoteoriat” ovat laajalle levinneitä vasemmiston laidoilla Irlannissa ja muualla.

 Viime viikkojen tapahtumat – erityisesti Donald Trumpin valinta, mutta myös Syyrian sota ja Venäjän pommitukset Aleppossa – ovat osoittaneet, että ”salaliittoteoreettinen” maailmankuva on yhä paljolti läsnä.

Salaliittoteorioissa, joissa nähdään koko maailma pienen salaisten sisäpiiriläisten ryhmän [‘Bilderberg-ryhmä’, Rothschildit ja sionistit’, tai George Soros ja kumpp.], ei ole käsitystä kapitalistisen järjestelmän todellisesta taloudellisesta dynamiikasta tai sen monista sisäisistä ristiriidoista.  Niinpä ne ovat taipuvaisia uskomaan, että sellainen, kuten Stalin, Gaddafi, Assad tai Putin, jota salaliittoon osana kuuluvat ”vallanpitäjät” tai valtamedia mustamaalaavat tai jota vastaan ne hyökkäävät, ei vai olla täysin paha tai saattaa olla jopa edistyksellinen. Siispä kun valtavirran ”liberaali” media on ollut järkyttynyt Trumpista ja pitänyt Clintonia selvästi parempana, siitä seuraa että Trumpia on puolustettava ja vasemmisto, joka on protestoinut häntä vastaan, olisi tuomittava.

Tämä siitä huolimatta, että aivan kuin Stalin, Gaddafi, Assad ja Putin ovat joukkomurhaajia, on Trump miljardöörigrynderi, rasisti ja naistenvihaaja.

 Salaliittoteoreetikkojen ajattelun piirre on, että he ovat enemmän tai vähemmän kykenemättömiä tajuamaan seikkaa, että niin yhteiskunnassa kokonaisuutena ja vasemmistossa siinä on ihmisiä, joilla on vakavia poliittisia erimielisyyksiä, siis ihmisiä ja ryhmiä, jotka hyvässä uskossa oikeasti ovat eri mieltä eri kysymyksistä ja joilla on eri näkemys maailmasta. Sen sijaan he tapaavat uskoa, että jokainen, joka näkee asiat eri tavalla kuin he, esimerkiksi Donald Trumpista, on joko  (George Sorosin, Rotschildien tai kenen vaan) lahjoma tai osa valtaapitävien salaliittoa. Joka tapauksessa heidän on oltava kauheita ihmisiä tai jonkinlaisia pettureita.

Toinen, hiukan hienostuneempi versio tästä ajattelutavasta on nähdä USA:n imperialismi (tai CIA/Pentagon jne.) paitsi ainoana päävihollisena, myös enemmän tai vähemmän ainoana vihollisena maailmassa ja siten arvioida kaikki muut hallitsijat ja vallat niiden USA-suhteen mukaan. Tältä kannalta Putin, Assad ja Gaddafi nähdään kaikki jotenkin edistyksellisinä.

Se mitä tämä jättää pois, on pikku seikka näiden hallitsijoiden riisto- ja sortosuhteesta heidän omiin kansoihinsa ja koko kysymykseen luokkataistelusta Venäjän, Syyrian, Libyan jne. sisällä.  Se jättää pois myös a) seikan Venäjän ja siten Putinin imperialistisesta suhteesta useisiin maihin (Afganistan, Tšetšenia, Georgia, Ukraina, Syyria jne); ja b) ja sen seikan, että Assad ja Gaddafi ovat aiemmin tehneet yhteistyötä imperialismin kanssa. Sen sijaan, että yrittäisi mitenkään vakavasti analysoida näitä monimutkaisuuksia, otetaan ajatus, että jokaisen, joka vastustustaa Putinia/Assadia/Gaddafia jne., on oltava USA:n propagandan aivopesemä ja USA:n imperialismin väline, ellei suorastaan trotskilainen fasisti.

Näiden väittelyiden kontekstissa tämä viisi vuotta vanha artikkeli on yhä melko ajankohtainen.

Viime kuukausina olen huomannut salaliittoteorioita ilmaantuvan yhä enemmän vasemmiston liepeille ja joskus vasemmistoonkin. Minusta siihen on olemassa vakava syy. Maailma on myllerryksessä ja yhteiskunta hajoamassa monin eri tavoin: on talouskriisi tai –kriisejä, ympäristökriisi, poliittisen vieraantumisen kriisi, skandaalit lisääntyvät valtavasti, on mellakoita jne.
Se pelottaa monia ja jos työväenliike ei tarjoa selkeää tietä eteenpäin, kuten tilanne Irlannissa tällä hetkellä on, he saattavat etsiä vastauksia kaikenlaisista eri suunnista. Näin etenkin silloin, kun väki on vasta radikalisoitunutta, mutta vasemmisto suhteellisen heikko.

Oli ilmiö sitten kuinka ymmärrettävä, on se myös ongelma, koska salaliittoteoriat estävät maailman ymmärtämistä tai sitten sen muuttamista. Tämä artikkeli yrittää siksi tarkastella, mikä on vikana siinä, että maailmaan katsotaan salaliittoteorioiden kautta.

Yleisellä tasolla selitän periaatteellisia eroja marxilaisen analyysin ja salaliittoteorian välillä, ja osoitan, miksi ensin mainittu pohjautuu paljon syvempään yhteiskunnan rakenteen ja vallan toiminnan ymmärtämiseen kuin jälkimmäinen.

Otan tämän lähestymistavan, koska salaliittoteorioiden käsittelyyn liittyy useita vaikeuksia. Yksi on niiden lukuisuus, sillä kun on antanut uskottavan vastauksen yhteen teoriaan, tilalle nousee toinen. Toinen on, että jonkin teorian, oli se sitten kuinka kummallinen tahansa, vääriksi osoittamiseen vaadittavan työn ja tiedon määrä, on varsin mittava, eli yritäpä osoittaa vääräksi teoria, että alienit rakensivat pyramidit. Kolmas on, että ero marxilaisen analyysin ja salaliittoteorian välillä EI ole, etteivätkö marxilaiset uskoisi salaliittoja olevan. Päinvastoin, on selvästikin niin, että poliitikot, liikemaailma, tiedotusvälineet, poliisi jne. aika ajoin juonittelevat, esimerkiksi puhelinsalakuuntelujupakassa, tai johtavat yleisöä harhaan Irakin sodan suhteen.

Mitkä sitten ovat tärkeimmät erot yleensä salaliittoteorioiden ja marxilaisuuden välillä? Esitän, että niitä on neljä varsin perustavaa laatua olevaa.

1. Salaliittoteoriat voivat nojata ”erityiseen” tai ”salattuun” tietoon. Sosialismin ja marxilaisuuden puolesta taas voidaan (ja pitäisi) toimia laajasti tunnettujen ja julkisesti saatavien tosiasioiden pohjalta. Tietenkin sellaiset kirjat kuin Pääoma, Trotskin Venäjän vallankumouksen historia tai Chris Harmanin People’s History of the World sisältävät paljon sellaista tietoa, jota useimmat ”tavalliset” ihmiset eivät tiedä, mutta erottavana tekijänä näissä klassikoissa on juuri tosiasioiden ja niiden välisten suhteiden tulkinta, eivätkä ”ällistyttävät” paljastukset. Tällä on merkitystä, koska jos vallitsevaa järjestelmää radikaalisti arvostelemalla haluaa saavuttaa ja vaikuttaa laajaan yleisöön, arvostelun on liityttävä työtätekevien kokemukseen; marxilaisuus on merkittävässä mielessä työväenluokan kokemuksen yleistämistä. Samasta syystä ei ole koskaan mahdollista saada joukkokannatusta ajatuksille, jotka vaativat tuntien erikoistutkimusta kätkettyjen todisteiden esille saamiseksi. Tämä ei suinkaan ole keskeistä salaliittoteorialle tai sen pääominaisuus, mutta se on hyödyllinen ensimmäinen merkitsijä.
2. Marxilaisten ja salaliittoteoreetikoiden näkemys siitä, kuinka yhteiskuntaa johdetaan ja kuka sitä johtaa, on keskenään hyvin erilainen. Useimpien salaliittoteorioiden ytimessä on näkemys, että maailmaa johtaa hyvin pieni ja salainen, keskenään yhteydessä oleva eliitti, joka hallitsee enemmän tai vähemmän kaikkea merkittävää, mitä tapahtuu. Marxilaisuuden mukaan yhteiskuntia johtavat hallitsevat luokat, jotka kyllä ovat väestön pieni, ehkä prosentin vähemmistö, mutta jotka muodostavat silti varsin suuren määrän ihmisiä, Irlannissa ehkä 40 000 ja Britanniassa puolisen miljoonaa Britanniassa. Lisäksi ne hallitsevat valtiokoneistojen (armeija, poliisi, oikeuslaitos, valtion virastot jne.) avulla, jotka ovat hallitsevan luokan jäsenten johtamia hierarkioita. Salaliittoteorianäkemys on luonnostaan epätodennäköinen, koska niin pieni ryhmä ei pystyisi tekemään tai edes valvomaan sitä päätösten moninaisuutta, joka liittyy monimutkaisen nyky-yhteiskunnan johtamiseen, ja jos pystyisikin, se olisi äärimmäisen epävakaa ja helposti kaadettavissa. Todellisuudessa tärkeimpien kapitalististen maiden (etenkin Yhdysvaltain) hallinnot ovat olleet huomattavan vakaita sitten toisen maailmansodan.
3. Salaliittoteorioiden näkemystä valtarakenteesta vahvistaa ajatus, että hallitsevan ryhmän tekevät yhtenäiseksi henkilökohtaiset yhteydet ja ”mukana oleminen”. Marxilaisen näkemyksen pohjana on ajatus, että hallitsevaa luokkaa pitävät yhdessä sen yhteiset edut, etenkin yhteinen etu riistää työväenluokkaa. Tämän tajuaminen antaa meille mahdollisuuden ymmärtää, miksi liike-elämä ja hallitukset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät, ilman että jatkuvasti löydettäisiin salaliittoja. Niitä molempia pakottaa ja ajaa kapitalismin objektiivinen logiikka, pääoman kasaamiskilpailun logiikka. Salaliittoteorioissa järjestelmällä ei ole objektiivista logiikkaa, minkä vuoksi sen kehityksen ymmärtäminen vaati viimeisimmän juonen paljastamista.
4. Marxin niin syvällisesti Pääomassa tutkiman pääoman kilpaa kasaamisen logiikan ymmärtäminen antaa meille mahdollisuuden ymmärtää paitsi sen, mikä hallitsevaa luokkaa yhdistää, myös sen mikä sitä hajottaa ja asettaa yhden kapitalistin toista vastaan ja yhden kapitalistisen valtion toista vastaan. Tämä vuorostaan on tarpeellista, että ymmärrettäisiin toistuvat imperialistien väliset konfliktit ja sodat, jotka ovat esittäneet niin suurta osaa nykyhistoriassa. Salaliittoteoriat yliarvioivat jatkuvasti vallanpitäjiemme yhtenäisyyttä (ja voimakkuutta). Koska niiltä lisäksi puuttuu kaikki kapitalismia kriisiin ajavien objektiivisten ristiriitojen analyysi (kuten marxilaiset teoriat ylituotannosta ja voiton alenevasta suhdeluvusta), salaliittoteorioiden on nojattava pelkästään ad hoc -selityksiin talouskriiseistä ja ne lankeavat usein kuvitteellisiin käsityksiin kriisien tarkoituksellisuudesta (koska kaiken tärkeän ON OLTAVA salaisten hallitsijoiden suunnittelemaa), ikään kuin olisi järjestelmän eduissa suistua suureen taantumaan, jossa osakearvoista häviää biljoonia ja tuotannollinen toiminta taantuu. Yleisesti ottaen salaliittoteoriat liioittelevat suuresti sitä, missä määrin hallitsijoillamme on valtaa historiaan, toisin kuin marxilaisuus, joka selittää miksi viime kädessä järjestelmä ei ole kenenkään hallinnassa.
5. Salaliittoteoriat eivät perustu mihinkään kokonaisteoriaan historian kehityksestä, lukuunottamatta sitä vakaumusta, että historia on sarja kätkettyjä salaliittoja. Niistä ei siksi ole minkäänlaista hyötyä kartoitettaessa tai selitettäessä yhteiskunnallisen ja historiallisen muutoksen laajoja malleja, kuten luokkayhteiskunnan alkuperää ja nousua, siirtymistä feodalismista kapitalismiin, teollisen vallankumouksen syitä jne. Erityiset marxilaiset analyysit nykytilanteista perustuvat historialliseen materialismiin – yleiseen teoriaan, joka on tehnyt mahdolliseksi lukemattomat erittäin laadukkaat historialliset tutkimukset, kuten Geoffrey de St.Croixin The Class Struggle in the Ancient World, E.P. Thompsonin The Making of the English Working Class ja Christopher Hillin The World Turned Upside Down sekä sellaisen vahvan synteesin, kuin Chris Harmanin People’s History of the World. Salaliittoteorioilla ei ole näihin nähden mitään älyllisesti verrattavaa etunaan.
6. Salaliittoteoriat eivät yleisesti luo mitään strategiaa käytännön toiminnalle maailman muuttamiseksi muuten kuin tuomalla ihmisille tietoa salaliitosta. Marxilaisuus taas on kehittänyt yli sadan kuudenkymmenen vuoden jatkuvan käytännön aikana vallankumouksellisen muutoksen kokonaisvaltaisen strategian, joka perustuu Marxin luokkataisteluteoriaan, jota ovat täydentäneet esimerkiksi teoriat joukkolakosta (Rosa Luxemburg), jatkuvasta vallankumouksesta (Lev Trotski), vallankumouksellisen puolueen roolista (Lenin), yhteisrintamasta (Lenin ja Trotski) ja paljosta muusta näiden lisäksi. Marxilaisuudella on tämän vuoksi salaliittoteoriaan nähden suuri etu omata näkökulma saavuttaa lopulta kapitalismin kaatuminen ja kyky sanoa konkreettisesti, mitä pitäisi tehdä tänään ja huomenna työtätekevien etujen edistämiseksi. Tämä kyky puuttuu kokonaan salaliittoteorioilta.
7. Yksi tyypillisimmistä salaliittoteoreetikkojen piirteistä on räikeän kaksinaamainen toiminta todisteiden suhteen, kun tapahtumien virallisia tulkintoja pitää verrata heidän omiinsa. Usein he näkevät huomattavaa vaivaa asettaakseen epäilyksen alaisiksi hallituksen tai tiedotusvälineiden selvitykset tapahtumasta tai tilanteesta tai osoittaakseen niiden epäjohdonmukaisuuksia, ja uskovat, että näin tehtyään he voivat yksinkertaisesti keksi oman tulkintansa tai selityksensä ilman mitään vakavasti otettavia todisteita. Monet salaliittoteoreetikot esimerkiksi näyttävät uskovan, että jos he voivat vastoin virallista kiistämistä osoittaa todeksi ufon lentäneen Dublinin yllä viime viikolla, se oikeuttaa heidät julistamaan luottavaisesti (mutta vailla todisteita), että sen on täytynyt tulla Marsista. Marxilaiset taas, vaikka he varmasti arvostelevat porvarillisia vakioselityksiä tapahtumista, näkevät vielä enemmän vaivaa osoittaakseen tosiksi omat tulkintansa: se valtava työ, joka on Marxin Pääomassa, on klassinen esimerkki tästä, mutta voidaan mainita lukuisia muita teoksia, kuten Leninin Imperialismi kapitalismin korkeimpana vaiheensa, Trotskin Venäjän vallankumouksen historia, Tony Cliffin Valtiokapitalismi Venäjällä tai Chris Harmanin Zombikapitalismi.
8. Sokerina pohjalla on monilla salaliittoteorioilla ytimessään rasistisia, tavallisesti antisemitistisiä aineksia. Hyvin usein käy esille, että se ”salainen sisäinen hallitus”, jonka väitetään kontrolloivan maata tai maailmaa, on itse asiassa juutalaisten tai sionistien salaliitto (joskus tosin katolisten). Yksi merkki tästä on toistuva pinttymä Rothschildin suvusta ja kuvitelma, että he omistavat ja kontrolloivat kaikkia maailman pankkeja tai suurinta osaa niistä. Tällä käsityksellä kansainvälisestä juutalaissalaliitosta maailman hallitsemiseksi ei ole mitään tekemistä marxilaisen ja vasemmistolaisen kritiikin kanssa, joka kohdistuu sionismiin, Israelin valtion perustamiseen ja palestiinalaisten alistamiseen johtaneeseen poliittiseen liikkeeseen. Pikemminkin se on pitkäaikainen vakiopiirre inhottavassa antisemitistisessä ennakkoluulossa, joka on sekä hölynpölyä että poliittisesti vaarallista, ja jota kaikkien edistyksellisten ihmisten pitäisi kiivaasti vastustaa.

Nämä siis ovat pääerot, jotka ovat salaliittoteoreettisen lähestymistavan kokonaisuutena ja marxilaisen lähestymistavan välillä. Palataksemme alussa mainittuihin seikkoihin, on salaliittoteorioiden suosio nykyään hyvin ymmärrettävää, ja marxilaisuudella on teoria (vieraantumisteoria), joka on erittäin hyödyllinen sen selittämiseksi, miksi ihmiset tuntevat maailmaa hallitsevan heidän kontrollinsa ulkopuolella olevien kätkettyjen voimien. Se on myös paras kehys analysoida olemassa olevia salaliittoja, siis sijoittaa ne kapitalistisen järjestelmän tärkeimpiin objektiivisiin pyrkimyksiin ja ristiriitoihin, sen sijaan että niiden nähtäisiin olevan sinänsä järjestelmän keskeisiä tarpeita. Salaliittoteoriat taas estävät ymmärtämästä maailmaa ja tuppaavat jättämään ihmiset passiivisiksi ilman vastarinnan tai muutoksen näköalaa.

John Molyneux
27. elokuuta 2011